SAARA. Niin, niin! Minun asianihan Kallesta on huolta pitää. Päivät pitäin juoksen ja puuhaan, teidän kaikkien tähden. Onhan se aivan luonnollista, että minä Selmastakin huolta pidän…, itsestäni ei ole puhettakaan. Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, mitä minä voisin tarvita. Oletko minun kenkäni nähnyt, millä kaupungillakin käydä saan. (Nostaa jalkaansa.) Katso! Eikö nuo jo joutaisi levolle?
NIILO. Enhän minä koskaan ole sinua kieltänyt ostamasta. Sinun hallussasihan ne rahat ovat.
SAARA. Niin, minun hallussani. Eikö niillä rahoilla ole reikiä muutenkin tarpeeksi!
NIILO. No, ota sinä ne sitten.
(Heittää kengät Saaran jalkoihin.)
En minä mitään vääryyttä aikonut tehdä… Ajattelin vaan—
SAARA. (Katselee kenkiä.) Aivan kuin tehty minua varten… No saitko rahaa?
NIILO. (Ottaa kukkaron taskustaan.) Tuossa.
SAARA. (Ottaa rahat, pistää sanaakaan sanomatta taskuunsa.) Tule kahvia juomaan. (Ovelta sisään.) Selma, tule tänne.
SELMA. (Tulee.) Mitä?