"Herännyt kansa rakasti Malmbergiä ja Niskasta ja pitivät heitä kuin Jumalan enkeleinä ja niinkuin Jesuksen Kristuksen, ei persoonainsa puolesta, vaan sen puhtaan Kristuksen opin tähden, kuin he kuulivat; sillä he kaikessa lihan heikkoudessa ja suuressa kärsivällisyydessä ilmoittivat Kristuksen evankeliumia kaikille kiusatuille ja vaivatuille. Tätäpä nyt ei kateuden henki sietänyt, jolla on aina kiukku totuutta vastaan näissä tekopyhyyden ja kiiltomenon opettajissa, jotka perustavat uskon lihalliseen mieleen ja ajatuksen voimiin Kristuksen elävän tuntemisen ja käsittämisen. Niin nämä nyt, kun eivät voineet sitä viisautta vastaan olla, jota Malmberg ja Niskanen puhuivat, kokosivat tuumansa yhteen kaikilla kavalilla valheen petoksilla. Näistä Lagus oli paras ja niinkuin päämies. He menivät Nilsiään kuuluisan, uskossa harjaantuneen ja heränneiltä uskotun Ruotsalaisen luokse, kun hän ei jaksanut enää liikkua kotoansa, ja sanoivat: nyt ovat heränneet suuressa vaarassa sekä pohjan että etelän seurakunnissa."

Kuinka väritetty tämä Niskasen kertomus onkin, ilmaisee se syyn, minkä tähden Ruotsalainen juuri näinä aikoina kirjoitti yllämainitun kirjeensä Malmbergille ja miksi hän ei kauemmin tahtonut salata niitä epäilyksiä, jotka Suupohjassa käyntinsä aikana v. 1846 olivat syntyneet hänen mielessään. V. 1848 kirjoitti hän tunnetun lähetyskirjansa Lapuan heränneille, joka monesta syystä on varsin tärkeä. Kirje kuuluu:

"Paljon terveisiä teille, rakastetut ystävät Lapuan seurakunnassa ja teidän hengelliselle isällenne Malmbergille ensimäiseksi ja erinomattain. Nuhdellen teiltä kysyn: miksi hän sallii teidän jumalisuuden nimellä pitää jumalisia kokouksia? Toissa kesänä reisutessani teidän seassanne näin minä teillä silloin olleen kiivauden Jumalan puoleen, vaan se ei ollut taidon jälkeen. Syy siihen, ettei se ollut taidon jälkeen, oli se, että te panitte suuremman arvon huvitteluun ystäväin kanssakäymisessä ja läsnäolemisessa sillä palavuudella, jonka Herra teille herätyksessä antoi, mutta näissä huvituksissa menitte ohi Kristuksen. Te kysytte: millä tavalla menimme sivu? Teillä oli aivoissa ja ymmärryksessä Kristuksen tunto, mutta ette osanneetkaan Vapahtajaamme omistaa ainoaksi auttajaksi itse kukin erittäin; vaan Kristus yksinänsä pitää teidän oppia omistamaan auttajaksenne, joka ei tapahdu muutoin kuin ristin koulussa. Mutta hengellisissä huvituksissa tämä asia teiltä jääpi kaikki tuntemattomuuteen sen syyn tähden, että te aivojen eli järjen uskolla, jonka te Hengen kautta olette saaneet, omistatte Kristuksen auttajaksenne ja siitä syystä nyt ette saa Hengen todistusta uskollenne. Nyt alatte itsekin nähdä tämän heikon uskonne hedelmät, tahi oikein sanoen, väärän uskonne. Te nyt kysytte: missä tilassa ja kuinka se nyt olisi mahtanut tapahtua? Se tapahtuu tällä tavoin: kun te vanhan tavan jälkeen tulette yhteen hengellisten kokousten nimellä, niin teillä nyt ei enää ole kristillistä rakkautta toinen toistenne kärsimisessä; te alatte punnita toistenne lahjoja, kuinka suuret ne ovat, ja niin teillä ei ole valoa eikä voimaa auttamaan Kristuksen hengellisen