Missä määrässä Malmberg jo 1840-luvun viime vuosina oli Niskasen vastustajien epäluulon esineenä, on vaikea sanoa. Hänen maineensa oli siksi suuri ja henkinen voimansa siksi valtaava, ettei kukaan uskaltanut hänestä moittien puhua kuin kuiskaten vain, vielä vähemmän asettua häntä vastustamaan. Mutta varma on, että ainakin muutamat hänen virkaveljistään jo tähän aikaan keskenään häntä salaa moittienkin arvostelivat. Eikä käy kieltäminen, että Malmberg varsinkin yhdessä suhteessa itse antoi siihen syytä. Tarkoitamme hänen yhä rohkeammaksi käynyttä väkijuomien käyttöä. Olemme monesti ennen huomauttaneet Paavo Ruotsalaisen katsantotavasta sekä heränneitten hänen tavattoman auktoriteettinsa vaikuttamasta leväperäisyydestä tähän syntiin nähden. Teroitamme sitä vieläkin, huomauttamalla että Malmbergin niskoille on laskettu milt'ei kaikki, mitä herännäisyys tässä suhteessa on rikkonut. Puolueettomaan arvosteluun kuuluu niinikään, että tuo kaikkien miltei jumaloima johtaja edellä muiden oli kiusattu ylimielisyyteen ja siihen varomattomaan varmuuteen, johon sielunvihollinen aina tulisimmat nuolensa tähtää. Asian valaisemiseksi lainaamme tähän seuraavat erään sen ajan heränneen papin [J. J. Rahm (kert. J. Schwartzberg).] sanat: "Suurista seuroista tultuani, missä harras kuulijakunta tuhansin silmin riippui huulissani, tunsin monesti halua aika ryypyllä rauhoittaa hermostoani. Mitä kiusauksia mahtoikaan Malmberg tässä suhteessa tuntea, hän kun oli kuin riihessä aamusta iltaan?" Suuren miehen viat näkyvät kauvemmas kuin tavallisten ihmisten. Historia ei saa niitä salata eikä lieventäen vähentää. Mutta jos esityksestä puuttuu se ymmärtämys ja myötätuntoisuus, jota semmoisen miehen muisto on oikeutettu osakseen saamaan, ei se ole historiaa, vaan halpaa vikoilemista. Tätä on Malmberg niin suuressa määrässä osakseen saanut, että on aika historian valossa tarkastaa sitäkin puolta hänen elämästään. On synkkiä varjoja tuossa hänen elämänsä varhain joutuneessa syysajassa, mutta näiden varjojenkin läpi kuultaa sen Herran armo, jonka julistamiselle tuo saarnaaja suuri voimansa ja lahjansa uhrasi.
Tammikuussa 1849 saapuivat Malmberg, F. O. Durchman, Lauri Stenbäck, A. O. Törnudd, Alfr. Kihlman, Jos. Grönberg, K. K. von Essen y.m. perheineen F. H. Bergrothin luo Keuruulle, sieltä jatkaaksensa matkaa Kuopion markkinoille. Tavallisuuden mukaan tarjottiin vieraille totia. Syntyi väittelyä, joka lasien ääressä kiihtyi kiivaaksi. Malmberg joi liiaksi ja kiivastui. Seurauksena oli, ettei hän seurannutkaan matkakumppaniaan Kuopioon, vaan jäi Keuruulle, vaikka hänen vaimonsakin jatkoi matkaa määräpaikkaan. Paavon luona Nilsiässä matkustajat silminnähtävästi eivät käyneet, sillä he viipyivät matkallaan kaikkiaan vain 9 päivää. Varma on myöskin, etteivät he häntä Kuopiossakaan tavanneet, ukko kun oli