Juhana. Vaikka olenkin sukuani äyrämöinen, miellyttävät minua savakot paljon enemmän. Heidän ryhtinsä, pukunsa, kaikki on paljon miellyttävämpää, hauskempaa.
Mari. Kas vaan tuota nulikkaa! Hän pitää savakkojen puolta.
Juhana. Mitä syytä olisi minulla äyrämöisiä ylistellä? Sentähdenkö ainoastaan, että olen sukuani äyrämöinen?
Mari. On siihen paljon painavampiakin syitä.
Juhana. Niitä olisi hauska kuulla.
Mari. Äyrämöiset ovat aina huolimatta venäläisten pilkasta pitäneet kaikki pyhänä, mitä esi-isiltään ovat perineet; yksinkertaiset tapansa, kielensä, pukunsa, kun sitä vastoin savakot ovat aina olleet valmiit niistä luopumaan. Katso savakoita! He koettavat matkia kaikessa venäläisiä; puku alkaa tulla yhä enemmän venäläisten mukaiseksi, heidän joukossaan on löytynyt semmoisia tyttöjä, jotka ovat menneet venäläisille vaimoiksikin. Joll'ei vakaat, järkähtämättömät äyrämöiset olisi olleet estämässä, olisi, Herra ties, kuinka käynyt meidän pienen kansakuntamme.
Juhana. Ohhoh, kuinka viisas se Mari täti onkin! Ei se ole sanottu, että kaikki, mikä on esi-isiltä perittyä, on hyvää. Maailmassa käy usein niin, että kun vanha huomataan kelvottomaksi, keksitään uutta ajanmukaisempaa. Että äyrämöisten puku on selvästi epämukava ja epäterveellinenkin, sitä ei kukaan voi kieltää. Ja heidän itsepintaisuutensa on ollut monen uuden, hyödyllisen asian edistymiselle vahingoksi.
Andrei. Heittäkää tuo ijänikuinen riita!
Mari. Puhukaa mitä tahansa! Sen minä vaan sanon, ett'eivät savakot vedä missään vertoja äyrämöisille. Sadan vuoden päästä ovat kaikki savakot muuttuneet venakoiksi, mutta äyrämöiset ovat ja pysyvät suomalaisina.
Wasjka. No, olisiko siitä vahinkoa, jos te muuttuisitte venäläisiksi? Olisihan se paljon parempi.