ruumiin katkenneita jäseniä evankeliumin armolla sijalleen jälleen, niinkuin apostoli käskee; vaan te olette mielessänne kiivenneet ylemmäksi kuin uskonne luonto myöntää ettekä ole totelleet apostoli Jaakopin neuvoa, joka sanoo: älkää, rakkaat veljet, pyytäkö jokainen opettajana olla. No, te tahtoisitte taas minulta kysyä: mikä tässä nyt on tehtävä, koska ei entinen auta? Minä vastaan, hyvät ystävät, suuressa rakkaudessa lyhykäisesti, mitä apostoli kirjottaa muutamalle seurakunnalle: koetelkaa itseänne, oletteko uskossa, kokekaa itseänne: taikka ettekö tunne itseänne, että Jesus Kristus on teissä? Jos nyt teistä joku luulisi itseänsä toisia oppineemmaksi, niin koetelkoon itseänsä kaikkinäkevän Vapahtajan edessä: onko minulla lapsen oikeutta vai ei sen Herran tykönä? Ja jos joku koetellessaan sen luulisi olevan itsellänsä ymmärryksen uskon kautta, niin tietäköön, että Jumalan järjestys vaatii tässä kohdassa Pyhän hengen todistusta, että tuo nyt on tosi; josta apostoli sanoo: jolla ei ole Kristuksen henkeä, ei se ole hänen omansa. Jos nyt tahdotte vaaraa välttää, niin jättäkää pois pikaisesti suuret kokoukset tällä vaarallisella ajalla. Siinä on kyllä kokousten sijaan, jos menette likimmäisen lähimmäisen tykö itsekukin, joka on kiusattu. Ja jos silloin sattuisi useampikin tulemaan yhteen, niin ei se olisi niin vahingollista. —. Jos tämä neuvo ei teille kelpaa, niin näyttäkää hyvällä suosiolla erehdykseni. Ja se erehdys pitää teidän Pyhän raamatun sanoilla vahvistaman, muutoin en minä tottele".

Persoonallista kristillisyyttä oli herännäisyys kutsuttu Suomen Siionissa julistamaan, joukkojen ylimalkaiseen jumalisuuteen se ei saanut tyytyä. Jos kukaan, oli Paavo Ruotsalainen asettunut tälle kannalle. Sille katsantotavalle pysyi hän uskollisena loppuun asti. Sitä hän tässäkin kirjeessä painostamalla painostaa. Herännäisyys olisi poikkeuksena kaikista elävähenkisistä uskonnollisista liikkeistä, jollei penseyden vaara olisi ollut sitä väijymässä myötäkäymisen päivinä. Nämä päivät olivat nyt sille joutuneet. Moni unohti Pyhän hengen sisällisen todistuksen etsimistä omalle kohdalleen, tyytyen ennen saamiinsa armonlahjoihin ja siihen, että hän kuului heränneitten joukkoon ja sai sen kera ihailla etevien johtomiesten voimallisia seurapuheita. Iloittiin veljesrakkaudesta, joka varsinkin suurissa, tiheään uudistuvissa pidoissa esiintyi niin nähtävässä, maailmankin huomiota herättävässä muodossa, eikä käytännössä aina muistettu, että veljesrakkauden säilymisen ja lisääntymisen ehtona on elämänyhteys Kristuksen kanssa. Kaipuulla muisteli moni vakava herännyt menneiden aikojen elävää synnintuntoa ja sitä Herran pelvon henkeä, joka silloin oli nähtävänä heränneitten sekä julkisessa että yksityisessä elämässä, mutta oman sydämen kylmentynyt rakkaus esti korjaamasta Josefin vahinkoa. Vallalle pääsi vikoilemisen ja tuomitsemisen henki. Ei ryhdytä korjaamaan ja rakentamaan, vaan repimään ja hävittämään. Seisomme herännäisyyden historian kovimman murrosajan kynnyksellä, hämmästyen kysyen: onko mahdollista, että muutama vuosi vain on voinut kaikki muuttaa?

