"Eipä olekaan! Kuka minusta huolisi."
"Kukako sinusta huolisi. Heh! Jos minä olisin talonpoika, pitäisimpä suurimpana onnenani saada sinut vaimokseni", virkkoi Pietari äänellä, joka ei pilkkaa todistanut.
Mari punastui yhä enemmän.
"Tulisitko minulle?" kysyi nuori herra.
Mari oli ääneti.
"Vastaa nyt leikillä. Tulisitko vaimokseni jos talonpoika olisin"? kysyi Pietari jääden uteliaana vastausta odottamaan.
Pienen sisällisen taistelun jälkeen, jonka häveliäisyys ja pelko oli aikaan saanut, nosti neito äkkiä silmänsä, vastaten painolla: "Tulisin!" ja läksi kiireesti ulos.
"Olisiko hän minuun rakastunut?" tuumaili Pietari herra. "Hm! Sepä olisi romantillista, jos naisin hänet täällä, sanoen itseni joksikin hovin palvelijaksi … mutta ei! Hän on liian viaton, liian pyhä sellaisen petoksen uhriksi… Ja mitäpä jos vaimoni siitä tiedon saisi?… Miks'en ole hänen vertaisensa! Täällä silloin yhdessä metsästellä, kuherrella saisimme. Minun ei tarvitsi nähdä noita inhoittavia hovimiesten naamoja, ei hengittää hovin tukahduhtavaa ilmaa."
Mari tuli takasin, taarituoppi kädessä aivan kuin ei mitään olisi tapahtunut… Hänen silmänsä eivät olleet aivan samallaiset kuin ulos mennessä… Kasvot näyttivät pestyiltä. Vieras herkesi jo syömästä, juotuaan vähän taaria tuopista.
"No mitä nyt on tehtävä Mari kulta?" alkoi hänkin semmoisella äänellä kuin ei mitään olisi tapahtunut.