"Ei runo puhdas siihen, maan
Ei käy se muotoon, määrähän!
Viel' sanoiss' soinut konsanaan
Ei laulu uuden elämän.
Mutt' Herran ystävänä
Sen taivaass' saapi laulaa hän."

* * * * *

Herännäisyyden huomattavin seutu Keski-Pohjanmaalla oli yhä edelleen Kalajoen-varsi. Tuntuva muutos tapahtui sikäläisten heränneitten oloissa, kun Jonas Lagus v. 1845 muutti Ylivieskasta Pyhäjärvelle, jonka viimemainitun seurakunnan kappalaiseksi hänet kaksi vuotta aikasemmin oli määrätty. Kyyneleet silmissä jätti hän hyvästi rakkaille sanankuulijoilleen, joiden keskuudessa hän lähes kaksi vuosikymmentä oli työtä tehnyt, ja ääneen itki heistä monikin, nähdessään tuon rakkaan opettajan poistuvan tiellä. Valtavaa kieltään puhuivat hänelle ja heille varsinkin nyt eronhetkenä monet kalliit, yhteiset muistot ensimmäisen herätysten kihlausajoilta, epätietoiselta ja kolkolta tuntui tulevaisuus. Varmaankin aavisti moni, että käänne oli tapahtumassa Kalajoenkin herännäisyyden vaiheissa ja että oli tulossa seulomisen aika, eripuraisuuden ja sisällisten riitojen kova aika.

