Helena on kihloissa. Häävarustukset ovat valmiina. Äiti panee huokaellen, itkusta turvonnein silmin, iltasta pöytään. Synkkänä, äänetönnä istuu Helena penkillä, kädet veltosti ristissä polvilla, pää kallellaan ikkunan reunaa vasten. Hänen silmänsä tuijottavat haaveksivasti metsään, aivankuin näkisi hän sieltä kaivatun ystävänsä tulevan.
»Katso äiti, tuolla hän tulee, kuinka uljaalta hän näyttää.»
Äiti kuulee hänen houreensa, mutta ei sano sanaakaan. Hänen sydämmensä on niin täynnä, että sieltä itkua purkaus pääsisi ensimmäiseksi, jos puhua yrittäisi.
Samassa astuu tupaan Rist-Riehkalan Katri.
»No, mitenkä se morsian jaksaa,» hän heti ovella alkoi. »Ai, ai, laiha yhäti vaan… Pitäisi syödä paremmin… No niinhän ne morsiamet ovat aina: ennen häitä laihtuvat ja vaalenevat, häitten jälkeen rupeavat pulleiksi punakoiksi käymään.»
»No, vieläkö sinua mahtava sulhasesi pelottaa,» kysyi hän, käyden
Helenan viereen istumaan.
»Ei,» vastasi Helena koneentapaisesti.
»Se on oikein, tyttöseni. Mitä sinä hänestä pelkäät. Ei hän sinulle pahaa tee… Ja mikä mahtava emäntä sinusta tulee… Sellainen suuri kartano, viisi lypsävää lehmää, lampaita kymmenittäin ja hevoset ja hopeaiset siiat ja mitä vaan toivoa saattaa. Kuuluu olevan paljon puhasta rahaakin… Ja kaikki ihmiset sinua silloin pelkäävät, kunnioittavat. Eikö se ole ihmeellistä, kuinka Jumala johtaa meidän askeleitamme. Kukapa olisi kuukausi sitten uskonut sinun tulevan Louhelan Antin mahtavaksi emännäksi… Mutta muista Helena, mitä Herra on sinulle käskenyt. Kärsivällisyydellä ja Jumalan polvella on sinun ohjattava hänen askeleensa oikealle tielle, ettet sinä pahennukseksi tulisi.»
»Katso tässä,» sanoi hän ottaen sisälöstään palan leipää. »Tämän voileivän olen minä sinulle siunannut. Kolmea apostolin kirjasta olen lukenut kolme lukua kustakin ja kolme kertaa olen sille suoloja riputtanut siitä suuresta suolakontista, joka on jo kolmelle sukupolvelle onneksi ja menestykseksi ollut. Syö se maata käydessäsi ja lue sitten kolme kertaa Isämeitä ja Uskontunnustus ja Herrasiunatkoon. Se sinulle onnen tuopi.»
Hän antoi Helenalle leipäpalan, jonka tyttö pisti poveensa.