Hänestä tuntui yhäti, niinkuin olisi hän jotakin vielä ajatellut, mutta ei hän oikein tiennyt itsekään, mitä se oli. Tuntui niinkuin hänen päätään olisi särkenyt, niinkuin suu olisi ollut liian kuiva, mutta ei hän vaan oikein ymmärtänyt, mitä tuo oli. Tohtorin läsnäoloa ei hän tuntenut laisinkaan. Ihmeellistä tuo nukutus aine!—Pikemmin tuntui niinkuin olisi hän maannut vuoteella, kuin istunut tuossa ihmeellisessä nojatuolissa. Sen verran hän kuitenkin jaksoi pitää ajatuksensa koossa, että odotteli pienellä pelolla, milloinka niitä sisuksia ruvetaan kiskomaan.—Nyt nukkui hän hetkeksi kokonaan.—Taasen tunsi hän olevansa tunnoissaan.—Vatsassa vuovelehti niin kummallisesti,— aivankuin olisi sieltä jotakin ollut kohoamassa. Se yritti nousemaan, mutta lakkasi taasen. Pekkaa rupesi peloittamaan.
"Nyt se kiskoo paraillaan, mutta ei näy se oikein onnistuvan", jaksoi hän ajatella. Taasen tuntui vatsassa jotakin—nyt vähän ylempänä.
"No, jos tuo sen kovemmin ei koske, niin kiskokoon vaan", tuumaili Pekka. Samassa tuntui uusi nytkäys… Jotakin nousi vatsasta,—se oli jo tulla suuhun,—kun Pekka heräsi.
"Unihäyry ei ollutkaan tarpeeksi voimakasta" lausui Pekka hiljaa. "Annatteko uutta?" Hän avasi silmänsä.——Mitä hiisiä! Ei mitään tohtoria!—Hän oli jo kotona omassa huoneessaan. Oliko kaikki siis toimitettu? Ei se ole mahdollista!
Pekka nousi jaloilleen. Hänen päätään särki kauheasti—Unihöyryn vaikutus! Mutta tuutuihan tuo särky tavalliselta pohmelokivulta! Pekka hieroi silmiään——tuumaili.
"Mitä tämä merkitsee——Vai olisiko kaikki unta ollut? Enkö olisikaan maisteri, eikö Aino——?" Hän lähestyi pöytää, tempasi laatikon auki. Ei mitään testamenttia——Oo—! Tuo kaikki olikin vaan unta.
KILU-KALLE.
Ken ei ole nähnyt sellaista onnetonta, jota muut muka paremmat pilkkaavat, sortavat! Kuinka harva on kuitenkin viitsinyt ottaa sellaisen elämänvaiheista selvää, kuinka harva on sellaista viitsinyt lohduttaa!
Siitä on vaan kolme vuotta, kun tuonelaan muutti hyväntahtoinen mies, jolle ilkeät ihmiset antoivat Kilu-Kallen haukkuma-nimen. Ken ei ole nauranut hänen hullutuksilleen? Kuinka moni on pilkannut hänen luultua tuhmuuttaan ja kuitenkin oli hän parempi kuin moni, enimmät pilkkaajoistaan. Joka haluaa, lähteköön kanssani hänen pieneen, köyhään kotiinsa.
Tuolla Roopertin kadun varrella oli eräs vanha, köyhä vaimo vuokrannut pienen huoneen pihanperällä. Sen ikkuna oli aivan lähellä maanpintaa ja vähäpätöiseltä se näytti, mutta puhtaat, joskin yksinkertaiset kartiinit todistivat, että siellä asui huolellinen nainen. Jos astui huoneesen, tapasi silmä pelkkää puhtautta. Puhtaaksi pesty pöytä seisoi ikkunan ääressä, vanhanpuoleista piironkia peitti koruton mutta siisti vaate, sen yläpuolella uhkeili seinällä kaksi uljasta, jonkun tuntemattoman venäläisen "taiteilijan" tekemää kuvaa, toinen Aleksanter Toisen, toinen hänen korkean puolisonsa. Lattiata koristi kaksi kotitekoista mattoa.——Sanalla sanoen, kaikesta näkyi, ett'ei köyhyys ollut estänyt emäntää puhtaudesta, huolellisuudesta.