"Ylös Herraamme siis seuraamaan!
Hänen kauttaan voittoon riemuisaan!
Ristin mies ei lepää konsanaan
Aikain vaihettelussa."
"Herran tuomiot käy yli maan,
Niitä ihmisraukat katsoo vaan,
Mut ei ymmärrä ne hiukkaakaan
Aikain vaihettelussa."
"Kristus tulen tahtoo syttyvän,
Tulta lähetettiin tuomaan hän,
Jot' ei tunne sokeus elämän
Aikain vaihettelussa."
"Mut hän tuntee heikon laumansa,
Sitä suojaa ikivoimalla;
Jospa vois se hänet tuntea
Aikain vaihettelussa".
Ei sovi oudoksua, että runo selvään viittaa niihin ahdinkoihin, joiden alaisena herännäisyys siihen aikaan oli. Mitä erittäin "Evangeliskt Veckobladiin" tulee, kävi sen asema "aikain vaihettelussa" yhä vaikeammaksi. Ankaran sensuurin tuottamia vaikeuksia lisäämään tulivat sanomalehtien hyökkäykset, joita lehti ei saanut vapaasti torjua. Se yritti sitä kuitenkin ja sen onnistuikin saada julaista joskus hyvinkin jyrkkiä vastauksia näihin hyökkäyksiin. "Evangeliskt Veckobladin" toisessa ja kolmannessa vuosikerrassa tapaamme tuon tuostakin väittelyä. Sitäpaitsi käytiin muissakin sanomalehdissä sotaa herännäisyydestä.
Missä hengessä ja missä tarkoituksessa sanomalehdet ylimalkaan esiintyivät herännäisyyttä vastaan, näkyy selvästi esim. "Helsingfors Morgonbladissa" v. 1840 n:ssa 15-16 löytyvästä kertomuksesta Kurikassa v. 1774 ilmestyneestä uskonnollisesta liikkeestä. Tämä vanha, hyvin vähän tunnettu ja itsessään vähäpätöinen juttu, jonka vaiheet osoittavat, että se alusta alkaen eksyi mitä arveluttavimpiin hairahduksiin, kaivettiin äkkiarvaamatta esille käytettäväksi aseena herännäisyyttä vastaan. Tarkoitus on selvä. Koetettiin näyttää, että herännäisyys itse teossa muka oli samaa kaikenlaisiin erehdyksiin eksyvää haaveilevaa uskonnollisuutta, kuin mainittu liike, vaikkeivät ne aikaan nähden eivätkä muissakaan suhteissa olleet missään yhteydessä keskenään. Täydellä syyllä lausuu "Evangeliskt Veckoblad" vastauksessaan 16/3 40: "Epäilemättä muistanee Morgonbladet, että kristinuskon häväisemiseksi vanhoista ajoista alkaen monesti ja mielihyvällä on tuotu esiin kaikenlaisia valitettavia uskonnollisia eksytyksiä, sekä että tämän otsakkeen alle kuuluviksi on vedetty kaikki hengelliset pyrinnöt ja kaikki vakavakin uskonnollisuus, jotta täten totuuden varjon turvissa ylimielisesti voitaisiin surkutella ja hyljätä niin tämä, kuin tuokin. Kirkkohistoria tietää kertoa lukemattomista esimerkeistä tämän menettelytavan käyttämisestä, samoinkuin useimmat muutkin nykyaikana 'uskovaisia' vastaan singotetut häväistykset ja muistutukset suurimmaksi osaksi ovat yhtä vanhat kuin kristinusko — —". N:ossa 25-26 vastasi "H. Morgonblad" "Evangeliskt Veckobladin" muistutuksiin. Kirjoitus on katkera ja poikkeaa monesti syrjään väittelyn alaisesta kysymyksestä. Tästä huomauttaen vaatii "Evangeliskt Veckoblad" uudelleen vastustajaansa näyttämään, missä yhteydessä herännäisyys oli tuohon Kurikassa edellisellä vuosisadalla ilmestyneeseen hurmahenkiseen liikkeeseen. — Tähän väittely sillä kertaa loppui.
Maltillisempi, jos kohta moittiva, on eräs toinen samaan aikaan (30/5 40) "Borgå Tidningissä" ilmestynyt herännäisyyttä vastaan tähdätty "lähetetty" kirjoitus. Kirjoittaja, joka käyttää nimimerkkiä y., on pappi. Pietistain oppiin, jota hän ei sano tuntevansa, ei hän koske, vaan moittii sen sijaan liikkeeseen kuuluvia sielunpaimenia heidän tuomitsevasta esiintymisestään muita pappeja kohtaan, arvellen ettei heidän uskonsa tähän asti ole osoittautunut hedelmissä, rakkaudessa Jumalaan ja lähimmäiseen. Naivi on varsinkin se väite, että heränneet muka aivan aiheettomasti valittavat kärsimiään vaivoja, "vaikka he eivät ole voineet näyttää, millä tavoin heitä olisi vainottu, jollei siten, että ovat kärsineet rangaistusta laittomista seuroista, joista he olisivat saattaneet pysyä erillään aivan yhtä hyvin kuin muut ihmiset." Kirjoittaja arvelee, että herännäisyyden nimeksi paljon paremmin sopisi nimi "radikalismi" kuin "pietismi".
