Pragin yliopistoon kuului paitse Böhmiläisiä myöskin paljo Saksalaisia. Ajan ristiriitaiset olot synnyttivät ennen pitkää eripuraisuutta näiden kansanheimojen välillä. Hus rakasti isänmaatansa jalon sydämmen palavalla rakkaudella. Kaikki voimansa oli hän altis uhraamaan korottaaksensa kansansa siveellistä tilaa. Hän tahtoi sitä vapauttaa taikauskon ja tietämättömyyden orjuudesta virittämällä sille Jumalan sanan valoa, joka yksin pimeyden varjot poistaa. Suuret ja monet olivat esteet, mutta ikäänkuin iloiten vain siitä, että niin paljon oli tehtävänä, ryhtyi hän innosta sykkivin sydämmin vaikeaan työhönsä. Samoinkuin Vikleff, asettui hän kansan oikeuksien puolustajana taisteluun noita mahtavia sortajia vastaan. Jos mikään, niin oli uskonpuhdistuksen työ kansallinen työ, jos ketkään, olivat uskonpuhdistajat kansallismielisiä miehiä. Jo kauan olivat yliopiston saksalaiset jäsenet karsain silmin seuranneet Böhmiläisten heräävää kansallistunnetta ja Husin yhä kasvavaa mainetta. Häiriöä kartuttamassa oli kakspaavisuus, jonka tuottamat haitat, niinkuin tiedämme, siihen aikaan olivat nähtävinä miltei kaikkialla. Sbynko ja suurin osa Böhmin papistoa kannatti Rooman paavia. Heihin liittyi Pragin yliopiston saksalainen puolue, jota vastoin Husin johtamat Tsjekiläiset vaativat yliopistoa asettumaan puolueettomalle kannalle koko kysymyksen suhteen. Yliopiston päätös oli ratkaistava äänestyksen kautta, vaan saksalaisella osastolla, johon kuuluivat Puolalaiset, Baijerilaiset ja Saksilaiset, oli kolme ääntä, Tsjekiläisillä ainoastaan yksi. Hus huomasi, että Saksalaiset, joita arkkipiispa ja papisto kannattivat, yhä tehokkaammin vastustelivat uskonpuhdistuksen alkavaa työtä Böhmissä. Vasta oli Sbynko heidän kehottamana julkisten, Pragin kirkkojen oville naulattujen julistusten kautta häväisten tuominnut hänen kerettiläiseksi, ja nyt hän koetti sortaa Böhmiläisten oikeuksia heidän omassa yliopistossaan, vaatimalla heitä kokonaan mukaantumaan Saksalaisten mielipiteiden mukaan. Ja nämä mielipiteet kannattivat sitä paitse tuota vanhaa, mädännyttä katolisuutta, jonka raskaan ikeen alaisena Böhmin heräävä kansa huokaeli ja jolle hän Jumalan sanan valaisemana ja omantuntonsa vaatimana oli julistanut sotaa. Siihen asti oli Hus toivonut saavansa aikaan jonkunlaisen uskonpuhdistuksen parantelemalla vallitsevaa järjestystä ja sen avulla; nyt alkoi hän yhä selvemmin nähdä, että tuo oli mahdotonta. Sankarin urhoollisuudella kääntää hän aseensa itse tuota kirkon lahonnutta hallitusmuotoa vastaan, jonka turvissa valhe niin kauan oli kristikuntaa turmellut, ja kaikkia niitä vastaan, jotka sen puolustamina harjoittivat pimeyden töitä. Böhmin kansa oli vapautettava paavikunnan turmiollisesta vallasta, maalliseen mahtavuuteen turvautuvan ahneen papiston sorrosta, ja tulevaisuus perustettava raamatun erehtymättömän sanan kalliolle. Eikä oman kansan onni yksinään ollut hänen silmämääränään: koko kristikunnan johdattamista orjuudesta vapauteen, pimeydestä Herran ihmeelliseen valoon hän tarkoittaa tuo urhoollinen uskonsankari, jonka ääni viidennentoista vuosisadan koittaessa kaikuu Böhmin vuoristossa. Turhaan koetti Sbynko virittää juoniaan, turhaan oli hän kieltänyt Husia saarnaamasta. Uskonpuhdistaja ei totellut, ja hänen ystäväinsä luku kasvoi päivä päivältä. Ja kun Pragin yliopiston paavikuntaa koskeva päätös oli tehtävä, ratkasi kuningas Wenseslav, joka, samoinkuin Hus ja hänen ystävänsä, tahtoi pysyä puolueettomana, Saksalaisten ja Böhmiläisten välisen riidan siten, että edellisillä oli oleva ainoastaan yksi ääni, viimmemainituilla sitävastoin kolme. Suuri muutos tapahtui nyt yliopiston oloissa. Noin 2000 saksalaista ylioppilasta lähti pois Pragista, jatkaaksensa opintojaan muualla (1409). Muukalaisuus Böhmissä sai tuntuvan iskun ja heräävä kansallisuus virkosi uuteen eloon. "Jumala olkoon kiitetty, nyt olemme sulkeneet Saksalaiset pois" lausui Hus, ennustaen suurta tulevaisuutta Pragin yliopistolle ja Böhmin kansalle. Eikä hän pettynyt, sillä suuri oli todellakin tuon pienen kansan tehtävä uskonpuhdistuksen jalossa työssä oleva. Mutta taisteluilla ja kovilla kärsimisillä oli tämä maine ostettava!