Jo siihen aikaan, jolloin Wilhelm Niskanen vielä asui Ylivieskassa Laguksen omistaman Toivola-nimisen talon vuokraajana, tuli näkyviin, etteivät heidän välinsä aina olleet täysin hyvät. Lähinnä syynä siihen lienee ollut se, että Lagus, joka Ylivieskan heränneissä luuli huomaavansa hengellisen valppauden puutetta, alkoi kiristellä Niskasta siitä, ettei tämä kotiväelleen teroittanut jokapäiväisen uudistuksen tarpeellisuutta. Hedbergiläisen riidan aikoina oli eksytty väittelemään opista, ja kehittyneimmät talonpojistakin olivat alkaneet ottaa osaa noihin väittelyihin. Sitäpaitsi oli myöskin Lyytikäisen hurmahenkisyys, joka, niinkuin olemme nähneet (II, s. 441), pääsi vaikuttamaan Kalajoen-varrelle asti, kiihottanut mieliä tuohon suuntaan. Wilhelm Niskanen oli syvällinen luonne ja varsinkin uskonnolliseen mietiskelemiseen hyvin taipuvainen. Muutettuaan Nivalaan, alkoi hän ahkerasti esiintyä puhujana heränneitten seuroissa, ja hänen lukuisat sanankuulijansa kysyivät häneltä usein neuvoa. Yksi valitti yhtä, toinen toista. Epäluulon henki alkoi liikkua Kalajoen-varren heränneissä, eksyttäen heitä vaanimaan väärää oppia piirissä jos toisessakin. Toiset heistä vaativat sisällisen uskonelämän tunnustamista rohkein sanoin niiltä, joissa tätä elämää ei löytynyt tai joissa sen ilmoittaminen raskaan synninsurun tähden ei ollut mahdollinen; toiset taasen leimasivat "kiiltopyhyydeksi" rehellisimmätkin puheet "Kristuksen sisällisestä tuntemisesta" ja vakavimmatkin kehoitukset vaeltamaan pyhityksen tiellä. Rakkaus oli monessa kylmennyt; eripuraisuuden henki teki tuhoavaa työtään näiden seutujen heränneissä, jotka ennen olivat olleet "yksi sydän ja yksi sielu". Ruumiillisesti sairaana ja elämän kovista taisteluista väsyneenä sulkeutui Lagus yhä enemmän itseensä syrjäisessä seurakunnassaan, likeisemmin seurustellen vain muutamien valittujen ystävien kanssa, mutta saaden tuon tuostakin kuulla mitä kummallisimpia kertomuksia hänen entisillä työmaillaan syntyneistä eksytyksistä. Valitettavasti hän ei ryhtynyt perin pohjin tutkimaan, mitä näissä kertomuksissa oli liioiteltua tai aivan väärää, ja vielä vähemmin hän riensi tarmokkaasti oikaisemaan, mitä oikaistavaa oli. Laguksen omille seurakuntalaisilleen ja Pyhäjärvelle saapuneille vierailleen antamia neuvoja ja opetuksia esittivät juorujen kantajat väärin tahi ainakin yksipuolisesti painostamalla muutamia lempilauseita. Pääasia hukkui vikoilemisen ja panettelujen tulvaan. Eikä suinkaan Niskastakaan säästetty. Hänenkin opistaan levitettiin mitä kummallisimpia juttuja. Niinpä kerrottiin, että hän kielsi Pyhän hengen sekä kuolleitten ylösnousemisen. Syntymässä on kaksi eri suuntaa Keski-Pohjanmaan heränneissä: "Vilhelmiläiset" eli "Niskaslaiset", joiden johtajana oli Wilhelm Niskanen, ja "Toistupalaiset", Jolla nimellä Laguksen kannattajia myöhemmin nimitettiin. Ensi kerran syntyi julkisesti kysymys näistä asioista eräässä Pulkkilan heränneitten Pohjan talossa syksyllä 1846 pitämässä hartauskokouksessa. Tilaisuuteen olivat muiden ulkoseurakuntalaisten kera saapuneet Lagus, hänen apulaisensa Schwartzberg, seurakunnan v.t. kappalainen K. J. Engelberg sekä Wilhelm Niskanen, jota ruvettiin ahdistamaan väärästä opista. Lagus lausui: "Kun sinä kiellät Pyhän hengen työn ihmisessä, niin kiellät kai vaikka kuolleitten ylösnousemisenkin". Niskanen puolusti itseään, väittäen vastustajansa toisiinsa sekoittavan Pyhän hengen ja omantunnon äänen. Sovussa kuitenkin erottiin. Niinikään kohtelivat Lagus ja Scwartzberg Niskasta hyvin ystävällisesti, kun tämä joulukuussa s.v. Taneli Rauhalan seurassa saapui Pyhäjärven pappilaan. Vilkas keskustelu, joka joskus yltyi kiivaaksikin, silloin kyllä syntyi samoista asioista kuin Pulkkilassakin, mutta mielipiteet näkyvät lopulta menneen yhteen. Samalla matkalla (sen päämäärä oli Kajaani) kohtasi Niskanen uutta vastarintaa Kiuruvedellä. Matkatoverinsa kera saapui hän eräänä iltana sikäläisten heränneitten silloisen johtomiehen Olli Kärkkäisen tykö. Kuvaava on seuraava, erään tilaisuudessa saapuvilla olleen kertomus näiden miesten kohtauksesta. Olli: "Kävin vasta Nilsiässä. Paavo tarjosi ryyppyjä, pysyi itse selvänä, mutta minä päihdyin. Häpesin kovin, mutta Paavo sanoi: ei tämä mitään tee. Esiintyen 'hyvin pyhänä', kysyi Olli Niskaselta: 'Sanoppas, mitä tämä merkitsee?' Tämä vastasi: 'Kuinka sinun pyhyytesi olisi muuten tullut ilmi?' Olli sytytti kynttilän. Tuli sitten puhe siitä, että kiuruveteläiset rakastivat toistensa vaimoja. Olli, joka itse oli elämässään nuhteeton, kysyi: 'Olisiko tuo niin vaarallista, kun veneetkin ovat yhteisiä?' Niskanen: 'Semmoisista ei saa meidän seassamme puhuakaan.' Olli sytytti toisen kynttilän. Hän jatkoi: 'Kävin Kalajoella katsomassa sinun opetuslapsiasi. Siellä oli talo, jossa pidettiin seuroja. Tupa oli hyvin suuri, seinät harmaat, savella valkaistut. Ympäri tupaa paljon miehiä. Ne olivat kuin saviukot, kävelivät edes takaisin eivätkä nähneet mitään vaaraa. Sinä opetit, ne kuuntelivat vain. Kun lähdin pois, oli suuret reiät seinissä, tupa pimeä, yksi kynttilä vain, kulku vaarallinen. Päästyäni ulos, ajattelin: aurinko näyttää 3:n aikaa — mistä saan murkinaa? Kun astuin kolme rappua ylös, tuotiin ruokaa, jota söin seisaaltani. Selitä tämä uni. Mitä se merkitsee?' Niskanen lausui: 'Savi- eli puu-ukot eivät näekään niin tarkasti vaaraa, kuin sinä, vaikka seisovat sanan päällä. Et saanut puheestani ravintoa, ajattelit, vaaran nähdessäsi, miten pääsisit pois. Kun katsoit aurinkoa, näit että oli 3:n aika ja sinulla oli nälkä. Astuit rapun alas, mutta astuitkin ylös, samoin toisen ja kolmannen rapun ylös, vaikka luulit astuvasi alas. Sillä korkeudella tulit sitten ravituksi, kun perkele toi sinulle ruokaa'. Olli sytytti kynttilän palamaan. Näin sytytettiin 12 kynttilää, kun kaikki riitakysymykset ratkaistiin." [Kert. Wilhelm Niskasen poika J. N., joka oli isänsä kyytimiehenä tällä matkalla, sekä useat vanhat heränneet Nivalassa, joille V. Niskanen itse tätä on kertonut.] — Iisalmella tapasivat matkustajat L. J. Niskasen. Pidettiin suuret seurat, joihin saapui ihmisiä Piippolasta asti. Sopu oli hyvä, erimielisyydestä ei puhettakaan. Kajaanissakin otettiin Niskanen ja Rauhala ystävällisesti vastaan, eikä kukaan heitä silloin harhaoppisuudesta syyttänyt. [Kert. Vendla Pettersson, Anna Pikkarainen y.m.]