sairaana eikä siihen aikaan enää kotoa mihinkään matkustanut. J. I. Berghin kanssa neuvottelivat matkustajat sen sijaan Wilhelm Niskasen vaikutuksesta, eikä Malmbergkaan jäänyt moitteesta osattomaksi. [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot; kert. A. O. Törnudd y.m.] Ettei tämä matka kuitenkaan saanut aikaan suurempaa häiriötä herännäisyyden vaiheissa, sen huomaamme Malmbergin vastauksesta Berghin hänelle pari kuukautta myöhemmin kirjoittamaan kirjeeseen, jonka mukana viimemainittu oli lähettänyt ystävällisen kirjeen Ruotsalaiseltakin. Malmberg kirjoitti: "Viime kirjeesi, jonka mukana oli ukon kirje sekä tieto hänen sairaudestaan, sain viime postissa. Kipeästi koski meihin täällä tieto siitä, että tuo enemmän kuin paljon rakastamamme ukko pian jättää meidät, ehkä jo onkin jättänyt. Hyvä on, että hän on saanut elää näin kauan. Olemme kuulleet niin monesta Herran ihmeestä hänen kauttansa, että syy on kokonaan meidän, jollemme tahdo pyrkiä Herran eteen. Aika on näyttävä, millainen ukon, tuon suuren Jumalan aseen oppilas itsekukin meistä on ollut. Oppikaamme jokapäiväisen sisällisen ristin koulussa nöyrtymään, jotta ei Jumalan tarvitsisi kutsumustamme katua. Siten voimme myöskin veljellisesti aina pestä toistemme jalkoja. Jos Herra Kristus pysyy meille tuttuna, niin me kyllä joka päivä kannamme ristiämme ja seuraamme Häntä. Olitte markkinoilla paljon puhuneet itsevanhurskautemme hommista. Totta kyllä on, että meillä on paljon sitäkin tavaraa, mutta ei se meille huvitusta tuota emmekä koeta ketään sinnepäin neuvoa. Siihen kokemukseen olen tullut, etten enää voi pitää itseäni varmaan turvattuna ainoaltakaan synniltä; mutta sen orjaksi en kuitenkaan aijo sortua. Niin on myöskin laita itsevanhurskauteni hommiin nähden. Sentähden uskon myös, että te siellä ja me täällä aivan hyvästi voimme olla veljiä. Onhan meillä samat kärsimykset ja sama armo omistettavana. — Tervehdi sikäläisiä ystäviä. Jos ukko vielä elää, niin tervehdi häntä minun puolestani sanomattomasti. Herra armahtakoon meitä tänä levottomana aikana!" [Malmbergin kirje J. I. Berghille 17/3 49, omistaa Wilh. Malmivaara.]
Mitään sanottavia häiriöitä Malmbergin ja hänen lankonsa F. H. Bergrothin välillä ei edellisen yllämainittu käynti Keuruulla tammikuussa 1849 näy aikaan saaneen. Kaikki Suupohjan heränneet papit olivat niinikään, ainakin ulkonaisesti, samassa suhteessa Malmbergiin, kuin ennenkin. Suuria kokouksia pidettiin Suupohjassa yhä edelleen ja yhtä usein kuin ennenkin saapuivat näihin tilaisuuksiin F. H. Bergroth ja hänen veljensä B. K. Bergroth sekä muita heränneitä pappeja etelästä. Semmoinen tilaisuus olivat esim. v. Essenin virkaanasettajaiset Ylihärmässä heinäkuun 1 p:nä 1849. Malmberg, A. O. Törnudd, Alfr. Kihlman y.m. kävivät Keuruulla elokuussa; vuoden lopussa saapui J. I. Bergh