Kalaksi jos katoaisi
Järven jätkäksi tulisi
Viel' ois heittiöllä helppo
Viel' ois vaivat liian lievät.
Sudeksi tuo survatkahan
Metsän hulluksi hukaksi
Luppakorva luntioksi
Häijyksi on hännäkkääksi.
Älköön ilmoisna ikänä
Kuuna kullan valkeana
Pääskö tuosta pälkähästä
Ihmislapsien iloihin
Osakkaaksi ihmisonnen,
Jollei konsa kuonohonsa
Suuhunsa saa suuruseksi
Leipäsuolaa leukoihinsa
Neijon kaunosen kädestä».
Ei ollut hän vielä loppuun hirmuista kiroustansa sanonut, niin jo rupesi vieras vaalenemaan, horjumaan; kaatui sitten lattialle ja rupesi ylönantamaan.
»Mene kurja tunkiolle saastaisia sisuksiasi tyhjentämään», lisäsi noita, ja tarttuen voimakkain käsin kovaonniseen, raastoi hän koko hääväen kauhistukseksi miehen tunnotonna ulos.
Äänetönnä, kauhusta vavisten seisoivat häävieraat vielä jonkun aikaa, ja rupesivat sitten hitaasti yksitellen kotiinsa vaeltamaan. Ei koskaan näkynyt sen koommin tuota reipasta uljasta muukalaista niillä tienoin, eikä hänen ruumistaankaan kukaan löytänyt. Mutta Louhelan Antin kuuluisuus kasvoi kasvamistaan. Kaikkialla häntä kestittiin ja hyvänä pidettiin, sillä ei kukaan uskaltanut niin vaarallisen miehen vihoihin joutua.
II.
»Voi äiti! Kultaani ei kuulu.»
»Älä lapseni ole vielä huolissasi, kyllä hän vielä tulee. Tapahtuuhan elämässä aina kaikellaista odottamatonta.»
Äiti silitti lohduttavasti tyttärensä vaaleita suortuvia, koettaen näyttäytyä niin iloiselta kuin mahdollista, mutta epätoivo hänenkin kasvoistaan jo kajasti.