Job. 8: 8-10.
Lukijalle.
Monta vuotta sitten sain eräältä tuttavalta lahjaksi Jul. Imm. Berghin kirjoittaman kirjasen "Hos hvem finnes den hel. Ande?" (Kenessä on Pyhä Henki?). Tekijän nimi ei ollut minulle tuntematon, vaan tätä hänen kirjastaan en ollut ennen nähnyt. Ei mikään puhe raamatun päätotuudesta, Jumalan armosta Kristuksessa, ollut minuun niin koskenut eikä mikään kirja sitä minulle niin kirkastanut kuin tämä. Joka kerta kuin sittemmin silmäilin tämän kirjasen kellastuneita lehtiä, säteili niistä uutta valoa Golgatan halveksittuun ristiin, ja yhä lähtemättömämmin painui jokainen lause mieleeni. Herännäisyysliike, jonka huomatuimpia edustajia tekijä aikoinaan oli, oli minulle silloin vielä tuntematon. Olin siitä kuullut miltei yksinomaan moittivia arvosteluja enkä likemmin tuntenut siihen kuuluvia henkilöitä. Mainitun kirjan alussa löytyy viittaus tähän liikkeeseen. Lämmöllä ja innostuksella puhuu tekijä sen suuresta merkityksestä Suomen Siionin vaiheissa. Vaatimalla vaativat minua hänen sanansa tutkimaan tuon innostuksen perusteita ja tutustumaan herännäisyysliikkeen vaiheisiin. Vaan tämä ei suinkaan ollut helppoa. Suurimpana esteenä olivat jo lapsuudessa minuun herännäisyyttä vastaan juurtuneet ennakkoluulot sekä liikkeessä 40-luvun lopussa syntynyt erimielisyys, joka, kuten on tunnettu, v. 1851 hajoitti sen edustajat kahteen toinen toistaan ankarasti vastustavaan puolueeseen. Viipyi kauan, ennenkuin pystyin erottamaan tämän jaon vaikuttamia ykspuolisia ja ristiriitaisia arvosteluja itse liikkeestä semmoisenaan, puhumattakaan kirkossa vallitsevan evankelisen suunnan edustajain tuomitsevista todistuksista herännäisyyden huomattavimmista henkilöistä ja heidän elämäntyöstään. Uskonnollisen elämän elpyminen heränneitten lapsissa oli silloin vasta alkamassa, eikä uusimmista kirjailijoista ollut vielä kukaan astunut esille tulkitsemaan herännäisyyden suurta merkitystä kansamme hengellisen ja henkisen elämän herättämisessä ja kasvattamisessa. Olin lukenut M. Akianderin laajaperäisen ainekokoelman "Historiska upplysningar om de religiösa rörelserna i Finland", vaan kirjan herännäisyyttä koskevat ristiriitaiset arvostelut ja monessa suhteessa erehdyttävät tiedot eivät olleet omiaan johdattamaan minua käsittämään liikkeen luonnetta ja siinä vaikuttavien voimien vasituista laatua. Mainittu teos — miltei ainoa painettu lähde, joka tarjosi minulle asiallisia tietoja Suomen pietismin menneistä vaiheista — leimasi päinvastoin siksi monessa kohden koko liikkeen epämiellyttäväksi lahkoksi, että sydämmeni pysyi sille kylmänä ja yhä edelleen epäluuloisena. Tuon tuostakin palasivat kuitenkin ajatukseni noiden minulle tuntemattomien muistojen hämärään ja niihin aikoihin, jolloin isiemme maassa niin elävästi, kuin Jul. Imm. Berghin kirjasessa, kysyttiin: "Kenessä on Pyhä Henki?" Jos eivät painetut lähteet riittäneetkään minua perille johtamaan, voisin ehkä hankkia itselleni tietoja muualta. — —
Samaan aikaan tutustuin W. Malmbergiin. Hän oli silloin pitäjänapulaisena Kiuruvedellä. Kuulin kerrottavan siellä tapahtuvista herätyksistä. Tuosta syrjäisestä seudusta levisi sitäpaitsi vuodesta 1888 alkaen kirjallinenkin todistus herännäisyydestä: Malmbergin toimittama "Hengellinen Kuukauslehti". Se käänsi huomioni kansan syviin riveihin, vaatien minua niistä etsimään tietoja Suomen herännäisyyden synnystä ja kehityksestä. Olin ennen monesti kuullut puhuttavan pietistein tuomitsevasta hengestä ja heidän vastenmielisyydestään kaikkia liikkeen ulkopuolella olevia kohtaan. Jos mikään heistä lausuttu moittiva arvostelu heti alussa näyttäytyi perusteettomalta, niin tämä. Minulta puuttuu sanoja kun tahtoisin kertoa siitä rakkaudesta, jolla heränneet alusta alkaen minua kohtelivat.