Näinä aikoina alkoi Niskasta vastaan salaisesti vehkeillä Nivalassa asuva Heikki Sarja niminen mies, joka alussa oli ollut hänen likeisimpiä ystäviään. Tämä ei tyytynyt niihin häiriöihin, joita hän panettelemalla Niskasen oppia kotipitäjässään sai aikaan, vaan koetti tehdä hänet epäluulonalaiseksi muuallakin. Niinpä matkusti hän usein Kalajoelle, missä muiden kera tervahovininspehtori Roos alkoi kallistaa korvansa hänen kertomuksilleen. Seuraukset tulivat pian näkyviin. Niinpä esim. kalajokelaiset muutamissa kesäkuussa v. 1847 Niemen talossa Tyngän kylässä pidetyissä häissä, joihin Niskanenkin oli saapunut, kovasti hyökkäsivät viimemainittua vastaan. Miten kireät välit jo alkoivat olla, näkyy varsinkin siitä, että Roos, Pekka Lankinen y.m. paikkakunnan huomatuimmista heränneistä kaikkien kuullen alkoivat julkisesti syyttää Niskasta lahjojen ottamisesta y.m., vaikka huoneessa oli paljon suruttomiakin. Viimemainitut, jotka kyllä huomasivat, että heränneitten suurin joukko kannatti Niskasta, liittyivät täydestä suusta moittijoihin. Opista ei sillä kertaa lie ollut puhetta ensinkään. Niskanen oli raskaalla mielellä eikä pitkään aikaan puhunut mitään. Vihdoin hän lausui: "Tämä Kalajoki menee pian aivan autioksi, niin ettei jää kiveä kiven päälle." [Kert. (1896) Maija Niemi Nivalassa (nuorempana asunut Kalajoella) y.m.]

