RAHIKKA. Selma, Selma!—Varo itseäsi! Tilille sinut vielä vaadin. Tällä tavoin loukkaat pyhimpiä tunteitani. Narrinako minua pidät?——Jospa ymmärtäisin mistä syystä hän sen tekee, sillä onhan hän kuitenkin Selma, tuo jumalinen, helläsydämminen tyttö.—Mutta ei! Se ei sittenkään voi mahdollista olla. Hänen omasta suustaan tahdon sen kuulla.—Nytkö?—En! Nyt en voi.
(Menee kiiruusti pois.)
XIV:s KOHTAUS.
SELMA. (Tulee ulos.) Olisiko se mahdollista. Hän ei siis olisi kestänyt koetusta. Hän ei rakastaisikaan minua.—Mutta julmaa leikkiähän se olikin. Minun ei olisi pitänyt Iinan neuvoa noudattaa. Hän on sitten niin kummallinen vielä——Voi, voi!
(Katselee joka taholle.)
Kun hän nyt palaisi kuitenkin. Hyvä Pekka, tulehan, anna anteeksi minulle!—Häntä ei näy. Olisinko siis todellakin erehtynyt.—Mutta ehkä hänellä oli kiire jonnekin.——Minua peloittaa!—Näin ei Paul olisi tehnyt. Hän olisi ainakin selitystä ensin vaatinut.——Poskiani kuumottaa. Niin kuumaa se kahvi!—Hm! Hän voisi minusta niin pahaa uskoa. Olisihan hänen pitänyt arvata, että sen tein Iinan tähden. Oliko se nyt niin hirveätä.—Äiti, äiti! Sinä puhuit totta, kenraalska oli oikeassa. Miehiin ei voikaan luottaa. Hupsu tyttö! Ja minä kun luulin. —Kuinka olisikaan hän voinut niin pian minuun rakastua. Tuolta tulee ihmisiä. Ei minun sovi kadulla näin paljain päin olla.
(Menee sisään.)
XV:s KOHTAUS.
(Miina, Liisa, konstaapeli.)
MIINA. Sinä sen kai paraiten tiedät. Siellä on tuli.