Mainittu kirjoitus aiheutui eräästä "Evangeliskt Veckobladissa" (N:o 12, 1840) olleesta Lutherin kirkkopostillan arvostelusta, jossa kirjoittaja muun muassa puhuu siitä vainosta, jonka alaiseksi puhdasta Jumalan sanaa julistavat saarnaajat kaikkina aikoina ovat joutuneet. N:ssa 19 otti "Borgå Tidning" asian uudelleen puheeksi, moittien heränneitten tuomitsevia saarnoja ja heidän loukkaavaa esiintymistään ja arvellen niiden saaneen aikaan ainoastaan katkeruutta, eripuraisuutta ja vihaa. Vastauksessaan (13/4 40) lausuu "Evangeliskt Veckoblad": "Meillä on inhimilliset tunteet, niinkuin muillakin; ihmisten viha ja heidän väärät tuomionsa eivät ole meille mieliksi, vaan päinvastoin; mutta jos sentähden olisimme totuutta tunnustamatta tahi esittäisimme sitä niin, että sen ohessa kelpaisimme ihmisille, niin olisimme pettäjiä eikä totuus olisi meissä. — — —" "Emme ole ryhtyneet tätä lehteä toimittamaan kunnianhimosta emmekä voitonpyynnöstä, eikä se hetkeksikään meitä häiritse, jollemme kumpaakaan osaksemme saa. Olemme vain — miten pieni kykymme sitten onkin — tahtoneet julistaa ja puolustaa sitä totuutta, jonka Jumala itse on raamatussa ilmoittanut, mitään siihen lisäämättä tahi mitään siitä ottamatta pois; ja meillä on se luottamus totuuden jumalalliseen voimaan, että joku jossain loukossa sitä kuuntelee ja ottaa sen vastaan, jos kohta se hyljätäänkin maailman vilisevällä torilla. Tämä on meille kylliksi. Kyllä soisimme, että maailma tuntisi ja vastaanottaisi jumalallisen totuuden, vaan ei ole meillä mitään syytä toivoen odottaa, että niin kävisi; ja inholla luomme luotamme sen ehdotuksen, että meidän sen suosion saavuttamiseksi tulisi lieventäen muodostella ja sovitellen vähentää tätä totuutta tahi sen kustannuksella hankkia itsellemme ystäviä ja tilaajia."
Niinkuin vasta saamme nähdä, herättivät heränneitten tuumat suomalaisen pakanalähetystoimen perustamisesta suurta melua monessa paikoin maassa. Ei siinä kyllin, että viranomaiset pitivät hanketta valtiolle ja kirkolle vaarallisena — sanomalehdetkin asettuivat sitä soimaten vastustamaan. Tämänkin johdosta joutui "Evangeliskt Veckoblad" väittelyihin. Lehden toisessa vuosikerrassa löytyy arvokkaita vastauksia näihin hyökkäyksiin.
Ankarasti arvosteli "Evangeliskt Veckoblad" monesti kirkon kaavoihin kangistunutta elämää. Mutta se ei tahtonut hyljäten hävittää, vaan uudistaen elähyttää kirkollisen elämän muotoja. Se ei ollut lahkolaisuuden, vaan elävän kristillisyyden äänenkannattaja. Niissäkin kirjoituksissa, joissa pappien hengettömiä saarnoja tai seurakuntien suruttomuutta ankarimmin moititaan, näkyy aina kirjoittajain rakkaus kirkkoon ja heidän harras toivonsa saada ihmisiä heräjämään synnin unesta. Jo se seikka, että "Evangeliskt Veckoblad" hyvin usein käyttää nimitystä "Kristuksen kirkko", todistaa selvästi, että lehti oli täysin oikeutettu luotaan luomaan sitä ja herännäisyyttä vastaan tuon tuostakin tehdyt syytökset lahkolaisuudesta. Totta on, että heränneet monesti puhuivat ja kirjoittivat kirkkoa vastaan, mutta tarkoitus oli ihan vastakkainen. Todistukseksi lainaamme tähän seuraavan otteen kirjoituksesta "Miten on seurakuntiemme tila parannettava?" (Ev. Veckoblad n:o 22, 1840): "Jokaisen, joka tietää, mitä Kristuksen valtakunta on ja mitä siihen kuuluu, täytyy syvästi surkutella kristillisten seurakuntien tilaa, surren nähdä, että 'hävityksen kauhistus seisoo pyhällä sijalla.' Kuollutta uskoa, epäuskoa ja perkeleen valtakunta keskellä Kristuksen kirkkoa! — — — Voimme kyllä ja meidän tuleekin, sydämestämme Jumalaa kiittäen, hänen kunniakseen tunnustaa, että Herran armo meidän päivinämme siellä täällä seurakunnissamme voimallisemmin, kuin entisinä epäuskon aikoina, on alkanut vaikuttaa parannusta Jumalan edessä ja uskoa Herraamme Jesukseen, vieläpä tunnustaa sekin, ettei niiden Israelin paimenten luku ole aivan pieni, jotka ovat alkaneet ajatella omaa ja heille uskottujen pelastusta. Toivorikas ja iloatuottava on kyllä tämä ilmiö Jumalan valtakunnan ystäville; mutta juuri tuon pienen, armon Jumalan meidän keskellämme ja meidän sydämissämme sytyttämän valon kirkkaudessa voimme sitä selvemmin nähdä, miten kauhea epäuskon ja synnin pimeä on kaupungeissa ja maalla, ylhäisissä ja alhaisissa."