Tämä oli jotakin niin ihmeellistä, hämmästyttävää, että Pekka rupesi hieromaan silmiään, kysyen itseltään, oliko hän valveilla vai nukkuiko hän.
Samassa tuli joku vastaanottohuoneesta.—Se oli Pekan hyvä ystävä, Jukka Julkula, joka Pekan huomattuaan, suoraa päätä tuli hänen luoksensa.
"Kuule veli", lausui hän hiljaa Pekan korvaan. "Oli oikein hauska, että tapasin sinut täällä. Aioin juuri lähteä sinua karhuamaan."
"Minua karhuamaan?"
"Minä tarvitsen, näes, välttämättä ne nyt jo, vaikka en sitä luullut silloin."
Pekka tuumaili hetkisen kummastuneena. "Kuinka paljon se olikaan?" kysyi hän viimein hämillään.
"Sata markkaa! Oletko sen jo unohtanut?"
"Sata markkaa! No hiisi! Missä minä ne sinulta lainasin?" kysyi taasen
Pekka aivan nolona hämmästyksestä.
"No mutta mikä sinua vaivaa veli!" lausui Jukka, katsellen tutkivasti ystäväänsä.
"Kandidaatti-viftiäsi vartenhan sinä ne otit."