V. 1806 otettiin Kuopion trivialikoulun oppilaaksi muiden luku-uralle pyrkivien nuorukaisten kera eräs talonpojanpoika nimeltä Heikki Kukkonen. Hän oli syntynyt Ilomantsin pitäjän Sonkojan kylässä elokuun 1 p:nä 1789 ja siis kouluun tullessaan jo 17 vuoden ikäinen. Isänsä, jolla oli sama nimi, ei vähävaraisuutensa tähden aikonut poikaa pitkälle kouluttaa, vaan suostui kuitenkin tämän lukutuumiin, koska hän piti kirjoitus- ja laskentotaitoa tarpeellisena talollisellekin, joksi hän häntä aikoi. Mutta aivan toiset tulevaisuudentoiveet nuorukaisella oli. Jo lapsena oli tämä totuttanut itseään siihen ajatukseen, että hänestä tulisi pappi. Korkealla kivellä tahi järvenrannalla seisoen, julisti hän jo siihen aikaan mielikuvituksessaan Jumalan sanaa ihmisille. Mihinkään suurempaan huoleen sielunsa tilasta Kukkonen ei kuitenkaan vielä silloin ollut herännyt, jos kohta hän jo pienenä poikana äitinsä kanssa kirkossa saarnaa kuullessaan ajatteli: "Rahvas toisin elää, pappi toisin saarnaa". [P. Poutiainen, Henr. Renqvist Sortavalan kappalaisena.] Aikansa lapsena piti hän papin virkaa jalona tehtävänä ja halusi sentähden siihen päästä. Miten vaikea tämän toivon toteuttaminen hänelle oli oleva ja kuinka paljon kärsimyksiä se oli hänelle tuottava, sitä ei hän silloin aavistanut. Ilomantsin kirkkoherran J. Molanderin poikien kera ylioppilas J. D. Schröderiltä saatuaan opetusta pappilassa, oppi Kukkonen kirjoittamaan, puolen katkismuksesta ulkoa ja vähän latinan kielioppia eli sen tietomäärän, joka oli kouluun pääsemisen ehtona. Suuri se ei ollut, mutta työtä senkin hankkiminen oli kysynyt, sillä hänen täytyi oppia kaikki Ruotsin kielellä, joka alussa oli hänelle aivan tuntematonta. Sitäpaitsi ei Kukkonen ollut mikään lahjakas poika. Esteitä voittamaan auttoi häntä ikänsä, väsymätön ahkeruutensa sekä harvinaisen sitkeä ja luja tahtonsa.
Toista vuotta oli Kukkonen harjoittanut opintoja Kuopion koulussa, kun tämä oppilaitos sodan tähden suljettiin (1808). Hän oli silloin toisella luokalla. Hänen ikänsä ja varattomuutensa, sodan kauhut, isänmaan synkkä tulevaisuus — kaikki näytti yhtyvän hävittämään hänen lapsuutensa kauniinta unelmaa. Näin vaikeissa oloissa olisi melkein jokainen jättänyt kaikki tuumat koulunkäynnin jatkamisesta sikseen. Kukkonen ei sitä tehnyt. Hän päinvastoin rupesi miettimään, miten hän sodan kautta syntyneen loman aikana voisi hankkia itsellensä varoja lukujen jatkamiseksi. Ennenpitkää hän keksikin keinon. Hankittuaan itselleen Sortavalasta maantuotteita ja muuta kauppatavaraa, lähti hän näitä Pohjanmaalle kuljettamaan, käyden Oulussa ja muilla rannikkoseuduilla. Nämä kauppamatkat tuottivat hänelle melkoista voittoa, niin että hän sodan päättyessä omisti 1,000 taaleria puhdasta rahaa.
Kun Kuopion koulu sodan jälkeen jälleen avattiin, riensi Kukkonen sinne lukujaan jatkamaan. Rahahuolet eivät enää häntä painaneet; hänellähän nyt ainakin aluksi oli varoja toiveensa toteuttamiseksi. Mutta raskaammat murheet alkoivat sensijaan häntä näiltä ajoilta alkaen yhä enemmän rasittaa. Kauppamatkoillaan oli hän muutamien muiden kirjojen kera kotiinsa hankkinut myöskin A. Dentin "Kääntymisen harjoitus" nimisen kirjan. Kerran Kuopiosta kotia tultuaan, löysi hän tämän kirjan etehisen hyllyltä. Hän luki siitä ensimmäisen lehden, meni äitinsä luo ja lausui: "Emme äitirukka tällä keinoin koskaan pääse taivaaseen". Äiti vastasi: "Eihän sitä tiedä, ennenkuin kuoltua, mihin tullaan". Tämän johdosta sanoi nuorukainen: "Mene sitten kuoltua haparoimaan; johan pitää eläessään tietää mihin joutuu" [P. Poutiainen, Henrik Renqvist Sortavalan kappalaisena. Tämän tiedon vakuuttivat Renqvistin v. 1896 Sortavalassa elävät vanhimmat tuttavat oikeaksi.].