Niinkuin L. J. Niskasen joulukuun 12 p:nä 1846 päivätystä "lähetyskirjastakin" [Akiander VI s. 169-170.] näkyy, olivat hänen ja Wilhelm Niskasen välit vielä näihin aikoihin hyvät. Ei Ruotsalainenkaan, joka viimemainitun kanssa joulun aikana s.v. teki matkan Kalajoelle [Vasta mainittu kiertokirje; kert. Wilh. Niskasen pojat y.m. Nivalan vanhat heränneet.], Vilhelmiä vikoillut. Suupohjassakin, missä, niinkuin olemme maininneet (III, 48), viimemainittu kesäkuussa 1846 oli käynyt, oli hänen maineensa hyvä. Niinpä esim. A. V. Ingman, joka silloin tapasi hänet Lapualla, kirjoittaa: "Wilhelm Niskanen teki minuun hyvän vaikutuksen syvällisellä ja aito suomalaisella persoonallisuudellaan. Minun täytyi pitää hänestä paljon enemmän kuin L. J. Niskasesta, joka minusta tuntui kerskaavalta ja suurisuiselta. Wilhelm Niskanen sitävastoin oli pintapuolisen serkkunsa täysi vastakohta, sillä hän oli hyvin harvapuheinen, mutta siinä vähässä, minkä hän silloin tällöin sanoi, oli voimaa ja ydintä. Tästä ensimmäisestä yhtymyksestämme asti oli minulla jonkunlaista luottamusta hänen luonteeseensa ja myöhemminkin, kun hän Pohjanmaan heränneitten johtajana alkoi liikkua seudusta toiseen ja sen suuren arvon takia, jolla häntä näillä seuduin hengellisenä isänä kunnioitettiin, pilaantui, tahdoin niin kauan kuin suinkin ajatella hänestä hyvää. Sillä milloinkaan en Niskasessa huomannut tuota raakaa, naurettavaa ja tunkeilevaa esiintymistä, josta 'talonpoikaispiispat' useimmiten tunnetaan; hänessä tuli päinvastoin myöhemminkin näkyviin jonkunlaista rakastettavaa herttaisuutta ja kohteliaisuutta. Hän ilmaisi myöskin suurta tiedonhalua ja taipumusta jumaluusopillisiin mietiskelyihin ja tarkkaan hän kuunteli, kun hänelle kerrottiin kirkkohistoriallisia tapahtumia tahi selvitettiin dogmaattisia opinkohtia, jos kohta täytyykin myöntää, ettei hän opetuslapsen nöyryydellä näitä puheita seurannut." [Akiander VI, s. 319-320.]

Huomattava on, että Ingman kirjoitti tämän aikana, jolloin hän itse, herännäisyydestä eronneena, hyvinkin ankarasti arvosteli tätä liikettä. Tämä todistaa, ettei Niskasen ulkonainen esiintyminenkään antanut aihetta niihin moitteisiin, joita vastustajat hänestä levittivät. Huomattava on niinikään, että miehen elämä oli nuhteetonta. Niinpä oli hän esim. täydellisesti vapaa juomarin synnistä. [Kert. Jaakko Hemming y.m.] Myöntää kyllä täytyy, että Niskasen oppi, niinkuin vasta saamme nähdä, monessa kohden oli yksipuolista ja harhaan johtavaa, mutta tämä ei ollut eripuraisuuden alkusyynä, vaan se vikoileva, oppiriitoihin eksynyt henki, joka näistä ajoista alkaen teki hävitystyötään herännäisyyden riveissä, eroittaen johtajat toisistaan sekä luoden heidän sanankuulijoistaan keskenään taistelevia suuntia ja lahkoja.

Herännäisyyden huomattavimmat papit Keski-Pohjanmaalla olivat näinä aikoina paitsi Lagusta viimemainitun apulainen Schwartzberg sekä Österbladh Alavieskassa. Niinkuin olemme nähneet, ei Lagus sairautensa takia enää paljon liikkunut. Ainoastaan yhden kerran kävi hän poismuuttonsa jälkeen Ylivieskassa, ulottaen silloin matkansa Alavieskaan. Ensinmainitussa seurakunnassa oli hänellä paljon saatavia, mutta kun asianomaiset häneltä tiedustelivat rästien maksua, vastasi hän: "Siitä saatte olla varmat, etten niitä hakemukseen pane". Sitä vain ylivieskalaiset oudoksuivat, ettei hän tämän jälkeen enää käynyt heitä katsomassa. [Kert. Pekka Nevanperä ja muut vanhat heränneet Nivalassa ja Ylivieskassa.] Miten kernaasti he olisivat tuon suoneet, osoittaa sekin, että he lupasivat koota hänelle matkarahat. Jonkunmoinen henkinenkin väsymys ja ehkä kyllästyminen suuriin seuroihin näkyy hänet vallanneen. Kuopiossa hän sitävastoin muutamia kertoja kävi. Voimansa päivinä hän oli kulkenut tavattoman nopeasti; paraimmatkaan hevoset eivät tahtoneet kestää hänen matkoillaan. Nyt sitävastoin ajoi hän hyvin hiljaa. Kun renkinsä kerran, pyryilman sattuessa, joudutti hevoista, nykäsi Lagus mitään sanomatta ruoskan hänen kädestään. [Kert. Salomon Huttunen (Kiuruvedeltä), Laguksen silloinen renki.] — Jota vähemmin Lagus liikkui, sitä useammin oli Schwartzberg matkoilla. Vielä vanhoilla päivillään oli hän sitä mieltä, että heränneitten pappien, kaukamatkaistenkin, ja talonpoikien usein tulisi käydä toistensa luona, jotta eivät välit kylmenisi. [Kert. Kalajoen-varren vanhat heränneet ja tuomiorovasti J. Schwartzberg.]