perheineen, F. H. Bergrothin y.m. seurassa Suupohjaan, oleskellen paljon Malmbergin kodissa. Yksi asiakirja tältä vuodelta kuitenkin löytyy, joka selvästi todistaa, että Suupohjasta oli Paavo Ruotsalaiselle lähetetty epäedullisia tietoja Malmbergista. Se seikka, että tämä asiakirjan kopia on löydetty J. F. Berghin kirjekokoelmasta ja että sen alkuansa on omistanut luutnantti K. A. Colliander Valkealassa, näkyy viittaavan siihen, että siinä käsitelty asia oli puheenaineena laajoissa piireissä. Tarkoitamme Ruotsalaisen Malmbergille kirjoittamaa, joulukuun 9 p:nä päivättyä kirjettä. Se kuuluu: "Paljon terveisiä rakastettu ystävä Herrassa, kirkkoherra Lapualla Malmberg! Muistan muinaiset ajat, koska Herran hengestä olit syntynyt niinkuin lapsi. Silloin Herra teitä nöyryytti voimallisella, väkevällä käsivarrellaan. Nyt en ole moneen aikaan saanut selvää tietoa, kuinka nyt voitte sielun ja ruumiin puolesta, vaikken olisi velkapää halvan säätyni tähden sitä vaatimaankaan. Vaan se entinen ystävyys sitä vaatii minulta. Nyt tahtoisin minä, rakas ystävä, teiltä suurimmassa alamaisuudessa kysyä, oletteko jo opin kautta epäuskon pauloista irti päässyt? Nyt teen minä kohta toisen kysymyksen teidän omantuntonne päälle. Te olette vanhin kristitty säädyssänne sillä puolen. Oletko nyt siveyden hengellä koetellut niitä, jotka ovat teitä heikommat, kuinka he voivat, joiden nimet tiedät itse? Oletko tarkasti katsonut kanssaveljistäsi raamatun jälkeen, ettei joku karvas juuri heistä kasvaisi, ettei heistä joku erehtyisi ja eripuraisuus saisi teidän virkaveljienne välillä sijaa. Muista, rakas ystävä, vapahtajan sanoja: joka teidän seassanne tahtoo olla suurin, se olkoon niinkuin nuorin, joka muita palvelee. Älä, rakas ystävä, heikkoutesi tähden sekoita itseäsi orjuuden ikeeseen, joka epäuskon synnyttää. Ja niin paljon kuin mahdollista on varoita heikkoa rouvaasi, ettei hän enää epäuskon pauloihin tulisi kiedotuksi niin kovasti kuin ennen. Ja sitä pyytäisin minä nyt, rakas ystävä, että heikoilta virkaveljiltäsi kysyisit rohkeasti evankeliumin vapaudessa, mitä he voivat; sillä saatanalla on suuri kateus teidän säätyänne vastaan, niin ettei hän soisi teitä kahta ihmistä yksimielisiksi. — Heikkouteni nyt käypi kovasti päälleni; minulla taitaa maailmassa olla kuka tiesi viimeiset hetket, vaikkei Herra viisaudessaan ole hyväksi nähnyt antaa vuosia ja hetkiä tietää, koska se tapahtuu. En ole minä, rakas ystävä, uskonsankari, vaan siitä on minulla vissi tieto, että minun lunastajani vielä elää. Ole nyt, rakas ystävä, hyvä ja sano paljon terveisiä heikon vanhuuteni ijän puolesta kaikille ystävilleni joka säädystä. Jää hyvästi nyt tällä kertaa." [Ruotsalaisen yllämainittu kirje Malmbergille 9/12 49 (J. F. Berghin kirjekokoelmaan kuuluva kopia, jonka reunaan tämä on kirjoittanut "omistaa K. A. Colliander.")]
