SAARA. Mikä hänet täältä vie? Päinvastoin juuri palvelustyttönä—
NIILO. Niin kyllä, tavallansa. Kun vaan ei tässä lähistössä aivan olisi niin paljon pahuutta—Vigrenikin on ruvennut—-
SAARA. No tarttuuko se! Onpahan varoituksena.
NIILO. Hm. Niinhän se kyllä on. »Antaa vaan lapsen polttaa sormensa kerran, eipähän pistä sitä tuleen toista kertaa», sanoi aina Helena-vainaakin. Niinhän se kyllä on, niin!
SAARA. Menen nyt maksamaan velkaani Nylundille.
NIILO. Minä tässä kanssa arvelin pistäytyä Lailun Juhoa tapaamaan.
Antaisit pullon hinnan—
SAARA. Ei ole tarvis laisinkaan.
NIILO. Silanilla olisi työtä kahdelle hevosmiehelle. Tahtoo vedättää multaa tarhaansa … näetkös… Niin minä lupasin toimittaa… Annahan tuolta pullon hinta… Enhän minä viinaan rahaa panekaan. Olutta jos pullon, toisen juokin, niin ei siitä paljon kulu—
SAARA. (Antaa rahaa.) No tuossa.
(Menee.)