Ensimmäisen tarkastuksensa piti Frosterus Ylitorniolla, maaliskuun 7-9 p:nä 1852. Jo avauspuheen aikana alkoi kirkossa kuulua outoja, koiran haukkumisen kaltaisia ääniä, jotka, kuulustelun hetken kestettyä, yltyivät niin äänekkäiksi, että piispa oli pakoitettu keskeyttämään toimituksen. Neuvotellessaan seurakuntalaisten kanssa seurakunnan tilasta, sai tarkastaja tietää, että tuommoisia häiritseviä tunteenpurkauksia usein oli Ylitornion kirkossa kuultu, vielä hurjempiakin kuin tässä tarkastustilaisuudessa, sekä ettei seurakunnan kirkkoherra A. Heikel ollut koettanutkaan niitä estää, vaan että hän päinvastoin saarnoillaan oli aiheuttanut niitä. Niinikään valitettiin, että epäjärjestys kinkereillä oli ollut vielä suurempi. Sitävastoin todistettiin, että kappalainen A. J. Nyman, joka oli pappina Ylitornioon kuuluvassa Turtolan kappelissa, vakavalla esiintymisellään oli saanut sielläkin ilmaantuneet samankaltaiset häiriöt suurimmaksi osaksi asettumaan. Vaikkei Heikel voinut puolustaa itseään ja vaikka hänen uskonheimolaisensa olivat esiintyneet niin hurjasti kirkossa, ei Frosterus kertaakaan kiivastunut. Pöytäkirjaan merkittiin, että "tarkastaja vakavasti muistutti seurakuntaa pysymään Jumalan puhtaassa ja autuaaksitekevässä sanassa, varoittaen sitä siirtymästä vii tämän sanan rajojen, sitä väärin selittämästä ja siitä etsimästä näennäistä tuetta pahan sydämen eksytyksille".
Ylitorniolta matkusti piispa Muonioniskaan, missä hän toimitti tarkastuksen maaliskuun 13-16 p:nä. Täällä valitettiin, että "heränneet" rippiväenkirjoituksissa olivat häiriten ahdistaneet "suruttomia" sekä että Ruotsin alamaisiakin oli saapunut näihin tilaisuuksiin häiriötä lisäämään. Myöskin ilmoitettiin, että seurakunnan kirkkoherra J. F. Liljeblad oli pitänyt hartauskokouksia ja kinkereitä Ruotsin puolellakin. Muutoin on huomattava, että täkäläinen uskonnollinen liike näkyy kantaneen enemmän herännäisyyden kuin laestadiolaisuuden leimaa ja että Liljeblad itsekin kuului ensinmainittuun suuntaan. Myöntäen sielunhoitajana palvelleensa lähiseudun Ruotsin-puolistakin kansaa, puolusti viimemainittu heränneitten moitittua esiintymistä suruttomia kohtaan, sanoen heidän tapanaan olevan keskenään keskustella hengellisistä asioista rippikirjoituksissa sekä myöskin tiedustella suruttomilta, millainen näiden sieluntila oli. Täydellä syyllä kielsi Frosterus Liljebladia vasta antamasta Herran ehtoollista Ruotsin alamaisille. Paikallaan näkyy niinikään olleen hänen huomautuksensa, että kirkkoherran muutoinkin tulisi valvoa järjestystä rippikirjoituksissa ja muissa kirkollisissa toimituksissa.
Maaliskuun 21 ja 22 p:nä tarkasti piispa Sodankylän seurakuntaa, johon Kittilä siihen aikaan kappelina kuului. Täällä ei löytynyt syytä muistutuksiin. Päinvastoin kiitti piispa seurakuntalaisten kristillistä elämää ja heidän keskuudessaan vallitsevaa hyvää järjestystä. Kemijärvellä, minne hän sieltä suuntasi matkansa, ilmoitettiin, että jumalanpalvelusta kyllä aikuisemmin "heränneitten" tunteenpurkaukset joskus olivat häirinneet, mutta että nämä liikutukset sittemmin suurimmaksi osaksi olivat lakanneet. Muutama talonpoika kyllä väitti, että heränneet pitivät tällaisia mielenliikutuksia ansiona ja Jumalan erinomaisen armon ilmauksina, mutta tutkittuaan asiaa, tuli Frosterus siihen johtopäätökseen, että syytös oli aiheeton. Saatuansa kuulla, että heränneillä oli tapana sunnuntai-iltoina kokoontua lukemaan Björkqvistin, Nohrborgin tahi Wegeliuksen postillaa, lausui Frosterus mielihyvänsä tästä "hurskaasta ja kristillisestä" tavasta. Tarkastuspöytäkirjaan on kuitenkin merkitty, vaikka sittemmin yliviivattu seuraava lisäys piispan lausunnosta "kuitenkin sillä muistutuksella, ettei vieraitten ja tuntemattomien henkilöitten sallittaisi olla saapuvilla näissä tilaisuuksissa, jotta ei niitä voitaisi pitää luvattomina kokouksina".
