SISÄLLYS:
I. Pohjanmaan herännäisyys 1853-60.
II. Kuolemansanomia Pohjanmaan herännäisyyden merkkimiesten rivistä
1850-luvun loppuvuosina ja seuraavan vuosikymmenen alussa.
III. Savon herännäisyyden vaiheita Paavo Ruotsalaisen kuoleman
jälkeen vuoteen 1860.
IV. Henrik Renqvist 1853-1866.
V. Herännäisyys Matth. Akianderin teoksessa "Historiska
upplysningar om religiösa rörelserna i Finland äldre
och senare tider".
VI. Herännäisyyteen kuuluvien ja liikkeestä lähteneiden pappien
suhde kirkollisiin, jumaluusopillisiin ja yleisinhimillisiin
uudistuspyrintöihin Suomessa XIX vuosisadan jälkimmäisellä
puoliskolla.
VII. Savon ja Karjalan herännäisyyden vaiheita v. 1860 jälkeen.
VIII. Pohjois-Suomen ja Kainuunmaan herännäisyyden vaiheita XIX
vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla.
IX. Pohjanmaan herännäisyyden valta-ajan pappeja XIX vuosisadan
loppuaikoina.
X. Piirteitä Keski- ja Lounais-Suomen herännäisyydestä XIX
vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla.
XI. Pohjanmaan herännäisyys "ukkojen" johtamana.
XII. Piirteitä elpyvän herännäisyyden vaiheista XIX vuosisadan
lopussa.
XIII. Jälkikatsahdus.
I.
Pohjanmaan herännäisyys 1853-1860.
Kova oli se murrosaika, johon herännäisyys 1852 vuoden tapahtumien kautta joutui. Sen lamauttavat ja särkevät vaikutukset tulivat lähinnä seuraavina vuosina näkyviin kaikkialla, missä liike oli voittanut alaa. Varsinkin Pohjanmaa vetää siinä suhteessa huomiomme puoleensa. Täällä, samoinkuin herännäisyyden muillakin sydänmailla, huomaamme jaon jälkeen monissa paikoin väsähtämistä ja lamautumista, mutta sekä Suupohjassa että Kalajoen varrella ryhmittyvät hajonneet joukot uudelleen, kooten kaikki voimansa isien perinnön puolustamiseksi ja säilyttämiseksi. Mutta taistelutta tuo ei tapahdu, ja kiivaaksi muodostuu usein tämä taistelu.
Samassa määrässä kuin Malmbergin johtama joukko uudelleen kasvoi, lisääntyivät ja levisivät syytökset hänen hairahduksistaan. Ja yhtä kiivaasti kuin vastustajat häntä soimasivat, puolustivat häntä hänen ystävänsä. Taistelu Suupohjan vanhan ja siellä jaon aikana syntyneen uuden suunnan välillä on edelleen suureksi osaksi taistelua hänen persoonastaan. Jos hänestä eronneet papit kiinnittivätkin huomionsa myöskin oppiin ja siitä riippuviin eroavaisuuksiin, eivät heidän sanankuulijansa paljon muuhun joutaneet kuin siihen, oliko Malmberg syyllinen vai syytön niihin moitteisiin, joiden esineenä hän oli. Ehkä vielä kiivaampana kuin varsinaisen jaon aikana riehui taistelu vuosina 1853 ja 1854. Malmberg kirjoittaa siitä J. I. Berghille: "Täällä minua kurkistellen tarkastellaan ja minusta kysellään, ei itseltäni eikä niiltä, jotka minut tuntevat, vaan niiltä, jotka eivät tunne minua. Käännellään ja väännellään, kierrellään ja viittauksia tehdään, ja tuo on sitten olevinaan minun kuvani. Onneton se, joka joutuu suruttomien tahi tekopyhien käsiin. Hänen maailmansa on tosiaankin kärsimysten maailmaa. Mutta olkoon niin. Eihän täällä saakaan parempaa odottaa". [N. K. Malmbergin kirje J. I. Berghille 27/9 54.]