Kuopiossa tutustui Kukkonen kultaseppä Jaakko Lundströmin ja talonpoika Pietari Väänäsen sekä muutamien muiden heränneiden kanssa. Täällä hän niinikään joululoman aikana 1810 tapasi erään samanmielisen Maaningasta kotosin olevan talonpojan nimeltä Aaron Miettinen, joka oli matkalla Lustigin luo Nilsiään. Omantunnon vaivoihin joutuneessa nuorukaisessa heräsi halu saada tavata tuota kuuluisaa saarnaajaa, ja kun Miettinen tarjosi hänelle sijaa reessään, päätti hän lähteä hänen mukanaan. Sattuneen huonon ilman tähden jäi tämä aikomus kuitenkin sikseen. Sensijaan vei Miettinen Kukkosen kotiinsa Maaninkaan, mihin Lustig toisena joulupäivänä saapui seuroja pitämään. Täällä heräsivät entistä suurempaan voimaan jo ennestään sielunsa tilasta levottoman nuorukaisen huolet. Kukkonen alkoi tämän jälkeen yhä ahkerammin seurustella Kuopion heränneiden kanssa. Mutta näiden tuttavuuksien tähden joutui hän opettajiensa epäsuosioon; kumppanitkin alkoivat häntä pilkaten sortaa. Päivä päivältä kävi hänen asemansa koulussa yhä vaikeammaksi, kunnes hän epätoivon valtaamana päätti jättää lukutuumansa sikseen (1811). Pääsyynä tähän päätökseen oli kuitenkin se, että Kukkonen, tultuaan tuntemaan kykenemättömyytensä ja sydämmensä pahuuden, piti itseänsä aivan kelvottomana muita neuvomaan autuuden tielle eikä siitä syystä enää uskaltanut papiksi pyrkiä. Katumuksen kyyneleet olivat sammuttaneet tuon hänen lapsuutensa ja nuoruutensa palavan toivon. Mutta sitä tulta, jonka Jumalan henki näiden vaivojen alla oli hänessä sytyttänyt, eivät ne voineet sammuttaa. Kotia tultuaan, alkoi Kukkonen omaisilleen puhua elämän tiestä, tutkien tämän ohessa ahkeraan niitä harvalukuisia kirjoja, joita hänellä oli. Tätä tehdessään heräsi hänessä halu hankkimaan itselleen enemmän kirjoja, ja koska hänellä vielä oli vähän varoja, päätti hän tuota tarkoitusta varten lähteä Turkuun.
Ihmeellisesti ohjasi Jumala tämän murheenalaisen nuorukaisen elämänvaiheita. Turkuun saavuttuaan, tutustui hän hurskaan herrnhutilaismielisen kirjansitoja Agreliuksen kanssa, joka pyysi häntä luoksensa asumaan. Hänelle Kukkonen avasi sydämmensä ja kertoi entiset vaiheensa. Agrelius lausui: "Väärin menettelee se ihminen, joka ei kulje Jumalan hänelle osoittamaa tietä. Jos Jumala tahtoo sinua välikappaleenaan käyttää, niin et tee oikein, jollet seuraa hänen sinulle antamia viittauksia, jotka sinua kehottavat neuvomaan lähimmäisiäsi totuuden tiellä. Vaan voidaksesi johdattaa muita, tulee sinun ensin itse totuutta oppia; sinun pitää ahkeralla lukemisella hankkia itsellesi tietoja". Linnansaarnaaja J. Lönnmark rupesi nyt ohjaamaan Kukkosen lukuja. Agreliuksen kehotuksesta otti viimemainittu samaan aikaan nimen Renqvist (= puhdas oksa).
Uudelleen syttyi nuorukaisen toivo, ja ahkeraan hän luki sitä toteuttaakseen. Mutta ennen kärsityt vaivat ja sieluntaistelut, tuo äkkiarvaamaton käänne hänen elämässään ja uudistuvat, entistä kovemmat omantunnon nuhteet murtivat hänen voimansa. Tuntuu kuin olisi sielunvihollinen saanut luvan äärimmäisiin asti kiusata häntä, asettamalla vain uusia lain vaatimuksia ja uhkauksia häneltä loristusta salaamaan. Renqvist alkoi käydä yhä synkkämielisemmäksi, kunnes hän joutui mielenhäiriöön. Tässä tilassa hautoen kaikenlaisia kummallisia ajatuksia, heittäytyi hän tuskissaan eräänä syyspäivänä 1811 Auran sillalta jokeen, josta hän kuitenkin vahingoittumattomana saatiin ylös. Joulun aikana lähetettiin hän kotia. Niin pimitetty oli hänen järkensä, ettei hän enää vanhempiaankaan tuntenut. Kevätpuoleen tointui Renqvist kuitenkin niihin määrin taudistaan, että hän saattoi lähteä Turkuun terveyttään hoitamaan. Sieltä palasi hän täysin terveenä kotia, missä hän oleskeli vuoden ajan, nauttien tarpeellista lepoa.