Alavieskassa jatkoi Österbladh siunauksesta rikasta työtään. Sikäläinen liike kasvamistaan kasvoi. Seurat olivat hyvin elävät; joskus niissä syntyi sairaloisia liikutuksia ja kuultiinpa kielilläpuhumistakin, mutta näitä Pohjanmaalla ylimalkaan harvinaisia ilmiöitä ei suuressakaan arvossa pidetty. Huumaustilaan joutuneet kannettiin Österbladhin käskystä ulos. — Vuosi vuodelta huomattiin yhä selvemmin, miten suuren muutoksen Österbladh oli saanut aikaan Alavieskan raa'assa seurakunnassa. [Kert. vanhojen heränneitten lapset Alavieskassa.] Suruttomatkin sen tunnustivat. Wilhelm Niskasen kanssa oli Österbladh näihin aikoihin vielä hyvässä sovussa.

Kalajoen käräjien sankareista oli moni jo poistunut näyttämöltä. Papit elivät vielä, mutta ne olivat kaikki muuttaneet pois näiltä nuoruutensa ajan muistorikkailta seuduilta. Laguksen, Malmbergin ja Durchmanin elämänvaiheita seurasivat yhä edelleen heidän entiset sanankuulijansa Kalajoen-varrella; Jaakko Hemmingistä ja L. H. Laurinista puhuttiin vähemmin. Ylitorniolta, missä viimemainittu jo käräjien aikana toimi ylimääräisenä pappina, siirrettiin hänet v. 1842 Alakiiminkiin, jonka seurakunnan kirkossa hänen voimallinen saarnansa kuului kolme vuotta. Mitään varsinaista herätystä hän ei kuitenkaan täällä saanut aikaan eikä myöskään Alatorniolla, missä hän vuosina 1845-1847 viransijaisena hoiti kappalaisenvirkaa. Kylmempää oli maaperä täällä pohjan perillä, eikä sitäpaitsi Laurin, niin voimallinen ja tavallaan etevä saarnaaja kuin hän olikin, näy omistaneen niitä ominaisuuksia, joista papin työn kestävä siunaus pääasiallisesti riippuu. Entisiä ystäviään ja virkakumppaniaan Kalajoella hän ei myöskään käynyt tapaamassa. Mutta ei hän silti herännäisyyden katsantotavasta vieraantunut eikä niiden tapahtumien muistosta, jotka nuoruuden innostuksen aikoina liittivät hänet tuohon liikkeeseen. Pietista hän edelleen oli. [Kert. rouva Gustava Laurell; Sukukirja Suomen aatelittomia sukuja.] — Likempänä entisiä työmaitaan jatkoi Jaakko Hemming uskollista työtään herännäisyyden palveluksessa. Lappajärveltä (katso III, s. 53) siirrettiin hänet näet Reisjärvelle, jonka seurakunnan kappalaiseksi hän oli päässyt (1845). Tätä virkaa hoiti hän lähes kymmenen vuotta. Ylivieskan ajoilta asti oli hän mitä suurimmalla kunnioituksella ja rakkaudella liittynyt Lagukseen, ehdottomasti luottaen jokaiseen hänen sanaansa. Sentähden hän myöskin hyvinkin pian asettui Wilhelm Niskasta vastaan. Itseään hän ei minään pitänyt. Kun tuli puhe Kalajoen käräjistä ja kunnioittaen puhuttiin niissä tuomituista papeista, loi hän aina huomion pois itsestään, lausuen: "minä olin käräjissä aina Laguksen ja Malmbergin selän takana." [Kert. Jaakko Hemming itse; Paimenmuisto.]