SELMA. Kuinka voipi ihminen olla noin ajattelematon! Onko siihen luonto syynä,—vai kasvatus,—vai oma tahtoko sellaiseksi tekee? Kiitos Luojan, äitini on opettanut minut hyvän pahasta erottamaan. Uskollisena pysyn sinun neuvoillesi, äiti. Minä tottelee omantuntoni ääntä.
(Menee.)
XI:s KOHTAUS.
NIILO. (Tulee Rahikan kanssa.) Tässä näin.
RAHIKKA. Minnepäin läksi hän? Miksi päästitte menemään?
NIILO. Miksikö päästin? Mitäs minä voin!
RAHIKKA. Mutta olettehan hänen isänsä.
NIILO. Kun tuskin tahtoi puhuakaan kanssani.
RAHIKKA. Rakastihan hän teitä ennen niin—
NIILO. Niin, ennen. Miksi viekoittelitte hänet luotani?