Tohtori avasi hänen suunsa ja rupesi hampaita kopistelemaan.
"Ähää", arveli Pekka itsekseen, "hampaista hän todellakin sisällisten tautien luontoa näkyy tutkivan."
"Voi, voi", alotti nyt tohtori katseltuaan hampaita hetkisen. "Miksi ette ennen tullut. Nyt on jo kaikki aivan liian myöhään."
"Myöhään! Älkää taivaan tähden leikkiä laskeko", huudahti Pekka hypähtäen istuimellaan niin äkkiä, että tohtorin sormet olivat jäädä hampaitten väliin.
"Sisukset ovat kaikkialla mädänneet", vakuutti tohtori.
"Mädänneetkö? Sisukset!" Pojan kauhistus oli ääretön. "No, onko apu aivan mahdotonta", kysyi hän vapisevalla äänellä.
"Pahimmat pitää kiskoa ulos", lausui tohtori niin jokapäiväisellä äänellä, että Pekan teki mieli vetää häntä vasten kuonoa.—Kuinka saattaakaan ihminen noin perinpohjaisesti menettää hellemmät tunteensa! Säälimättä ilmoittaa ainoaksi parannuskeinoksi sen, että hänen sisuksensa kiskotaan ulos.
"Tahdotteko, että nukutan teidät, vai——" rupesi taasen tohtori sanomaan.
"No te luulette todellakin, että ne voi vaaratta kiskoa pois?" kysyi vielä onneton potilas.
"Niin, nuo perin mädänneet vaan!" vastasi tohtori tyynesti.