Vielä samana vuonna määrättiin Hus Pragin yliopiston rehtoriksi. Häneen loivat kaikki silmänsä, hän oli, niinkuin eräs senaikuinen kirjailija sattuvasti lausuu, "Israelin sotajoukon johtaja". Muukalaisuuden rakentama salpa, joka oli estellyt Pragin yliopiston taistelua totuuden puolesta, oli särjetty, ja Hus saattoi nyt vapaasti jatkaa työtään. Mutta poismuuttaneet Saksalaiset kiihottivat myöskin kaikkialla uskonpuhdistajaa vastaan karttuvaa vihaa, herättäen katolisuuden vallanhimoisia puolustajia vihdoinkin näkemään, mitä tuolla syrjäisessä Böhmissä oli tekeillä. Hus älysi jo siihen aikaan selvästi, että taistelu oli kiihtyvä yhä kiivaammaksi, monesti aavistaen, että marttyyrikruunu oli oleva hänen palkkansa.

Heti kun Aleksanteri V oli valittu paaviksi, toimitti Pragin toimelias arkkipiispa lähetystön Roomaan. Se valitti "Pietarin jälkeiselle", että Vikleffin harhaoppi levisi Böhmissä ja Mährissä. Paavi kiitti Sbynkoa hänen tehokkaista toimistaan harhaoppisuuden estämiseksi, käskien häntä sen ohessa vaatimaan asianomaisilta Vikleffin kirjoituksia. Niinikään kiellettiin kaikkia Jumalan sanaa julistamasta muissa kirkoissa kuin niissä, joissa vanhoista ajoista oli saarnattu. Hus antoi itse arkkipiispalle noin 200 nidosta Vikleffin kirjoituksia, vakuuttaen, että hän julkisesti oli tunnustava vääräksi kaikki niissä tavattavat harhaoppiset väitteet, jos niin semmoisia löytyisi. Ei tarvinnut Sbynkon ja hänen hengenheimolaistensa kauan etsiä huomataksensa harhaoppisuutta Vikleffin teoksissa. Kesäkuun 10 p:nä 1410 tuomitsi Pragissa pidetty kirkolliskokous kirjat poltettaviksi, jota paitse kappeleissa saarnaaminen ankarasti kiellettiin. Päätöksestä huolimatta julisti Hus Betlehemin-kappelissa autuuden sanomaa kansalle, iskien vielä rohkeammin kuin ennen katolisen kirkon turmelukseen. Niin hän esim. eräässä saarnassa suoraan lausui että paavin bulla, johon perustuen arkkipiispa ja Pragin kirkolliskokous oli ryhtynyt noihin väkivaltaisiin toimiin, oli rahalla ostettu. Kun Sbynko arkkipiispallisen talonsa kartanolla juhlallisesti poltti nuo harhaoppisiksi tuomitut kirjat, ei enää voitu hillitä kansan vihaa. Julkisesti laulettiin Pragin kaduilla pilkkalauluja arkkipiispasta, ja kun tämä Heinäkuun 22 p:nä toimitti messua, hyökkäsi raivoisa ihmisjoukko kirkkoon, josta Sbynko töin tuskin pääsi pakenemaan. Samaan aikaan oli eräs toinen pappi saada surmansa kiihkoisan kansan kädestä. Ihmeteltävällä maltilla esiintyi Hus näissä melskeissä. Hän kyllä. joskus kiivastui saarnatessaan, lausuen esim. kerran: "välttämätöntä on totisesti, että vyötämme kupeemme, niinkuin Mooses vanhanliiton aikana käski, ja tartumme miekkaan puolustaaksemme Jumalan lakia", vaan tuo oli lihallisen mielen hetkistä voittoa vain, jota kannattamasta hän kaikkia vakaasti varoitti. Hengen miekkaan hän turvautui ja totuuden omaan isälliseen voimaan. Jo sekin seikka, että hovi puolusti Husia, todistaa selvästi, ettei hän väkivaltaista uskonpuhdistusta tarkoittanut.

