"Mutta nainen työntää hänet pois: 'Menkää tiehenne siitä! — Mitä minä välitän, puhutteko ja kuuletteko vai ettekö!'
"Mies tahtoi saada sanotuksi: 'Ei, ei! — Siinä olette oikeassa. Pyydän anteeksi: en tarkoittanut pahaa.' — Mutta samassa herpautuivat jälleen hänen kielensä jänteet: hän ei saanut sitä sanotuksi. Eivätkä hänen korvansakaan enää kuulleet.
"Mutta ne ainoat sanat, mitä ne olivat kuulleet siitä asti kun äidin ääni viimeisen kerran sointui lapsensieluun, jota kuurous oli eroittamassa elämän suuresta laulusta — ne ainoat sanat olivat: 'Menkää tiehenne siitä! Mitä minä välitän, puhutteko ja kuuletteko vai ettekö?!'
"Pitkämatkainen muukalainen souti uudestaan merenalaiselle luolalle, mutta tällä kertaa masennuksissaan. Mikään ylentävä usko ei temponut hänen kielensä jäykkiä jänteitä eikä tulistuttanut hänen korviaan. Meren imuvirtaus herätti hänessä vain pelkoa. Ei tapahtunut mitään ihmettä, eikä hänellä ollut voimia kääntää venettä poiskaan.
"Aukko nieli hänet.
"Ja mitä nielu saa haltuunsa, sen se pitää omanaan.
"Se on kuoleman uskollinen liittolainen, ja vastustamattomana kuin kuolema särpii se viimeisetkin murenet — pitkin väliajoin — ilman kiirettä…"
Jussa liitti kätensä ristiin: "Jumala olkoon sen oudon kuuromykän sielulle armollinen! Amen!" — — —
Kun Jussa astui ulos sakaristosta, istui vieras nainen jo reessä — kaukana tien alivarressa.
Hän piteli ohjaksia itse. Hevonen pyrki porhaltamaan liikkeelle, mutta hän pidätti sitä.