Varsinkin kun ottaa huomioon, että tämä kirje ilmeisesti johtui Ruotsalaiselle Malmbergiä vastaan tuoduista kanteista, näkee selvästi, kuinka likeiset heidän välinsä olivat olleet. Suurta huomiota ansaitsee myöskin se, että Ruotsalainen kaikkien tätä hänen ystäväänsä vastaan tehtyjen syytösten uhalla kaukaakin näki, että nämä syytökset suureksi osaksi aiheutuivat kateudesta. Mutta ainakin ulkonaisesti säilyi vielä sopu Malmbergin ja Suupohjan muiden pappien välillä. Niinpä esim. lokakuussa 1850 vietettiin Keuruulla F. H. Bergrothin palvelijan häitä, ja tähän tilaisuuteen kutsui viimemainittu hän sanoo sitä "hyvin hupaiseksi" — paitsi F. O. Durchmania, A. W. Ingmania y.m. Myöskin Malmbergin sekä "suuren joukon talonpoikia" Suupohjasta. [F. H. Bergrothin almanakka-muistiinpanot.] Wilhelm Niskasen suhde Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan sekä Savon puolen pappeihin, samoinkuin L. J. Niskaseen ja Paavo Ruotsalaiseen kävi sitävastoin yhä huonommaksi. Helmikuussa 1850 kirjoittaa Malmberg tämän johdosta J. T. Berghille:
"Wilhelm Niskasesta kirjoitat kummallisesti. Sanot hänen kieltävän kuolleitten ylösnousemisen ja viimeisen yleisen tuomion sekä väität ukko Paavon ja koko Pohjois-Pohjanmaan sentähden pitävän häntä vääränä profeettana. Mitä tuohon hänen kieltämiseensä tulee, niin tiedän sen olevan ilmeisen valheen. Olen kyllä kuullut hänen kummalliset tuumansa näistä asioista, mutta olen ne jättänyt hänen omaksi asiakseen, etenkin koska ne eivät vähimmässäkään määrässä järkytä uskon perustusta eivätkä uskoa ja sen harjoitusta. En luullut saavani seuloa hyttysiä ja aikaansaada häiriötä semmoisesta, joka ei ole oleellisen tärkeää. Tuo väitteesi, että koko Pohjois-Pohjanmaa pitää häntä vääränä profeettana, on niinikään kummallinen. Jos Lagus, Schwartzberg, Engelberg ja joku seppä niillä seuduilla sekä muut tuonkaltaiset järjelliset kerettiläis-mestarit pitävät häntä semmoisena, niin tahtoisin tietää, ovatko he sitten Jumalan seurakunta. Ratkaistakoon tämä kaikki julkisessa kokouksessa eikä syrjäiskuilla ja miestä kuulematta. Että ukko (Ruotsalainen), joka tuntee kavalan ihmissydämen syvyydet sekä kuulee toisen kertomuksen toisensa perästä, epäilee Wilhelmiä, ennenkuin hän jälleen hänet tapaa, ei ole kummallista. Suureksi osaksi olette te sielläpäin minusta kolmannen ja neljännen vuosisatojen kristittyjen kaltaisia, joista elämä poistui ja jotka vain riitelivät opista. Sanalla 'sielläpäin' en tarkoita muita, kuin Lagusta, Schwartzbergia, Engelbergiä, Juhana Niskasta ja muuatta Arosta Kiuruvedellä, jotka ovat erinomaisen alttiita toimittamaan tietoja ukolle. Kyllä minusta meidän jokaisen jo olisi aika alkaa pestä toistemme jalkoja. Jollemme sitä tee, käy auttamattomasti hullusti". — Malmbergiä ei Paavo tähän aikaan näy epäilleen. Sitä todistavat yllämainitun kirjeen loppusanat: "Ukko Paavon hellä rakkaus tuottaa minulle ylenmäärin suurta iloa. Hän on tehnyt minulle suurimman hyvän työn, minkä ihminen täällä voi toiselle tehdä. Hän on näyttänyt minulle, kuinka voimme päästä uskomaan häneen, joka tekee jumalattoman vanhurskaaksi. Tästä on hän palkan saava. Jos hänet vielä täällä armonajassa tapaan, pidän sitä suurimpana juhlanani, mutta jollen häntä tapaa, koetan muistaa häntä, joka on minulle Jumalan sanaa saarnannut, sekä seurata hänen uskoaan". [Malmbergin kirje J. I. Berghille 11/2 50 (omistaa Wilh. Malmivaara.)]
