Olen rajoittanut kertomukseni 19:nen vuosisadan herännäisyyteen, koska vanhemman samannimisen liikkeen tutkiminen olisi kysynyt enemmän aikaa, kuin minulla on ollut käytettävänä. Kuten esityksestäni selvennee, muodostaa käsiteltävänäni oleva aika aikuisemmasta herännäisyydestä siksi riippumattoman kehitysjakson, ettei mikään estä sen vaiheita esittämästä erikseen edellisestä. Liikkeessä 19:nen vuosisadan aikana tavattavat käännekohdat ryhmittävät sen tapahtumat eri jaksoihin, joiden mukaan olen jakanut esitykseni seuraavaan neljään osaan: I (1796-1835), II (1836-1844), III (1845-1852), IV (1853-1900).
Kansan syvissä riveissä syntyi ja kehittyi 19:nen vuosisadan herännäisyys. Sen muistojen uskollisimpana vartijana oli ja on yhä edelleen Suomen herännyt kansa. Näin ollen on luonnollista, että kertomus tästä liikkeestä pukeutuu niin kansantajuiseen muotoon kuin suinkin. Minkä kansalta olen saanut, sen olen tahtonut etenkin sille antaa.
Oulu, marraskuussa 1901.
M. Rosendal.
I.
Savon herännäisyyden alku.
Se heräykseen ja elävään kristillisyyteen vaativa henki, joka 17 ja 18 vuosisadalla synnyttää Suomen varhaisemman herännäisyyden, ilmenee jo siihen aikaan niin voimallisena ja itsetietoisena, ettei hengellinen välinpitämättömyys eikä tahallinen vastarinta enää voi sille salpoja rakentaa. Sen jatkuva työ isiemme maassa on historiallinen välttämättömyys, ja tämä välttämättömyys johtuu siitä totuudesta, ettei Jumalan henki jätä työtään kesken. Hajalla ovat vielä 18 vuosisadalla tämän liikkeen voimat; ne kaipaavat kokoamista, yhtenäisyyttä, ja niiden pyrintöä päästä elähyttäen uudistamaan puhdasoppisuuden kaavoihin jähmettynyttä kirkkoamme estelevät monessa paikoin epämääräiset haaveilut ja harhaan johtavat yritykset. Sentähden onkin Suomen vanhempi herännäisyys eroitettava siitä valtaavasta samannimisestä liikkeestä, joka 19 vuosisadalla on niin suuria vaikuttanut kansamme uskonnollisessa katsantotavassa ja elämässä. Henki kyllä on sama: kadotuksen kauhu, synnin suru, armon ikävöiminen on kummankin vasituisena tuntomerkkinä, elävän, sisällisestä uudistuksesta lähteneen, maailmasta eronneen kristillisyyden luominen kummankin päämääränä; mutta eroitus niiden välillä on kuitenkin suuri. Varhaisemman herännäisyyden vaikutus on kyllä hyvinkin tuntuva monessa paikoin, mutta se ei vielä muodosta mitään kokonaisuutta, kuten myöhempi herännäisyys, jonka yhä taajentuvat rivit yhtynein voimin taistelevat elävän kristillisyyden puolesta, laajentaen vaikutustaan ulospäin miltei kaikkiin Suomen seurakuntiin, vaan pysyen kuitenkin, ainakin pitkät ajat, koossa tuona ecclesiola in ecclesia, josta pietismi tunnetaan. Vanhempaa herännäisyyttä johtavat miltei yksinomaan papit, uudemmassa vetävät maallikot yhä suuremman huomion puoleensa, ja etenkin näiden kautta pääsee liike vaikuttamaan niin syvään ja laajalle kansassa, että harvojen maiden kirkkohistoria tietää sen vertaisista ilmiöistä kertoa. Jo nämä erinkaltaisuudet, muista puhumatta, jakavat Suomen herännäisyyden vaiheet kahteen aikakauteen, joiden välisenä rajana on 18 vuosisadan loppuaika.
* * * * *
Vanhemman herännäisyyden herätyshuuto kaikui vain Lounais- ja Länsi-Suomessa: maan sisäosiin se ei päässyt kuulumaan. Samoin asuskelivat muutkin samanaikuiset uskonnolliset liikkeet rannikkoseuduilla, nekin jättäen Suomen sydänmaat miltei aivan koskematta. Näin asiain ollen on omituista, että myöhempi herännäisyys saapi alkunsa Savossa, missä ennen sitä tapahtumaa, josta tämä liike johtuu, kaikki on ollut tyyntä ja hiljaista. Siinäkin tapauksessa, että tarkkaan tuntisimme kaikki tähän kuuluvat syyt, jäisi päävaikutin kuitenkin sen hengen salaisuudeksi, josta kirjoitettu on: "tuuli puhaltaa, kussa se tahtoo, ja sinä kuulet sen humun etkä tiedä, kusta se tulee taikka kuhunka se menee."
Oli kaunis heinäkuun päivä v. 1796. Silloisen Iisalmen pitäjän Savojärven kylän Heikkilän ja Asikkalan talojen väki oli heinää tekemässä sanottujen talojen omistamalla Telppäs-nimisellä [Kertoneet (1896) Liisa Rytkönen y.m. Lapinlahdella asuvat vanhat henkilöt.]ulkoniityllä, joka sijaitsee nykyisen höyrylaivareitin varrella lähellä Lapinlahden kirkkoa. Näkymätön, yliluonnollinen voima painoi heidät maahan, ihmeellinen tunne valtasi heidän sydämmensä, he näkivät näkyjä ja puhuivat eri kielillä [L. J. Niskanen, "Hengellisten asiain muistokirja", josta vasta enemmän.].