Heinäkuun 6 p:nä v. 1849 kokoontui Nivalan Niskakosken taloon paljon heränneitä. Vietettiin talon vanhimman pojan häitä, [Nivalan kirkonarkisto.] ja tähän tilaisuuteen oli Wilhelm Niskanen kutsunut vieraita ei vain lähiseuduilta, vaan Suupohjastakin ja Savosta. Saapuneista merkkivieraista mainittakoon Kimon tehtaan omistaja Otto v. Essen, Antti Helander Munsalasta, N. K. Malmberg, W. Österbladh, F. P. Kemell Lappajärveltä. Niin kauas oli Wilhelm Niskasen maine pohjoiseenkin levinnyt, että vieraita tuli Oulusta, Torniosta vieläpä Lapistakin. Sitä suurempaa huomiota herättää se, ettei Lagus, L. J. Niskanen eikä kukaan muukaan Savon puolen heränneistä ollut kutsua noudattanut. Merkille on niinikään pantava, etteivät esim. K. J. Engelberg lähelläolevasta Pulkkilasta eikä H. Schwartzberg, jota ei oltu totuttu kaipaamaan heränneitten merkkikokouksista ja joka vielä pari vuotta aikasemmin oli näiden seutujen heränneitten ehkä eniten suosittu pappi, ollut tässä tilaisuudessa saapuvilla. Viimemainittu oli kyllä v. 1847 [Paimenmuisto.] muuttanut Säräisniemelle, mutta matkan pituus ei estänyt häntä tulemasta, vaan aivan toiset syyt. Samoinkuin Engelberg ja Lagus, oli Schwartzbergkin niihin määrin loukkaantunut Niskaseen, että hänkin pysytteli kotona. Samasta syystä ei L. J. Niskanenkaan eivätkä muut savolaiset saapuneet tilaisuuteen. Jaon hengen tuhotöitä näkyy jo selvästi, vaikkei asiasta vielä yleisemmin puhuta. Mitä Kalajoen-varren ja sen lähiseutujen herännäisyyteen tulee, oli kysymyksessä oleva perhejuhla W. Niskasen kodissa viimeinen tilaisuus, jossa heränneet jakamattomana joukkona olivat koossa. Ei tiedetä, että etäämmältä saapuneet vieraatkaan olisivat olleet tyytymättömiä Niskasen sanankuulijoihin. Juhlaa kesti pari päivää. Seurat pidettiin taivasalla. Puhujina esiintyivät useimmin Malmberg ja A. Helander. Tilaisuudessa vallitsi hyvä sopu, jos kohta raskas mieliala muutamissa seurapuheissa ilmaisi ainakin pappien tunteneen, ettei kaikki ollut, niinkuin ennen. [Kert. Wilh. Niskasen pojat y.m. Nivalan vanhat heränneet.]

Jos Lagus, samoinkuin Schwartzbergkin, olikin loukkaantunut Niskaseen, ajatteli hän ystävyydellä Malmbergiä. Turhaan odotettuaan tätä vanhaa asetoveriaan luoksensa Niskakosken häistä, kirjoitti hän hänelle kaksi kirjettä saamatta niihin vastausta. Näihin aikoihin, elok. 6 p:nä, kuoli Laguksen toinen vaimo, sairastettuaan kovaa ja tuskallista tautia. Malmbergin vaitiolo koski häneen sentähden sitä raskaammin. Lokakuussa 1849 kirjoitti Lagus kolmannen kirjeen, jossa hän, kerrottuaan vaimonsa kuolemasta, muun ohessa lausuu:

"Olen sairas, sairaina ovat lapseni ja sitäpaitsi painavat minua monivuotiset, sotkuset raha-asiani, niin että voit ymmärtää, millainen asemani on. Koska olet tosi ystäväni, joka kaukaisista ajoista asti olet kokenut kanssani yhteistä iloa ja surua, et voi muuta kuin iloita siitä ristin runsaudesta, minkä minun kohdallani huomaat, ja varmaankin toivot sydämestäsi näiden kärsimysten pakottavan minua suurempaan huolellisuuteen alituisessa taistelussa Jumalan ijankaikkisen valtakunnan puolesta. Olen kuitenkin jo aikoja