Vielä vähemmän syytä muistutuksiin huomasi Frosterus Rovaniemellä, jota seurakuntaa hän tarkasti maaliskuun 28-30 p:nä. Tilaisuudessa saarnasi kirkkoherranapulainen, ennen mainittu voimallinen herätyssaarnaaja K. F. Pfaler, joka näkyy saavuttaneen tarkastajan erityisen suosion.
Tähän tämä tarkastusmatka päättyi. Kotia palattuaan, esitti Frosterus tuomiokapitulissa tarkastusmatkansa tuloksia, huomauttaen varsinkin Ylitorniolla sattuneista häiriöistä. Asiaa käsiteltiin huhtikuun 14 p:nä, ja pöytäkirjaan merkittiin: "Koska kirkkoherra A. Heikel ei ollut kyennyt tyydyttävällä tavalla johtamaan seurakunnassa viimeaikoina syntyneitä voimallisia uskonnollisia liikkeitä, jotka sentähden olivat saaneet kehittyä arveluttavan häiritseviksi, päätettiin että kirkkoherranapulainen K. F. Pfaler, jota herra piispa siihen erinomaisen sopivana ehdotti, olisi määrättävä Ylitorniolle auttamaan kirkkoherraa sekä varsinaisessa virantoimituksessa että muissa kirkkoherran tehtäviin kuuluvissa toimissa". Heikel sai käskyn kykynsä mukaan auttaa Pfaleria, jota hän ei saisi estellä virantoimituksissa, epäjärjestyksen poistamiseksi ja hiljaisen kristillisen elämän edistämiseksi.
Syyskuussa s.v. ilmoitti Lapin kruununvouti G. Slottsberg Oulun läänin kuvernöörille ja tämä Kuopion tuomiokapitulille, että Kittilän kappalainen J. Nordberg "ei ollut tahtonut eikä kyennyt estämään herännäisyyttä ('läseriet'), joka Laestadiuksen kirjoitusten kautta oli saanut uutta vauhtia". Kirjoituksessaan huomautti mainittu kuvernööri tuomiokapitulille siitä vaarasta, mikä uhkaisi Kittilän seurakuntaa Norjan Kautokeinon Lapissa valtaan päässeen uskonnollisen lahkon kautta, "ellei ymmärtävää ja voimakasta pappia määrättäisi Nordbergin avuksi".
Asiaa tuomiokapitulissa käsiteltäessä, ilmoitti piispa Frosterus, että hän myöskin yksityistä tietä oli saanut tietoja Kittilässä leviävästä hurmahenkisestä liikkeestä, lausuen että "liike siellä voisi käydä yhtä vaaralliseksi yhteiskunnalliselle järjestykselle kuin tosi kristillisyydellekin". Tämän johdosta hän ehdotti, että Rantsilan kappalaisenapulainen J. Simelius heti määrättäisiin avuksi Nordbergille. Ehdotusta kannattivat kaikki tuomiokapitulin jäsenet, paitsi Bergh, huomauttamalla ainoastaan, että tämä toimenpide olisi pidettävä väliaikaisena. Asiaa pidettiin siksi kiireellisenä, ettei ehdittäisi vaatia Nordbergin selitystäkään. Tämä tulikin tuomiokapitulin päätökseksi. Berghin poikkeava mielipide on enemmän kuin yhdessä suhteessa siksi huomattava, että se kannattaa tulla yleisemmin tunnetuksi. Hän lausui:
"Täysin tunnustaen, että jokainen uskonnollinen liike, varsinkin jos se on luonteeltaan yksipuolinen ja eksentrinen, vaatii taitavan, kokeneen ja siihen sopivan opettajan hellää, varovaista, kristillistä ja voimallista hoitoa ja johtoa, täytyy minun kuitenkin kysymyksessä olevaan asiaan nähden pitää arvoisan herra piispan ehdottamaa toimenpidettä, että kappalaiselle Nordbergille heti määrättäisiin sopiva pappi apumieheksi, ehdotuksena, jonka toimeenpaneminen sekä voidaan että tuleekin lykätä toistaiseksi. Herra piispan votum deliberativum perustuu siihen olettamiseen, että