AILI.
Hiljaa.
Minkä lähemmäs rintaasi minut painat, sen syvemmälle vaivun tuohon selittämättömään hurmauksen tilaan. Eikö sinustakin siltä tunnu?
AHRÉN.
Kyllä!
AILI.
Ollessani näin, voin sulkea silmäni, unohtaa kaikki tyyni, sinutkin, — tuskin voin mitään ajatellakaan. — Mielikuvitukseni vaan on valloillaan. Se luopi eteeni kaikellaisia ihania kuvia.
AHRÉN.
Minkälaisia?