AILI.
No, etkö sinä voisi sitten enää minua rakastaa, jos minä muuttuisin toisellaiseksi, kuin mikä olen ollut tähän asti?
AHRÉN.
Kyllä! — Mutta minä kärsin kuitenkin, jos näen sinun menettävän kalliimman ominaisuutesi.
Suutelee.
Eikö sinusta tunnu kuitenkin suloiselta istua näin minun rinnallani, sylitysten, kaulatusten.
AILI.
Kuinka kummallista! Äsken vielä kuohui aivoissani uusia ajatuksia, uusia näköaloja. — Nyt haihtuvat ne jo kokonaan. Yksi ainoa suloinen hurmaava tunne vallitsee sielussani. Äsken vallitsivat aivoni, nyt olen kokonaan sydämmeni vallassa….
AHRÉN.
Eikö näin olisi paras aina olla?