Seurustelussa heidän kanssaan vakaantui minussa päätös koettaa kuvata Suomen herännäisyysliikkeen vaiheita historiallisen kertomuksen muodossa. Miten vaikealta ja monessa suhteessa arkaluontoiselta tehtävä tuntuikin, vaati minua siihen ryhtymään varsinkin yksi seikka. Tiesin löytyvän monta vanhaa henkilöä, joiden hallussa oli tärkeitä, 19:nen vuosisadan vaiheita koskevia kirjeitä ja muistiinpanoja. Näiden lähteiden sekä sanottujen henkilöiden omien muistojen pelastaminen unohduksiin joutumasta tuntui minusta siksi tärkeältä, että päätin lähteä niitä keräilemään. Seikkaperäinen kertomus tästä matkasta kysyisi enemmän tilaa, kuin minulla tässä on käytettävänä. Aikomukseni on eri kirjasessa siitä vasta kertoa. Se vain tässä mainittakoon, että herännyt kansa kaikkialla maassa mitä suurimmalla alttiudella ja avosydämmisyydellä kertoi herännäisyyden menneistä vaiheista sekä antoi käytettävikseni säilyttämiään, näitä asioita koskevia kirjeitä y.m. asiakirjoja. Kalliina muistona matkastani olen niinikään aina säilyttävä, miten tämä kansa rakkaudesta heränneitten isien muistoon muullakin tavoin minua työssäni auttoi. Esimerkkinä mainittakoon, että talolliset M. Knuutila (Ylivieskassa), P. Niskanen ja M. Palosaari (Nivalassa), A. Lämsä (Kiuruvedellä), J. Malkamäki (Ylistarossa) sekä moni muu kokosivat kotiinsa usein pitkienkin matkojen takaa vanhuksia, minulle kertomaan muistojaan, joiden perille tämän avun puutteessa tuskin olisin voinut päästä.
Samaa ystävällisyyttä etenkin kirjeiden ja muiden asiakirjain kokoamiseen nähden osoitti minulle niinikään moni herännäisyyden menneisiin vaiheisiin perehtynyt säätyhenkilö.
Koska kirjani on alallaan ensimmäinen, olen pitänyt itseni velvollisena tarkkaan ilmaisemaan käyttämäni lähteet. Niinkuin lukija huomaa, on suuri osa julkaisemistani tiedoista kotosin kansan suusta. Huolellisesti olen niitä koonnut ja mitä suurimmalla varovaisuudella käyttänyt. Ainoastaan yhden tahi kahden henkilön todistuksen tukemalle tiedolle en ole historiallista arvoa antanut, hyvin harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, vaan muiden todistusten puutteessa jättänyt käyttämättä monen luotettavaltakin tuntuvan kertomuksen. Kertojista olen maininnut ainoastaan tarkimmat, s.o. ne, joiden antamat tiedot muut, varsinkin muualla asuvat todistivat oikeiksi. Samaan tapaan olen menetellyt, tutkiessani kansan keskuudessa säilyneitten kirjallisten kertomusten luotettavaisuutta. Ainoastaan poikkeustilassa olen turvautunut muiden minulle kansan keskuudesta hankkimiin suullisiin kertomuksiin. Niinpä on pastori J. Väyrynen, joka kesällä 1896 matkoillani Kajaanin seuduilla taitavasti ja vaivojaan katsomatta opasti minua sikäläisen herännäisyyden muistojen perille, sittemmin hankkinut minulle kansan suusta koottuja lisätietoja. Samaan tapaan on minua Keuruun tienoilla säilyneiden muistojen kokoamisessa auttanut rouva Lydia Hällfors.
Kaikille niille lukuisille henkilöille, jotka tavalla tahi toisella ovat minua työssäni auttaneet, lausun täten vilpittömän, sydämmellisen kiitokseni. Liikutuksella muistan tätä tehdessäni monen vanhuksen todistuksen "isien taisteluista" sekä sitä luottavaa avosydämmisyyttä, millä he kertoivat muistojaan, kun pääsivät ymmärtämään, missä mielessä heiltä näitä tiedustelin. "Pankaa vaan paperille" sanottiin minulle, "kyllä niitä asioita kannattaa muistaa".
Mitä painettuja lähteitä, kirjeitä, kirjoitettuja kertomuksia ja muistiinpanoja, arkistoja y.m. olen lähteinä käyttänyt, olen kirjassa ilmaissut.
* * * * *