KALLE. Isä, mitä sinulla on siinä pussissa?
NIILO. Sain sattumalta tavattoman huokeasta kengät.
SAARA. Kengät?
NIILO. Arvelin, että kun Selmalla ei ole pyhäpäiväisiä laisinkaan.
SAARA. Selmalla?
NIILO. Johan hän nyt on aikaihminen… Pitäähän tytölle ruveta jo vähän—
SAARA. Joko myötäjäisiä hommaamaan?
(Ivallisesti.)
Sinähän olet huolellinen isä! Minusta kelpaavat Selman kengät vielä erinomaisen hyvin.—Mutta Selmaahan sinä vaan ajattelet. Eihän Kalle sinua liikuta laisinkaan…
NIILO. Mutta Saara! Eihän toki kadulla rähmästävä poikanaskali niin hyvää tarvitsekaan, kunhan vaan vaatteet ovat päällä; mutta Selma—