sitten itseeni nähden huomannut, että kaikki välikappaleet, jotka Armahtaja on käyttänyt pitääkseen minut elämän kaltaisella tiellä kevytmielisyyteni ja ulkonaisten, hyvinkin vähäpätöisten tapahtumain kautta, käyvät turhiksi eivätkä auta, jollen harjoita koko parannusasiani alituista uudistamista enkä polje aatamiani jalkojeni alle, tarkkaan huomaten penseyden ruosteen, joka tahtoo imeä kaiken elämän sielustani. Olen kokenut, että puuttuva uskollisuus tässä suhteessa huomaamatta johtaa tuohon hienoon suruttomuuteen, joka häpeemättä toimii hengellisissä asioissa, vaikka todellinen elämä onkin sammunut. Tämä sivumennen. Et voi uskoa, kuinka suurella kaipuulla odotin sinua tänne, saatuani kuulla, että olit Nivalassa. Usein istuin porstuassani, katsellen tiellepäin ja lapsen tavoin odottaen saavani nähdä sinun tulevan. Kallis olisi tulosi tänne silloisissa kärsimyksissäni ollut, ja hyvin kipeästi koski minuun, kun en enää voinut sinua odottaakaan. — Kaikissa ulkonaisissa ja sisällisissä kärsimyksissäni olen iloinnut sitä, ettei perkele ole saanut sydämeeni istutetuksi mitään karvasta juurta niitä vastaan, jotka vilpittömästi rakastavat Herraa, vaikka paljon hajoittamisen henkeä näinä aikoina on liikkeellä. Toivon päinvastoin, että minulle suotaisiin tilaisuutta tulla sinua ja muita ystäviä tervehtimään, mutta terveyteni kun on niin vaihteleva, en vielä voi tässä asiassa mitään varmuudella luvata. Jos voit, niin tule sinä tänne. Siinä tapauksessa saattaisin sinut takaisin ja tekisin hyvästijättömatkan noille rakkaille seuduille. Jos kirjevaihtomme jälleen pääsisi alkuun, saattaisimme tästä kirjallisesti sopia. Mutta kylläpä on sinun kynäsi tarttunut mustepulloon, jos minunkin. Mutta elävä veljenrakkaus sydämissämme todistakoon Jumalan, ihmisten ja perkeleitten edessä, että janoomme Herran Kristuksen verta ja että olemme hänen opetuslapsensa, joka on antanut meille rakkauden käskyn. — — Muista, että tämä on kolmas kirje, jonka olen sinulle kirjoittanut vastausta saamatta. Älä sentähden anna perkeleen kauan minua lyödä (sillä hän elää), vaan kirjoita edes muutama rivi".

Laguksen kirje on päivätty lokakuun 12 p:nä. Malmberg vastasi siihen heti. Tehtyään lyhyesti selkoa muutamasta kirjalähetyksestä, hän kirjoittaa: "Mikä on syynä tähän kestävään salamurhaan meidän välillämme? Toinen tieto toisensa perästä saapuu sieltä sinulta ja Schwartzbergilta järjellisyydestämme, maailmankaltaisuudestamme, hekumallisuudestamme, maailmanrakkaudestamme, itsevanhurskaudestamme, jokapäiväisen parannuksen puutteesta y.m., y.m. Hyvä olisi saada tietää, oletteko ulkoa- vai sisältäpäin saaneet tämän tiedon meistä. Ettehän ole vaivanneet itseänne tulemalla tänne meitä puhuttelemaan ja tutkimaan oppiamme ja elämäämme. Olette vain tavanneet muutamia maita kiertäviä juoruakkoja täältä, joita olette pitäneet koko seutumme edustajina. He ovat täällä saaneet nimensä niinkuin teiltäkin; mutta miksei saa se, joka tekee syntiä, yksin kuolla? Täytyykö koko seudun kansan, jonka Herra on kutsunut parannukseen ja uskoon, kaikenkaltaisten syytösten kautta, joita tehdään vaitiolon lupauksella, sortua