Audotja. Antakaa hänen olla rauhassa, niin saatte kaikki tietää.
Kosmin. (Viittaa sotamiehille). Kuka sinä olet? En ole sinua koskaan täällä nähnyt.
Audotja. Ettekö koskaan? Voi Kolja, Kolja?
Kosmin. (Hämmästyen). Mitä tämä on? Kasvoja en tunne, mutta ääni on tuttu!
Audotja. Niin vähänkö Kolja-herra muistaa enää ihanaa, armasta Audotjaansa? Sinä et luule hänen voineen tällaiseksi muuttua.
Kosmin. (Itsekseen). Mitä? Tuoko olisi ihana, kaivattu Audotjani, tuo repaleinen vaimo?
Audotja. Ja tämä on poikasi, se on lapsi, joka minut Jegor-veljesi kynsistä pelasti. Tämä nuorukainen se on, joka meidät kahdeksi vuosikymmeneksi eroitti toisistamme. Tämä risti haihduttaa epäilykset. Muistatko, Kolja, sitä yötä, jolloin kuunvalossa, istuessamme hovin puutarhan lehtimajassa, annoit minulle tämän ristin?
Kosmin. Se on hän! Se on hän!
Vouti. Älkää, herra, kuulko hänen lorujaan! Hän toivoo tietysti valheillaan saavansa muutaman kopekan pojalta, kun on hänet raippojen alta pelastanut!
Kansa. Tehkää tietä! Sanansaattaja tulee, kirje kädessänsä. (Sanansaattaja antaa Kosminille kirjeen, jota hän rupeaa lukemaan).