Wilhelm Niskasen kiivain vastustaja näinä aikoina oli Lagus. Pysyen edelleen jyrkästi Paavo Ruotsalaisen opin kannalla ja terottaen ehkä vielä useammin kuin tämä kristityn sisällisen elämän tuntomerkkejä, arveli hän heränneitten vieraantumistaan vieraantuvan tästä katsantotavasta ja siten syöksyvän mitä suurimpaan vaaraan. Nyt, samoinkuin hedbergiläisenkin riidan aikana, esiintyi hän suvaitsemattoman kiivaasti kaikkia toisinajattelevia vastaan, ja tämä hänen puhdasoppisuuden intonsa tekee hänet kykenemättömäksi estämään sitä hajoittamistyötä, jota sielunvihollinen oli alottanut Pohjanmaan herännäisyyden riveissä. Inhimillisesti puhuen ei voi kyllin surkutella sitä, että Lagus ja Malmberg, jotka loppuun asti pysyivät herännäisyydelle uskollisina, vieraantumistaan vieraantuivat toisistansa. Toisiaan täydentämään olivat he kutsutut, ja herännäisyyden aikaisempi historia sekä kummankin rakkaus menneiden aikojen muistoihin takaavat, että he vieläkin olisivat saaneet suuria aikaan, jos olisivat käsi kädessä kulkeneet. Mutta he asettuivat toisiaan vastaan, Lagus teroittaen yhtä puolta Ruotsalaisen opissa, kilvoitusta ja sisällistä elämää, Malmberg toista, tekopyhyyden vaaraa. Todistukseksi ja viimemainitun yllämainittuihin kirjeisiin verrattavaksi lainaamme tähän otteen muutamasta edellisen näinä aikoina kirjoittamasta kirjeestä:
"Niin kauan kuin elän en laske teitä uneliaassa ja sumuisessa tilassa syöksymään helvettiin, vaan huudan tällä kynälläni korviinne, jotta sekä te että minä joka hetki ottaisimme lihallemme katkeran ristin päällemme valvoen sekä pelvolla ja vavistuksella laittaen, että autuaiksi tulisimme. Jos te tämän tiedätte ja jos paremmin kuin minä tiedätte, miten välttämätöntä tämä on, niin eihän tuo sittenkään ole teille vahingoksi. Ystävät, vaaramme ja hätämme jatkuvat yhä ja alituisesti. Jota enemmän huolehdimme sisällistä kristillisyyttä, sitä paremmin huomaamme, kuinka uskomattoman helposti tuo kallis asia luiskahtaa käsistämme, kuinka Jumalan mielen mukainen suru huomaamatta, vastoin parasta tarkoitustamme, muuttuu salaiseksi, lihalliseksi tylsyydeksi, ja me jälleen olemme liukkaalla pinnalla, jolla kaikista maan ääristä tulevat tuulet heittelevät meitä sinne tänne. Jos silloin heti tulemme murheellisiksi sydämissämme, heittäydymme kohta syntisistä jumalattomimpina, kaikkensa menettäneinä Armahtajan jalkojen juureen ja silloin taistelemme uskollisesti ja lakkaamatta, kunnes tuo Jumalan mielen mukainen suru palajaa meihin, sillä tämä suruhan on se pohja, johon jokahetkinen parannus perustuu. Mutta tämä suru on Jumalan meille antama lahja, jonka tähden emme suinkaan saa ristissä käsin odottaa sen satunnaista palajamista, vaan meidän tulee kilvoitellen etsiä sitä häneltä, jolta kaikki hyvä ja täydellinen lahja tulee. En paheksu sitä, että jälleen kirjoitan teille tätä yhtä ja samaa, josta ennenkin olen kirjoittanut, sillä autuas on se, joka valvoo, varjelee vaatteensa ja joka hetki pesee ne puhtaiksi Karitsan veressä. Miten hyökkäävätkään myötäsyntynyt hitaus ja penseys kuin tuliset käärmeet päällemme, tahtoen niellä ja kokonaan tyhjäksi tehdä Herraa ikävöimisemme, alituisen käyntimme armonistuimella ja salaiset puheemme hänen kanssaan! Eikö tämä anna meille aihetta kaukaakin huutamaan toisillemme: heräjä sinä joka nukut? Hyljätkäämme, kiroten hyljätkäämme tuo petollinen järkeiskristillisyys, joka elää pinnalla kuni hanhi, veden päällä, ja joka tyhjää muodollisuutta noudattaen tekee, mitä pään tieto käskee, tietämättä mitään elävästä vaarasta, jokahetkisestä hädästä ja syvyydestä huutamisesta. Tämä petollinen kristillisyys on hyvin yleinen nykyajan heränneissä. Pois se. Kerjätkäämme ja huutakaamme yötä ja päivää elämän Herraa, rukoillen että hän laupeutensa tähden katsoisi hätäämme ja pelastaisi meidät sekä asettaisi kurjan tilamme niin elävästi silmiemme eteen, että kaikki lihallinen ja luultu usko katoaisi. Antakaa minulle tieto, olemmeko tässä kohden samaa mieltä, onko lapseuden ikävä todellisen pyrkimyksemme esineenä ja täytyykö meidän joka päivä pelvolla Herralle valittaa hätäämme ja huutaa kurjan tilamme tähden. Oi, ken voi tässä asiassa olla kyllin ahkera ja uskollinen? En ainakaan minä". [Laguksen kirje J. Wegeliuksen perheelle (jäljennös) 23/2 49.]