Uusia muistutuksen syitä Malmbergia vastaan luulivat moittijat saavansa siitä, että hän meni naimisiin palvelijansa Helena Huhtalan kanssa (huhtikuussa 1853). Ja kuitenkin oli tämä nainen monen luotettavan todistuksen mukaan [Kert. Charlotte Achrén y.m.] kaikin puolin kunnioitettava henkilö. Etäälläkin olevilla seuduilla huhuttiin tämän avioliiton solmimisesta jos mitä. Niinpä kirjoitti Reinhold Helander Haapajärveltä muutamia viikkoja myöhemmin Malmbergille: "Avioliittosi herätti suurta melua varsinkin naisissa. Kuiskailtiin ja juoruja levitettiin. Ne, jotka eniten olivat sinua ylistäneet ja kiittäneet, olivat nyt alttiit ensimmäisinä syyttämään sinua kaikesta, mitä sinusta on puhuttu". [Reinh. Helanderin kirje N. K. Malmbergille 10/5 53.] Mitä Malmberg itse tästä avioliitosta ajatteli, näkyy seuraavista hänen J. I. Berghille syksyllä samana vuonna kirjoittamistaan sanoista: "Älä oudoksu, etten ilmoittanut teille avioliitostani. Syynä ei ollut ylenkatse, vaan mitä kauhein epätoivo minussa itsessäni. En siihen aikaan uskonut, että koko maailmassa löytyisi ketään, joka ystävyydellä minua ajattelisi. — — — Säätyläisissä ei löytynyt ketään, jonka puoleen olisin voinut kääntyä. Ne olin kaikki menettänyt. Talonpoikia löytyi, mutta ei ketään, paitsi Lenaa, joka muinoin rakastamani Amandan opettamana oli perehtynyt talouteen. Sentähden tuli hänestä se, mikä hän nyt on. En kadu tätä kauppaa".
Malmbergin suhde entisiin ystäviinsä Suupohjan papistossa ei näinä vuosina parantunut, vaan kävi päinvastoin yhä vieraammaksi ja huonommaksi. Näyttää siltä, ettei hän juuri milloinkaan käynyt heitä tervehtimässä, eivätkä he hänen luonaan. Poikkeuksena mainittakoon Alfr. Kihlmanin käynti Malmbergin kodissa syyskuussa 1854. Tämä vierailu on sitä huomattavampi, kun sitä kesti toista päivää. Ei ole myöskään syytä muuta olettaa, kuin että Kihlman tuli vanhojen muistojen vaatimana ja siis hyvässä tarkoituksessa. Mutta mielipiteet eivät enää sulaneet yhteen, niinkuin entisinä aikoina, eikä näy ainakaan Malmberg olleen tyytyväinen vieraaseensa. Hän kirjoittaa siitä J. I. Berghille: "Kihlman oli takertunut mietiskelyihin tuhatvuotisesta valtakunnasta, odottaen siinä saavansa satakertaisesti taloja, isiä, äitejä, veljiä ja sisaria ruumiillisesti, sentähden että hän Kristuksen tähden täällä oli heistä luopunut. Hän väitti tämän tietoisuuden kehoittavan uskovan sielua ja varjelevan sitä penseydestä, hitaudesta y.m. Muutoin oli hän arka farisealainen". "Minä luin hänelle", lisää Malmberg, "Heprealaisepistolan 12 luvun, arvellen sen kyllä riittävän kaikille köyhille sieluille".
Että Malmbergin eristetty asema monesti tuntui hänestä kovin raskaalta, on itsestään selvää. Huomattava on nim., että uuden suunnan papit eivät suinkaan olleet ainoat hänen entisistä ystävämielisistä virkaveljistään, jotka hänestä olivat eronneet, vaan että nekin heistä, jotka eivät tuohon suuntaan liittyneet, vieraantumistaan vieraantuivat hänestä. Niin esim. Jaakko Vegelius, O. H. Helander y.m., puhumattakaan Keskipohjanmaan Jonas Laguksen kantaan yhä ehdottomammin mieltyneistä heränneistä papeista. Ainoat, jotka Malmbergia vielä pitivät ystävänä, olivat Haapajärven kirkkoherra A. Helander ja hänen apulaisensa Reinhold Helander. Viimemainittu kirjoitti hänelle toukokuussa 1853: "Vanha käärme koettaa seuloa, heittää sinne tänne ja hajoittaa vielä jälellä olevat. Se on hänen halunsa ja pyrkimisensä. Surkeaa, ylen määrin surkeaa". [Malmbergin kirje J. I. Berghille 13/10 53.]
Huhtikuussa 1853 kuoli Nivalan kappalainen K. A. Frosterus. Malmbergin lukuisat ystävät näillä hänen siunauksesta rikkaan kevätkylvönsä mailla kehoittivat häntä virkaa hakemaan, ja viimemainitussa kirjeessään lausui Reinhold Helander: "Sinä olet heidän taattu pappinsa kaikkien toivon mukaan". Menneitten aikojen rakkaat muistot sekä Suupohjan riitaiset olot vaikuttivat, että Malmberg päätti noudattaa kehoitusta. Paitsi häntä haki virkaa kolme muuta pappia, joista kahdella oli vähemmän virkavuosia kuin Malmbergilla.