Tultuaan hovin edustalle tapasi hän siellä erään talonpoikais-naisen joka pienen pojan kanssa katseli ympärilleen kysyäkseen jotakin. Mikä kuva tuon surupuvussa olevan vaimon kasvoissa! Nuoruuden puna näytti niissä juuri lakastuneen, mutta rypyt otsalla ja laihat poskipielet osoittivat, että se oli karkoittamalla niistä karkoitettu. Silmissä säihkyi vielä tuo hehku, jonka luonto vaan muutamille on antanut, mutta kulmat olivat jo vallan niitten yli saaneet, tuolla syvällä piilossa ne enää pelokkaasti välähtelivät.
"Ketä sinä etsit?" kysyi pikku ruhtinas, unohtaen äsköisen harminsa.
Äkkiä kirkastuivat masentuneet vaimon kasvot.
"Tässä on tuomisia sinulle, lapsukaiseni", virkkoi hän, lempeästi katsoen nuoren ruhtinaan tulisiin silmiin ja ojentaen hänelle korillisen kauniita, punaisia marjoja.
"Mansikoita! Voi, voi" huudahti lapsi riemuiten. "Minä lähden kohta papalleni näyttämään!" Tämän sanottuaan vikelsi hän rappusia ylös ja pujahti sisään.
"Kun hän nyt tulisi tänne," huokasi vaimo, tuijottaen oveen, jonka pikku ruhtinas oli lonkalleen jättänyt.
"Kuule akka", lausui hänelle samassa opettaja, joka oli oppilaan perässä kampuroinut. "Tiedätkö ken tuo lapsi on?"
"Tiedän kyllä!" lausui vaimo välinpitämättömällä äänellä.
"No, kuinka rohkenet sinä sinutella häntä?" kysyi toinen. Muista vast'edes…!"
"Minä olen sinutellut tuota lasta jo seitsemän vuotta, enkä tarvitse siinä teidän neuvojanne", lausui vaimo, joka ei ollut kukaan muu kuin Kyttä-Kaarlen tytär Mari, vanha tuttavamme.
Kohta kuin hän oli kasvatusisänsä kuoleman jälkeen Erätöllistä Pietarhoviin muuttanut, kulki läpi valtakunnan se riemusanoma, että perintöruhtinas Pietarille oli poika syntynyt. Tämän pojan imettäjäksi määrättiin Mari "koska hän oli niin puhdasverinen ja terve ihminen"… Mutta pian tapahtui suuri muutos. Hän naitettiin eräälle Paaritsan kylän miehelle Kolppanan seurakunnassa, jota miestä hän ennen ei ollut nähnytkään… Kerrottiin, että se tapahtui keisarinna Elisabetin tahdosta. Josko perintöruhtinas oli siihen myöskin suostunut, sitä ei Mari saanut tietää, mutta ei hän sitä uskonut, koska Pietari herra vielä päivää ennen hänen lähtöään oli hänelle niin ystävällinen ollut.