epäilyksiin, orjuuteen ja epäuskoon? Rakkaat ystävät! Oletteko jo niin voimallisia kristittyjä, että vuosikausia saatatte huutaa eksyneestä veljestä kuuntelematta, mitä hän itse sanoo viastansa? Ja jos me olemme ohdakkeita, niin antakaa rikkaruohon kasvaa elonpäivään. Kernaasti olisin aikoja sitten käynyt luonasi, mutta minulla ei ole ollut tilaisuutta siihen. Kuitenkin voin sinulle nyt tunnustaa, että meillä yltäkyllin on kaikkia niitä tavaroita, joista meitä syytätte. Tämän tunnemme ja tiedämme kyllä kokemuksesta, vaikkemme pääsuuntaan nähden vielä ole ruvenneet niiden orjiksi emmekä ilolla ja mieltymyksellä, emme vastenmielisyydelläkään tahallamme antaneet niiden estää meitä käymästä armonistuimella. Emme ole koonneet itsellemme suuria varastoja, emme sieltä emmekä täältä, niin että kyllä jaksamme suoda kenelle hyvänsä etuoikeutta Jumalan valtakuntaan. Mutta älkää kuitenkaan maailman tavoin tuomitko tutkimatta älkääkä yksityisten asiain tähden arvostelko kokonaisuutta. Veli Lagus, jos saatte armon, tulette pelastetuiksi, jos ette saa, joudutte hukkaan. Niin mekin. Lakatkaamme sentähden ajoissa riitelemästä matkalla. Sinä ja minä olemme olleet ystäviä, likeisiä ja todellisia ystäviä. Olemme sitä vieläkin, jos kohta emme tunne toisiamme. Tiedän, että ystävyytemme näinä aikoina on kuin huorintekijän ja porton, jotka kauvan ovat tehneet parannusta ja epäilleet toinen toistaan niistä näistä, ollessaan erillään toisistaan, mutta jotka tavatessaan toisensa, jälleen lankeevat entisiin synteihinsä. Niin mekin, jos tavattaisiin, olisimme samat ystävät kuin ennenkin. Sinuakin haitannee epäusko tässä kohden, joka ei ole kummallista. Mutta synnyttäkööt ennakkoluulot ukkosta tavatessamme. Tiedämmehän ukkosen aina tuottavan enemmän hyötyä kuin vahinkoa; se tavallisesti puhdistaa ilman. Toivon, ettei ukkonen minun puoleltani kauan kestä, sillä minä en jaksa tahtoa selvittää järkeni kaikkea roskaa. Jääköön kaikki, mikä ollut on, Jumalan väkevän käden alle. Hän nöyryyttää meitä ja on meitä aikanansa ylentävä". [Yllämainitut Laguksen ja Malmbergin kirjeet, 12/10 49 ja 17/10 49, omistaa Wilh. Malmivaara.]

Ilmeistä on, että Malmberg samaan aikaan, kuin hän sai Laguksen kirjeen ja siihen vastasi, oli saanut uusia todistuksia niistä "salamurhayrityksistä", joiden esineenä heidän ystävyytensä ja heränneitten veljesrakkaus yleensä oli. Juorujen ja panettelujen viejien luku lisääntymistään lisääntyi, epäluulon siemeniä kylvämistään kylvettiin. Ja hämmästyttävän nopeasti itivät nämä siemenet kaikkialla. Ei kukaan estänyt, tahi oikeammin: ei kukaan näytä sitä yrittäneenkään. Valitettavasti jäivät Laguksen ja Malmbergin tuumat tavata toisensa sikseen, ja vielä vähemmän näkyvät muut ajatelleen veljellistä neuvottelua uhkaavan eripuraisuuden ehkäisemiseksi. Sensijaan tapahtui siellä täällä yksityisiä väittelyjä, joiden kautta välit Niskasen suunnan edustajain ja muiden heränneitten välillä vain pahenivat. Niinpä esim. Schwartzberg, joka näihin aikoihin Säräisniemeltä kävi entisiä työmaitaan tervehtimässä, kiivaasti kävi Niskasen kimppuun Sievin Kiviniemessä pidetyissä