Vaikka sekä hovi että Pragin kaupungin maistraatti koetti puolustaa Husia Roomassa, tuomitsi paavi hänen kirkon kiroukseen. Päätös julaistiin Pragin kirkoissa Maaliskuun 15 p:nä 1411. Kun ei sekään auttanut, vaan Hus yhä edelleen raamattu kädessä taisteli vainotun totuuden puolesta, julisti Sbynko koko kaupungin pannaan. Kaikki oli turhaa: voimallisemmin vain kaikui uskonpuhdistajan ääni, ja sykkivin sydämmin kuuntelivat sitä yhä suuremmat väkijoukot. Tällä kannalla olivat asiat, kun Sbynko kuoli (1411).

Aleksanteri V:nen jälkeinen Juhana XXIII tarvitsi rahoja puolustaakseen asemaansa Pisan kokouksen erottamaa Rooman paavia vastaan, joka ei vieläkään ollut vallastaan luopunut. Hän toimitti suuret anekaupat, ja kauppiaat saapuivat ennen pitkää. Böhmiinkin. Voimallisesti taisteli Hus saarnatuolista ja kateederista tuota törkeää väärinkäytöstä vastaan. "Paavin aneet" — niin hän todisti — "eivät ihmisiä hyödytä, elleivät sitä ennen ole kääntyneet Jumalan puoleen. Kristuksen viisaat papit eivät ehdottomasti sano katuvaiselle: sinä olet syntivelastasi vapaa, vaan he lisäävät tämän ehdon: jos kadut syntisi etkä enää tahdo syntiä, tehdä ja turvaat Jumalan armoon. Ei Rooman paavi eikä kukaan muu pappi ole oikeutettu pyrkimään maalliseen valtaan ja rikkauteen, sillä Kristus sanoo: 'kansain kuninkaat vallitsevat heitä, ja joilla valta on heidän ylitsensä, ne kutsutaan armollisiksi herroiksi. Mutta te ette niin'. Miksikä ei Rooman paavi pelkää aneristin pystyttämällä suostua lukemattomien ihmisten kuolemaan, hän kun on tilaisuudessa lupaamaan sitä suurempaa synninpäästöä, jota useammat ihmiset hän surmauttaa? Hän ei ole noudattanut Jesuksen esimerkkiä, joka, kun viholliset hätyyttivät Häntä ja Hänen vapisevaa joukkoansa, lausui: 'jos minua etsitte, niin antakaat näiden mennä', vaikka Hänellä oli valta ainoalla sanalla lyödä kaikki maahan. Moni oppimaton maallikko luulee tietämättömyydessään, ettei kukaan saa paavia vastustaa. Mutta se väite, ettei paavi saata erehtyä, on väärä ja Jumalaa pilkkaava väite, sillä muutoin olisi hän synnitön, niinkuin Kristus; joka viisas on, hän kysyy ensin mitä raamattu todistaa ja luottaa siihen. Kristuksen opetuslapsen tulee hengessä valvoen tutkia paavin bullia. Jos hän niissä huomaa semmoista, joka sotii Kristuksen lakia vastaan, niin tulee hänen urhoollisesti seisoen Kristuksen puolella, bullia vastustaa". Samaan tapaan puhui Hieronymus ja böhmiläisen herätyksen muut johtavat henkilöt. Kuin mahtava kevättulva kasvoi uskonpuhdistuksen ystäväin innostunut joukko. Paavin bulla poltettiin, ja kolmessa kirkossa keskeyttivät huudot: "sinä valehtelet; semmoista ei ole Hus meille opettanut" anekauppiain saarnat. Kirkon mahtavat hallitsijat turvautuivat väkivaltaan, pakottaaksensa kansaa kuuliaisuuteen: kolme nuorta miestä, jotka olivat vastustusta johtaneet, tuomittiin kuolemaan. 200 ylioppilaan kera saapui Hus raadin eteen, rukoillen armoa tuomituille. Se oli turhaa: nuorukaiset mestattiin. Haikein sydämmin saattoi kansa nuo veriset uhrit Betlehemin-kappeliin, missä ruumiit siunattiin haudan lepoon.

