Kainuunmaan herännäisyyden merkkitapahtumista näiltä ajoilta ansaitsevat edellä muiden mainitsemista Jonas Laguksen Sotkamossa elokuussa 1850 viettämät häät. Toisen vaimonsa Albertina Charlotta Gananderin kuoltua (6/8 1849) oli hän näet mennyt kihloihin serkkunsa Johanna Rosalie Laguksen kanssa, jonka isä oli ollut kirkkoherrana Sotkamossa ja ennen kuolemaansa siellä ostanut talon vaimolleen ja lapsilleen, ja jonka veli, herätyssaarnaajana vähän laajemmissakin piireissä tunnettu J. G. Lagus oli ollut pappina Ristijärvellä, Kuhmoniemellä ja Säräisniemellä. Kysymyksessä olevaan tilaisuuteen, jota vietettiin morsiamen kodissa, saapui näiden seutujen oloihin nähden tavattoman paljon herännyttä kansaa sekä monta pappia. Näiden joukossa nähtiin paitsi kuuluisaa sulhasta ja hänen lankoaan, Petterson, Holmström, Schwartzberg, M. R. Montin, V. L. Helander y.m. Seurapuheet olivat toinen toistaan elävämmät ja syvällisemmät, veisuu kaikui voimallisena ja särkevänä tuon vasta heränneen kansan suusta, ja vapaa yhdessäolo todisti sekin puolestaan, että herännäisyyden tuulet täälläkin olivat kaataneet maahan säätyeroituksen ja muiden ennakkoluulojen menneinä aikoina pystyttämät raja-aidat. Jonas Laguskin puhui seuroissa, jättäen voimallisilla, sydämiin tunkeutuvilla sanoillaan monen mieleen muiston, joka ei koskaan unohtunut. Paitsi häntä esiintyivät Petterson, Holmström ja Schwartzberg sekä Janson ja Trast. Vielä seuraavana päivänä, jolloin hääväki, mikä veneessä mikä hevoisella tai jalan, poistui talosta, kaikui järviltä ja vaaroilta heränneitten veisuuta.

Kajaanin puolella oli Wilhelm Niskanen tunnettu niiltä ajoilta asti, jolloin hän vielä asui Iisalmessa. Kalajoen-varrelle muutettuaan, lienee hän vain kerran siellä käynyt. Laguksen häissä puhuivat kyllä papit keskenään moittivasti hänen opistaan, mutta muu hääväki ei saanut asiasta kuin vähän vihiä vain. Ettei sen puolen herännyt kansa vielä päässyt Niskasta vikoilemaan, näkyy siitäkin, että hänen poikansa, jotka joulun aikana s.v. kävivät Kajaanissa, saivat osakseen hyvin ystävällisen kohtelun. He vierailivat silloin muunmuassa apteekkari Malmgrenin luona, jolle he jättivät 50 kappaletta Björkqvistin postillaa, josta, niinkuin ennen (III, 272) on mainittu, N. K. Malmbergin kustantamana uusi painos edellisenä vuonna oli ilmestynyt. Kirja meni heti kaupan; vielä enemmän olisi sitä kernaasti ostettu. Vähän aavistusta siitäkin, että heidän isäänsä näilläkin seuduin siellä täällä oli ruvettu epäilemään, saivat Niskasen pojat kuitenkin jo tällä matkallakin ja myöhemmillä Kajaanissa käynneillään kuulivat he vielä enemmän tuohon viittaavaa puhetta. Huomattavia häiriöitä ei jaonhenki kuitenkaan Kainuunmaalla milloinkaan saanut aikaan. Sitä estämässä oli paitsi näiden seutujen syrjäinen asema se seikka, etteivät sikäläiset heränneet myöhemminkään päässeet järjestymään tuoksi valtaavaksi, kauttaaltaan samankaltaiseksi kokonaisuudeksi, kuin rantamailla, missä pieninkin poikkeus puheissa ja tavoissa vakaantuneesta katsantotavasta heti herätti huomiota ja antoi aihetta epäilyksiin.