Malmbergin ja Laguksen toisistaan vieraantuminen ei ollut ainoa vahinko, joka herännäisyyden tänä levottomana aikana täytyi kokea. Varsinkin toinen, ehkä vielä tuntuvampi on merkille pantava tätä aikaa arvosteltaessa. Tarkoitamme Paavo Ruotsalaisen korkeaa ikää ja hänen kovaa tautiansa, jotka estivät häntä omin silmin tutkimasta ja omin korvin kuulemasta, mitä tekeillä oli. Tämä vahinko on sitä huomattavampi, kun kaikki tunnustivat hänet herännäisyyden isäksi ja silminnähtävästi olisivat taipuneet hänen johdatettavikseen. Sensijaan sai hän nyt vain liioiteltujen, puoluehengen värittämien kertomusten ja halpojen juorujen kautta, joiden puimia sekavia lankoja ei hänenkään valtava neronsa riittänyt selvittämään, syrjästä kuulla niistä vaarallisista kareista, joita herännäisyyden laiva likenemistään likeni ja joilla se ennenpitkää oli särkyvä pirstaleiksi.
Toukokuussa v. 1850 muutti Antti Helander Munsalasta Haapajärvelle, jonka seurakunnan kirkkoherraksi hän pari vuotta aikasemmin oli valittu. Tunnettu on, että hän opissa edusti evankeelista herännäisyyttä. On huomattava, että hänen ja Wilhelm Niskasen välit vielä pari vuotta myöhemminkin olivat hyvät. Merkille on niinikään pantava, ettei hänen ja Laguksen välillä likempää suhdetta syntynyt, vaikka he vanhoista ajoista asti olivat tuttuja ja nyt toimivat pappeina naapuriseurakunnissa. Tämä seikka todistaa huomattavalla tavalla, että Niskanen oli parempi kuin hänen maineensa, ja hänen oppinsa käytännössä puhtaampi, kuin hänen vastustajansa ovat väittäneet ja hänen omista, muodoltaan usein hyvinkin sekavista kirjoituksistaan saattaa päättää. Helander oli vilpitön vakaumuksen mies eikä alentunut ulkonaisen rauhan takia rakentamaan sovintoa siinä, missä sydämensä ei ollut mukana. Ja jos hän tuon yleisesti liikkuvan vikoilevan hengen kiusaamana joskus olikin taipuvainen Niskasta monien muiden kera tuomiten arvostelemaan, koetti hän muodostaa itselleen itsenäisen, oleellisiin syihin perustuvan vakaumuksen asemasta, siten vapautuen puoluehengen ansoista. Niinpä hän esim. kesällä v. 1850 ennen (III, 87) mainitun Heikki Sarjan ja niinikään Nivalan Sarjan kylässä asuvan Efraim Kaarlenkosken kera matkusti Nilsiään Paavon kanssa asiasta neuvottelemaan. Pari viikkoa aikasemmin oli sama Heikki Sarja, Niskasen vanha ystävä, tämän kanssa käynyt Ruotsalaista puhuttelemassa. Näiden matkojen tuloksena oli Paavon pannakirja, jonka Sarja toi Niskaselle Helanderin kanssa palatessaan myöhemmältä matkaltaan. Tämä pannakirja, jonka alkuosan Helanderin ja loppuosan Landgrenin ukon sanelun mukaan kerrotaan kirjoittaneen, on hukkunut. Niskasen muistokirjan lyhyen kertomuksen mukaan, sisälsi se muun ohessa seuraavat sanat: "Kun et koskaan ole salattua viisautta saanut tuta ja olet vääränä profeettana ruvennut opettamaan, niin sinä olet paatunut ja soennut, että jos heräisit, niin