Taistelun helteessä vahvistui Hus suurta työtänsä jatkamaan. Herra puhdistamistaan puhdisti hänen uskoansa lihallisen innostuksen kiivaudesta, johon hän alussa joskus eksyi, jotta hänen silmästään säteilisi ainoastaan uskonpuhdistajan kirkas, Pyhän Hengen virittämä valo. Se näkyi, tämä valo, kauas, eivätkä sietäneet totuuden vastustajat sitä katsella. Roomasta saapui v. 1412 uusi bulla. Se tuomitsi Husin valtionkiroukseen, säätäen, että tuomio oli juhla- ja pyhäpäivinä julistettava kaikissa kirkoissa, sekä uhaten pannalla jokaista maata, kaupunkia, kylää, joka ottaisi kirotun vastaan. Böhmin kansa uhkasi nostaa kapinan. Sitä estääksensä poistui Hus kuninkaan pyynnöstä Pragista, kunnes myrsky vähän asettuisi. Mutta ei hän silti vaiennut. Monesti kaikui hänen valtaava äänensä maaseudulla, missä hän taivasalla saarnasi Kristusta lukemattomille väkijoukoille. Pragiin saapui tuon tuostakin uskonpuhdistajan ystävilleen kirjoittamia kirjeitä. Ne puhuivat valistuneen kristityn, urhoollisen uskonsankarin jaloa kieltä. Odottaessaan likenevää myrskyä, lausui hän muun ohessa: "tietäkäät, etten ole pakeneva, jos kohta minun täytyisikin antaa tämä kurja ruumiini kuolemaan, sillä minä tiedän, että evankeliumin totuus päivä päivältä yhä leviää". Samaan aikaan kirjoitti Hus myöskin merkillisimmän kirjansa: "Kirkosta". Perustuen Vikleffin oppiin, puolustaa hän sitä käsitystä, että tosi kirkko, johon näkyväinen ja turmeltunut täällä ajassa on yhdistetty, on Kristuksen ruumis ja valittujen yhdistys. Jos hän kehittäessään tätä katsantotapaa joskus eksyikin halveksimaan näkyväistä kirkkoa, sai hän kuitenkin lausutuiksi uskonpuhdistuksen opin pääpiirteet. Tiedemiehenä hän ei ole saavuttanut Vikleffin mainetta, mutta saarnaajana on hän vaikuttanut sitä enemmän.

Näiden vaiheiden ohessa alkoi kristikunnassa jälleen kuulua kehotuksia kirkon edustajille kokoontumaan yleiseen kirkolliskokoukseen. Se kehotus koski Husiakin, kutsuen häntä koko kristikunnan, kuullen puolustamaan sitä oppia, jota hän syrjäisessä Böhmissä oli saarnannut. Rukoillen ja ammentaen viisautta ja voimaa Jumalan sanan elävästä lähteestä, valmistautui uskonpuhdistaja tuohon viimmeiseen suureen taisteluun. "Meidän kanssamme" kirjoitti hän ystävilleen "on totinen Jumala, kaikkivaltias ja vanhurskas auttaja, joka on vakuuttanut: katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti".

VIII.

Kostnitzin kirkolliskokous. Husin viimmeinen taistelu. Hieronymus
Pragilaisen marttyyrikuolema.

Joka voittaa, hänen minä teen patsaaksi minun Jumalani temppelissä, ja ei hänen pidä silleen sieltä lähtemän ulos ja tahdon kirjoittaa hänen päällensä minun Jumalani nimen ja minun kaupunkini, sen uuden Jerusalemin nimen, joka taivaasta, minun Jumalaltani tuli alas, ja minun uuden nimeni. Ilm. k. 3: 12.