Kautokeinosta Kittilään levinneet liikkeet täällä mahdollisesti voivat käydä yhtä häiritseviksi yhteiskuntajärjestykselle kuin Norjassa, eikä tarkempaa selostusta näiden liikkeiden vaarasta yhteiskunnalle myöskään löytyne Oulun läänin kuvernöörin nyt esitetyssä kirjoituksessa eikä myöskään herra piispalle yksityisesti annetuissa tiedoissa. Mutta pelättyjen vaarojen pelkän mahdollisuuden pohjalla, Nordbergia kuulematta ja antamatta hänelle tilaisuutta lausuntoon, ryhtyä toimenpiteeseen, joka yhtä paljon loukkaa Nordbergin virantoimitusta kuin se on hänelle, vähissä varoissa olevalle miehelle rasittava, sitä uskallan pitää ei vain ennenaikaisena, vaan myöskin vallitsevia oikeusperusteita loukkaavana, etenkin koska kysymyksessä olevat liikkeet eivät näihin asti missään Suomen Lapissa ole näyttäytyneet vaarallisiksi yhteiskuntajärjestykselle, vaan päinvastoin, jos kohta paikoin ovatkin olleet eksentrisiä, pian asettuvia. Myöskin on herra piispa vasta toimittamallaan tarkastusmatkalla huomannut niiden aikaansaaneen kristillisyyden harjoitusta, estäneen monenkaltaista siveettömyyttä sekä edistäneen raittiutta ja vakavaa elämää etenkin juuri Kittilässä".
Näillä perusteilla ehdotti Bergh, että Nordbergilta vaadittaisiin selitys, ennenkuin mihinkään toimenpiteisiin ryhdyttäisiin hänen virkansa hoitoon nähden. Mutta niinkuin jo mainitsimme, hyväksyi tuomiokapituli piispan ehdotuksen.
Paitsi Nordbergin oikeuteen kohdisti Bergh päähuomioonsa siihen uskonnolliseen tarpeeseen, jota Lapissa syntynyt herätysliike ilmaisi. Että tämä liike varsinkin myöhempinä aikoina ainakin muutamissa kohden kehittyi herännäisyyden vastakohdaksi ja että se jo siihen aikaan kantoi tätäkin leimaa, ei estänyt häntä sille tunnustusta antamasta. Muutoin on huomattava, että Lapin heräävä uskonnollisuus näinä aikoina häälyy herännäisyyden ja laestadiolaisuuden välillä. Vaikea on ainakin muutamiin seurakuntiin nähden sanoa, kumpiko suunta oikeastaan on vallalla. Mutta ilmeistä on, että piispa Frosterus oli selvillä siitä, että heränneet papit olivat ainoat, jotka kykenisivät estämään maan pohjoisissa seurakunnissa syntynyttä hurmahenkisyyttä. Paitsi Pfaleria ja J. Simeliusta tapaamme täällä näinä aikoina myöskin E. L. Levonin, joka v. 1852 määrättiin ensinmainitun sijalle Rovaniemelle. Tämä on suuri tunnustus herännäisyydelle, samalla kuin se todistaa, että Frosterus paremmin kuin Suomen muut silloiset piispat oivalsi tämän liikkeen arvon. [Lähteitä: Kert. K. B. Sarlin, N. G. Arppe y.m.; J. F. Berghin kirje Otto Hjeltille 6/4 52; J. I. Berghin ennen mainittu kirje F. O. Durchmanille 7/2 52; Hornborg, Matrikel; Bergenheimin matkasuunnitelma syksyllä 1850 toimitettavaa tarkastusmatkaa varten; Kert. V. L. Helander, F. F. Lönnrot; Eliel Aspelin, Lars Stenbäck; Bergenheimin matkasuunnitelma keväällä 1852 pidettävää tarkastusmatkaa varten; F. O. Durchmanin kirjeet Jos. Grönbergille — 52 ja F. H. Bergrothille 24/r,52'. A. V. Ingmanin kirje Jos. Grönbergille —52; Malmbergin kirje R. Helanderille 10/11 52; Lapualla syysk. 1852 pidetyn piispantarkastuksen pöytäkirja (Lapuan kirkonarkisto); Oulun tuomiokapitulin arkisto.]