Paavo Ruotsalaisen kuolema herätti haikeaa surua Kainuunmaankin heränneissä. Moneen vuoteen hän ei kyllä enää ollut käynyt heitä neuvomassa, mutta he olivat sensijaan usein tehneet matkoja Nilsiään ja sieltä aina tuoneet jonkun kalliin tervehdyksen kilvoitteleville ystävilleen. Nyt olivat nämäkin matkat loppuneet. Vaiennut oli ainaiseksi sen miehen ääni, jota täälläkin pidettiin oppi-isänä edellä kaikkien muiden. Mutta siitä iloittiin, että näiden seutujen heränneet papit uskollisesti julistivat hänen oppiaan ja tekivät työtä hänen hengessään. Ja ehkä vielä turvallisempaa oli varsinkin vanhojen heränneitten mielestä se seikka, että semmoiset kansanmiehet kuin Janson ja Trast valvoivat Paavon perinnön säilyttämistä kansassa. Uskollisesti ja ahkerasti nämä toimivatkin ja hartaudella heidän neuvojaan ja opetuksiaan kuunneltiin. Paavo Ruotsalaisen tapaa noudattaen, kirjoittivat viimemainitut usein kirjeitä etäällä asuville ystävilleen, sekä talonpojille että säätyläisille. Etenkin Trast oli kynämiehenäkin etevä; Jansonin käsiala oli huonompaa, jonka vuoksi hän monesti muilla kirjoitutti kirjeensä. Näytteeksi lainaamme tähän alkuperäisessä muodossa muutamia heidän näinä aikoina kirjoittamistaan kirjeistä.

V. 1847 kirjoitti Trast Karolina Elfvingille: "Kirjoituksesi minä sain Kajaanissa ja olen sen useammasti lukenut läpi. Kuitenkin samat ajatukset mieleeni lankeaa, että olet sen totuuden unohtanut, kun on kirjoitettu: 'minä ihmettelen, että te annatte teitänne pois kääntää siitä yksinkertaisuudesta, kuin on Kristuksessa'. — Jos ei ole luvallinen antaa eriseuraisten henkien sitä itsellensä tehdä, kuinka paljon vähempi oman pahan sydämensä, joka on aina paha joka aika. Sillä koska saatana Herran sallimisesta saapi luvan koetella meidän uskallustamme, joka useasti tapahtuu ensimäisen armon löytämisen jälkeen — eikö meidän pitäisi kuitenkin Herran kunnian tähden toivolla aina Herrassa riippuman, ehkä kaikki armon tunto on pois kadonnut ja ei silloin pyrkimän ylemmäksi kun voimme, vaan odottaman toivolla avun aikaa."

"Nyt — että kuitenkin vastata sinun kirjoitukseesi — niin sinä valitat kaiken sen yli, että sinulla on paha sydän ja vielä niin luulet, että murhees ei ole Jumalan mielen jälkeen; sinulla on kuoleman pelko ja tunnet itsesi hitaaksi, kylmäksi, kovaksi j.n.e. — tunnet olevasi Jumalan vihan alla, pelkäät olevasi paatunut pahuuden paljouden tähden — tästä tilasta irti päästä et löydä voimaa tykönäs."