suurissa ristiäisissä, jossa tilaisuudessa paljon herännyttä kansaa oli koolla. Huomatuimmat vieraat sekä kummit söivät eri huoneessa. Täällä lausui Schwartzberg Niskaselle: "Sinulla ei ole puhdas oppi, sinä kiellät kolmannen uskonkappaleen. Vedät ihmisiä puoleesi. Ei Johannes niin tehnyt, vaan hän veti heitä Kristuksen tykö. Saarnaa sinäkin ihmiset pois luotasi Kristuksen tykö". Sitäpaitsi nuhteli hän Niskasta tämän "komeasta ajamisesta maalatuissa kärryissä", sanoen hänen kansalta vaativan "kunnioittavaa palvelusta sekä pitopaikoissa herkullista ruokaa". Varsinkin Sievissä oli Schwartzbergin maine suuri. Sikäläinen herännyt kansa, jota hän oli ollut erinomaisen likellä, rakasti häntä ja piti häntä suuressa arvossa. Niskanen tiesi sen eikä siitä syystä ruvennut väittelemään. Hän vain lausui: "Et vohlaakaan antanut minulle iloitakseni ystävieni kanssa". Nämä sanat tekivät etenkin vastaheränneisiin lähtemättömän vaikutuksen. Selitys on seuraava.

Niinkuin ennen on huomautettu, olivat Lagus, Schwartzberg y.m. loukkaantuneet siitä huolimattomasta, kansan silloisen alhaisen sivistyksen tähden monesti raaoissa tavoissa ilmenevästä esiintymisestä, joka heränneitten suurissa joukoissa siellä täällä tuli näkyviin. Vainojen aikoina olivat maailman viha ja siitä johtuvat ahdingot painaneet heihin ulkonaisenkin nöyryyden ja hiljaisen kärsivällisyyden leiman. Ulkonaiset olosuhteet eivät enää olleet pakottamassa tuohon varovaiseen arkuuteen, jonka alituisena huolena oli, ollut, ettei laittajille moitteen syytä annettaisi. Heränneitten käytös tuli vapaammaksi, rohkeammaksi samassa määrässä, kuin heidän joukkonsa kasvoivat. Että tuon rakkauden takana usein piileili ylimielisyyttä ja suruttomuuttakin, on siksi inhimillistä, ettei se selitystä kaipaa. Mutta varma on toiselta puolen myöskin, että juuri noissa vasta heränneissä löytyi paljon Herran työtä, jota ei kukaan karkean ulkomuodon takia ollut oikeutettu halveksien arvostelemaan. Ei puutteellinen uskonnollinen tieto eikä vaillinainen hengellinen kokemus saaneet sulkea heitä pois sen Herran opetuslapsista, joka käskee "heikkouskoista korjaamaan". He olivat kasvatettavat "kurituksessa ja Herran nuhteessa", se on totta, mutta samalla sillä "rakkaudella, joka kaikki uskoo, kaikki toivoo, kaikki kärsii". Jos Niskanen ei tarpeeksi teroittanut tuon Jumalan sanan ensimainittua kohtaa, niin salautui veljesrakkauden kylmetessä hänen vastustajiltaan saman Jumalan sanan viimemainittu vaatimus. "Vanhemman veljen" sanoilla "et antanut minulle vohlaakaan iloitakseni ystävieni kanssa" tarkoitti Niskanen monessa vallalle päässyttä taipumusta ylimielisesti arvostella heikkojen ja vikoihin sortuneitten tilaa. Hänen sanansa merkitsevät: se oli teidän tunnuslauseenne. Toiselta puolen sisälsivät Schwartzbergin Niskaselle lausumat sanat paljon oikeutettua ja tärkeää varoitusta ja varteenotettavaa neuvoa. Mutta kummankin huomautukset kärjistyivät moitteeksi, joka ei ollut omiaan sovintoa rakentamaan, vaan päinvastoin. Erimielisyys vain lisääntyi ja kävi vuosi vuodelta yhä katkerammaksi. [Kert. Kaisa Liisa Ruuttila v. m. Sievissä.]