"Ruvetkaamme sotamiehisille, minä olen kapteeni ja te olette rekryytti.
Tämä teidän keppinne olkoon pyssy. No, smirnaa!"
Mutta vanhuksellepa ei näkynytkään olevan halua sotatemppuja tekemään.
"Na pletsbo! Miksi ette tee? Pian nyt!" kirkui poika.
"Minä olen vanha jo, lapseni", rupesi hetas vanhus sanomaan, mutta kapteeni ei ollut kuulevinaankaan.
"Hiljaa nyt! sanon minä!" huusi hän koettaen matkia komentajan ääntä.
"No, no!" hymyili vanhus tehden pikku ruhtinaalle mieliksi.
"Na ruuku!" komensi kapteeni.
Rekryytti totteli.
Nyt komensi uljas sotapäällikkö juoksuun, lähtien itse edellä tipsuttamaan; vasta käytävän käänteessä huomasi hän, että rekryytti hymyillen istuikin penkillä.
Se oli hirveä loukkaus Hänen Korkeuttansa vastaan. Kiukustuneena juoksi hän vanhuksen luo, vaatien häntä kiven kovaan heti pystyyn, mutta kun tämä häntä sen sijaan rupesi varoittamaan sanoen, ett'ei hän saa tuolla tavoin käyttäytyä opettajatansa kohtaan, pyrskähti poika itkemään lähtien "isälleen kantelemaan".