SELMA. Asutteko sitten yksin?
IINA. Ihkasen yksin.
SELMA. Mutta se tuntuu varmaan hirveän kolkolta. Minä pelkäisin.
IINA. En minä pelosta mitään tiedä. Mutta kernaasti toisen toveriksi, työkumppaniksi ottaisin. Silloin voisi työnsä lopetettuaan illalla liikkua vähän ulkonakin. Yksin se ei käy päinsä. Ja työtä kyllä riittäisi kahdellekin, sitä saan vaikka kuinka paljon.
SELMA. No voitteko te panna säästöönkin?
IINA. Se on tietty. Ennen kun en uskaltanut ottaa hienompaa työtä, ei tosin juuri suuria säästöjä jäänyt, mutta nyt, nyt on toista. Olen ommellut leninkejä kreivien ja kenraalien tyttärille. Olen, näetten oikea muotiompelija.
VIII:s KOHTAUS.
R. SILAN. (Tulee oikealta.) Eikö se—No täällähän te olette! Mikset tullut heti sanomaan, Selma?
IINA. Tulin juuri, istahdin vaan silmänräpäykseksi huoahtamaan.
R SILAN. No, onko se nyt täydessä kunnossa?