"Nyt rakas sisar, se on yksi totuus, että moni Herran viisaan johdatuksen jälkeen pääsee ensi parannuksessa vähällä, joka heille sitten palkitaan jokapäiväisessä parannuksessa. Ja että nyt on asia sinun kanssa näin ollut, se on vissi; sillä minä muistan sielus tilan aina näihin aikoihin asti, jonka tähden täytyy sinun olla tyytyväinen ja kärsiväinen, koska tämä on suuri armo sinua kohtaan ja ei ensinkään muu kuin tarpeellinen vitsa synnillisiä himoja kuolettamaan. Vaan ei niin että Herra on hylännyt — — sillä jos kärsivällisyyttä harjoitat ja toivolla odotat, niin sydämes suurimmaksi iloksi kiität häntä, joka niin rakastaa syntistä, että ei idästä länteen asti ole hänen vertaista. Hän ei suinkaan sinua hyljää sentähden, että olet niin vailla kaikkea hyvää: sitä suitsevaista kynttilän sydäntä ei hän sammuta. — Jos sinä nyt kuinka vähän tunnet halua Kristuksen perään, niin ole tyytyväinen kärsimään sen vähän kanssa, jossa minä myös tahdon olla osallinen ja kanssas kilvoitella".

Neiti Augusta Elfvingille kirjoitti Janson v. 1849: "Niin muodoin kuin sinä valitat — ja se on hyvä, ettäs valituksella tunnet sinun sisälliset ja ulkonaiset esteesi ja viipymisen syyt sekä suruttomuutta että hitautta ja niitä oman järkesi ja kavalan sydämesi juonittelemista, niin tiedä rakas ystävä, että tämä myrkky on vedetty Adamin lankeemisessa sinun ja koko ihmiskunnan päälle. Vaan onhan meillä sitä vastaan tähelliset ja tarpeelliset neuvot Jumalan sanassa sekä lain kautta synnillisiä taipumuksia vastaan kovat uhkaukset sekä evankeliumin kautta suloiset ja kehoittavaiset lupaukset. Riipu, hyvä ystävä, Jumalan sanassa toimellisesti äläkä millään muotoa seisahdu luontoharjoitukseen ja kuolleeseen menoon, vaan aseta koko sinun sielusi surkeus kaikkinäkevän Kristuksen eteen ja harjoita ikävöimistä pitkittämisellä niinkauan kun käsität sisällisesti armon tunnon vakuutuksen. Sinä olet, hyvä ystävä, hiljaisen armon kutsumisen kautta herätetty, vaan se on sinulle terveellinen seurata Herran kaikkiviisaan neuvon sääntöä. Jos et jätä sielusi asiaa perustamattomaksi, niin Jumala henkensä ja sanansa kautta vaikuttaa elävän ikävöimisen ja murheellisen isoomisen armon ja vanhurskauden käsittämiseen ja vastaanottamiseen lapsellisella uskon omistamisella. Niin tämä on se murhe, joka välttämättömästi tarvitaan valmistavaisen armotyön suhteen ja tämä on murhe Jumalan mielen jälkeen, jonka alla syntinen tulee evankeliumin kautta vedetyksi sen omistuksen käsitykseen, että rohkenee omistaa Kristuksen auttajakseen kaikkia lain uhkauksia ja omantunnon tuomioita vastaan ja tämän alla käsitetään syntein anteeksi saaminen ja vakuutus lapsen oikeudesta".

Päätämme tämän silmäyksen Kainuunmaan herännäisyyteen 1850-luvun alussa huomauttamalla lopuksi, ettei merkkivuosi 1852 näillä tienoin esiinny läheskään niin jyrkkänä rajavuotena kuin Pohjanmaan herännäisyyden muilla kotiseuduilla. [Lähteitä: Kert. V. L. Helander, Vendla Petterson, Anna Pikkarainen, F. F. Lönnrot, Rosa Qvickström y.m.; J. Wäyrysen minulle Jansonin omaisilta y.m. kokoamat kirjalliset tiedot; Laguksen kirje A. N. Holmströmille 28/9 47; W. Österbladhin ennen mainittu kirje samalle 10/11 49; Paimenmuisto; Sukukirja Suomen aatelittomia sukuja; Trastin kirje Karolina Elfvingille 1847; Jansonin kirje Augusta Elfvingille 1849.]

XVII.

Piirteitä Savon ja Karjalan herännäisyyden vaiheista vuosina 1850-52.