Kesällä 1813 matkusti Renqvist virkistynein voimin Turkuun. Se Jumala, joka häntä kärsimisen kovassa koulussa oli koetellut, antoi hänen nyt nauttia onnellisempaa aikaa. Ennenkuin hän ryhtyi keskeytettyjä lukujaan jatkamaan, sai hän, luultavasti Agreliuksen toimesta, tilaisuutta matkustamaan Tukholmaan. Tämä matka oli hänelle hyvin virkistävä, laajensi hänen näköpiiriään ja antoi hänelle uutta intoa ryhtymään Herran viinimäen työhön. Tukholmassa tutustui Renqvist siellä löytyvien herrnhutien kanssa, käyden usein "veljeskunnan" kirkossa.
Hyvin tärkeä Renqvistin kehitykselle oli hänen oleskelunsa Turussa. Täällä hoidettiin häntä hellyydellä ja hienotuntoisuudella, täällä sulattivat herrnhutilaismielisten ystäväinsä puheet Jumalan rakkaudesta Kristuksessa hänen lain kovien iskujen särkemän sydämmensä, täällä sai hän seurustella sivistyneiden ihmisten kanssa, täällä harjaantui hänen silmänsä seuraamaan Jumalan valtakunnan ilmiöitä kaukanakin olevilla seuduilla. Jo v. 1811 tutustui Renqvist Agreliuksen kodissa Taivassalon kirkkoherran Elias Laguksen ja Orihveden kirkkoherran Juhana Utterin kanssa, jotka olivat herrnhutilaismielisiä, ja v. 1814 kävi hän Ranckenin luona Perniössä. Täten perehtyen erisuuntaisten miesten uskonnolliseen kantaan, vapautui Renqvist ainakin jossain määrin siitä ykspuolisesta katsantotavasta, johon eksymään hänen luontainen taipumuksensa itsepintaisuuteen ja ahdasmielisyyteen oli niin taipuva. Sitäpaitsi tutustui hän noiden johtavien miesten kautta monen kristillismielisen henkilön kanssa, joilta hän sai aineellistakin apua.
Vuosina 1815 ja 1816 kävi Renqvist ystäviään Tukholmassa tapaamassa. Näistä on huomattavin ennen mainittu Vaetterdahl. Tämän ehdotuksesta otettiin Renqvist Tukholman evankelisen seuran jäseneksi ja hänelle uskottiin seuran kirjojen myyminen Suomessa. Tähän toimeen hän kotia palattuansa heti ryhtyikin, työskennellen sen ohessa ahkerasti seuran kirjojen suomentajana. Ettei Renqvist näin asian ollen voinut hankkia itselleen perusteellisia tietoja, on selvä. Sitäpaitsi olivat hänen alkutietonsa monesta syystä hajanaiset ja puutteelliset. Hän pääsi kuitenkin ylioppilaaksi v. 1816, ollen silloin jo 27 vuoden ikäinen.
Renqvistin ylioppilasaika on kokonaan suunnattu Jumalan valtakuntaa tarkoittaviin toimiin, perustaen hänessä tuota väsymätöntä intoa tämän valtakunnan palveluksessa, josta koko hänen elämänsä sitten on todistuksena. Keväällä v. 1816 (Renqvist oli silloin jo ylioppilas) kirjoitti Vaetterdahl hänelle Tukholmasta: "Ilahuttavaa on nähdä työtäsi Jesuksen valtakunnan levittämiseksi. Herra on totisesti sitä siunaava. Hän auttakoon sinua, että saisit kaikki myydyksi, jotta ei kirjan (eräs käännös) kustantaminen tuottaisi sinulle tappiota. Vaikeaa on käsittää, miten ehdit niin paljon kääntää, lukea korehtuuria ja suorittaa kaikki asiat, jotka tämmöiseen toimeen kuuluvat, sekä tuon ohessa hoitaa lukujasi". — Mutta Renqvist ehti sekä kirjatoimensa suorittaa että lukea. Jo keväällä v. 1817 vihittiin hän papiksi ja määrättiin kirkkoherranapulaiseksi Liperiin [Akiander VII, 55-60, 92.].