hirttäisit itsesi kuin Iskariot". Niinikään kertoo Niskanen tämän pannakirjan sulkeneen hänet heränneitten yhteydestä. Jos siinä kertomuksessa onkin perää, että Helander oli kirjoittanut osan tästä kirjoituksesta, tiedetään varmaan, ettei hän näinä aikoina vielä lopullisesti pahentunut. Niskasen ja Paavon välit sitävastoin näyttävät tästä alkaen olleen auttamattomasti rikki. [Kert. Wilhelm. Niskasen pojat; W. Niskasen muistokirja; W. Niskasen kirje Malmbergille, 5/3 52 (tästä kirjeestä vasta enemmän).] Niskanen sai Paavon pannakirjan paraikaa seuroja pitäessään. Hän luki sen ääneen seurakunnalle, senkin paikan siitä, joka syytti häntä komeilevasta elämästä, sanoi hänen poikansa naineen suruttomien lapsia sekä ennusti perikatoa hänen talolleen kolmen vuoden perästä. Ainoa lieventävä lause, mikä pannakirjassa oli, kuului: "jos olet syytön, niin lankee syytös kantajan päälle". Luettuaan pannakirjan, lausui Niskanen, asetettuaan seuraväen huutoa "Sarja on ollut posteljoonina:" "Tämä on Jumalan tuomio, niin käypi, sen saatte nähdä". Sitten kääntyi hän Sarjan puoleen, sanoen: "Heikki, Heikki, miksi lähdit tätä kirjaa noutamaan?" Sarja vastasi: "En lähtenyt noutamaan, vaan sinne viemään Helanderia, jotta hän pysyisi ystävänänne". Niskanen: "Et ymmärrä, mikä se oli, joka pani sinua sitä hakemaan". Poislähtiessään lausui Sarja: "En moiti oppianne, mutta olette liika vanha hoitamaan tätä kansaa, ettekä näe, miten he kahta puolta tietä menevät". Tämän jälkeen erosi Sarja julkisesti Niskasesta ja hänen ystävistään. [Kert. Wilh. Niskasen pojat, Kaisa Liisa Oja y.m. Nivalan, vanhat heränneet.]
Syksyllä samana vuonna sai Niskanen toisen pannakirjan Ruotsalaiselta. Se on kirjoitettu tottumattomalla käsialalla ja tuntuu muistakin syistä hieman epäiltävältä. Luultavaa on kuitenkin, että joku Niskasen vihamiehistä on sen Paavon luona tämän sanelun mukaan kirjoittanut. Kirje kuuluu: "Kuinka sinä rohkenit omasta persoonastasi opettajaksi ruveta niin suuren Herran seurakunnan ylitse, jonka Herra herätti? Ja nyt on julkinen Jumalan kirous sinun huoneessasi, koska poikasi sallit huorilapsia pyytää. Minä vanha ystäväsi rohkenen sanoa passisi. Sinä et ole lähetetty opetusvirkaan kuin isältä perkeleeltä. Ole nyt niin hyvä ja kysy kunniasi perään, miksi minä sinua näin puhuttelen. Vaan asia on sitä luontoa: miksi rupesit omin lupis opetusvirkaaan. Nyt minä näytän sinun hedelmäsi. Miksi joulun pyhinä veit akkasi itsellesi lapualaisten viattomia akkoja viettelemään, joilla on semmoisia pentuja, jotka huoruudella saavat toisia pentuja, kuin sinun poikasi? Jää nyt hyvästi, ystäväni, ja peijaa ihmisiä niin paljon kuin lystää. Hyvästi, sen herran haltuun, jonka jälissä olet juoksennellut. Lue koko seurakunnan edessä passisi". [Kirjeen, joka on päivätty "Saaresta se 5 p. marraskuuta 1850", omistaa Paavo Niskanen, W. Niskasen poika.]