»Tuo on kyllä totta mitä sanot,» alkoi rehtori, kuultuaan edellisen keskustelun, »mutta nyt on meillä se surkea kokemus, että tuollaiset vilkkaat, lahjakkaat pojat rupeavat kaikellaista muuta hommaamaan, laiminlyömään läksyjänsä jäävät luokalle, oppivat toista vuotta luokalla ollessaan suorastaan laiskottelemaan ja menevät turmiolle.»
»Se vaara on tosin suuri, mutta minusta ensiluokilla ovat opettajat edesvastauksessa siitä, jos lahjakkaat pojat rupeavat laiskottelemaan. Opettajain tulee pitää heitä niin tiukalla, etteivät he voi saada hetkeksikään tilaisuutta siihen. Heidän tulee pitää vaaria heidän elämästään ulkopuolella koulutuntiakin. Vasta kun he ovat keskiluokille päässeet, on hiukan tuota menettelytapaa muutettava. Silloin pitää heissä herättää kunniantunto niin valtavaksi, että he häpeävät kumppaneitaan luokalle jäädessään ja samalla on koetettava ylläpitää luokalla sellaista yhteishenkeä, ettei kukaan millään ehdolla raskisi erota entisistä koulutoveristaan. Yläluokilla on kokonaan oppilaan oma syy, jos hän takapajulle jääpi; jollei häntä silloin edistymisen halu, kunnian ja velvollisuuden tunne aja ahkeroitsemaan, on se hänen oma syynsä. Ainoastaan hänen siveellisestä elämästään on opettajan huoli pidettävä.»
»Tuo kuuluu hyvin kauniilta,» huomautti hymyillen keskustelun alottaja, »mutta jotta tästä keskustelusta olisi jotain hyötyä, pyytäisin minä sinua sanomaan, miten sinun mielestäsi tuollainen hulivili saataisiin opetusta seuraamaan.»
»Milläkö? Siihen löytyy keino. Koetappas jonakin tuntina pitää häntä koko ajan kynsissäsi, älä anna hänelle hetkeksikään aikaa vaipua omiin mietteisiinsä, niin saat heti nähdä, että hän osaa mainiosti.»
»Sillä tavoinhan muut oppilaat joutuisivat aivan syrjään.»
»Tee tuo vaan koetteeksi. Jos käy kuten sanon, niin ota vast'edes selvä siitä, kutka oppilaat ovat hänen kaltaisiansa ja siitä lähtien pidä niitä alituisesti kysymyksilläsi aineessa kiini. Ei tarkkaavaiset oppilaat siitä takapajulle jää, vaikk'ei heiltä niin usein kysykkään. Senverran vaan, että he eivät rupee luulemaan aivan syrjään joutuvansa.»
Kello soi ja opettajat erkanivat kukin luokalleen.
Ensi luokalla oli juuri luvunlaskutunti. Toivola, joka jo oli tottunut näillä tunneilla melkein ihan rauhassa istumaan, joutui nyt kireälle. Tuskin ennätti hän istahtaa, kun opettaja jo uuden kysymyksen hänelle viskasi. Sen kyllä huomasi, että häneltä oli minkä mitäkin jäänyt laiminlyödyksi, mutta hän vastasi kysymyksiin aina päänsä mukaan ja tavallisesti sattui vastaus jotensakin kohdalleen.
Tästä lähtien alkoi Toivolalle kovat päivät; mutta ei hän siitä ollut millänsäkään, hänestä tulivat vaan oppitunnit hupaisiksi sen sijaan, että häntä ennen usein oli nukuttanut.
Lukukausi kului, vuosia vieri ja vaikka Toivola silloin tällöin kuulikin sanat: »Joko taas,» oli hän viidentenä vuonna viidennellä luokalla.