"Olit ihana seistessäsi siinä hetkisen päin aurinkoa. Sinulla oli kasteen kiilto vaaleansinisellä viitallasi."
"Olinko ihana? — Rakasta minua, Juhani! Rakasta!"
Hänen hihansa olivat soluneet ylös. Jussa tunsi kaulallaan hänen vaalean ranteensa valtasuonen tykytyksen ja näki nuoren, uhkean tytön ohuitten kesävaatteitten verhoaman rintakehän liikkeet.
"Se yö oli lämmin. En saanut unta. Ajattelin sinua, ja siitä tuli yhä kuumempi ollakseni. Siksi menin kasteeseen kylpemään, se oli niin virkistävän viileätä."
He olivat jälleen molemmat ääneti.
"Ehkä vihaat minua, Juhani?"
Jussa ei vastannut siihenkään mitään. Sitävastoin kysyi hän: "Miten olet ajatellut suhdettamme? Sano minulle, Elna!"
"Suhdettamme?… Suhdettamme!… Niin, — siitähän emme ole koskaan puhuneet! Voitko sinä käsittää sitä?! Miksi emme ole siitä koskaan puhuneet?!"
"Arvattavasti siksi, että meidän välillämme ei ole milloinkaan ollut mitään suhdetta. Eikä varmaankaan voi koskaan tullakaan."
Tuskin Elna itsekään huomasi, että vapautuksen huokaus kohosi hänen rinnastaan. "Ennenkuin matkustan täältä, tahdon minä sittenkin sen suloisen tiedon, että rakastat minua kaikesta sydämestäsi!"