"Suuri kiitos siitä, että lähetit minulle A. W. Ingmanin kirjeen. Esiintymisemme kontrahtikokouksessa kesäkuun 15 p:nä Ingmanin Uutta testamenttia vastaan tuotti aluksi ainakin sen hyvän tuloksen, että tuo kutsumaton väärentäjä alkaa töykätä meihin, jotta emme pysähtyisi a:han, vaan jatkaisimme hylkäämistuomiota loppuun asti. En ole muuta odottanutkaan. Saat olla iloinen siitä, että itsekin sait muutamia iskuja. Näkeehän hänen kirjeestään, kuinka korkealla hän istuu. Luther on koulupoika hänen rinnallaan. Leveän oppinsa on hän esittänyt niin, että maalaispappi raukka saa seisoa töllistää suu auki. Häneen sormellakaan koskeminen on koskemista itse Jumalaan ja hänen tuomionsa vetämistä päällensä. Mutta ajattelepas, jos semmoinen pukari kaatuisi, jos Herra sammuttaisi tuon loistavan maailman-kynttilän käyttäen aseinaan semmoisia oppimattomia ja hyljätyitä talikynttilöitä, kuin me olemme. Semmoista voi tapahtua, ja Jumala voi johdattaa työnsä voittoon käyttämällä sellaisia vähäpätöisiä ja halveksittuja välikappaleita. J. G. Lagus, M. R. Montin, Levon ja minä olimme viime maanantaina koolla Levónin luona. Keskustelu johtui Ingmanin väärennettyyn Uuteen testamenttiin sekä ehdotettuun uuteen käsikirjaan ja katkismukseen. Olimme kaikki sitä mieltä, että jotakin pitäisi koettaa, jotta ne eivät pääsisi kirkkoon tunkeutumaan eikä esivalta niitä laillistuttaisi. Hyvin tiesimme kykenemättömyytemme saada jotakin hyvää aikaan; mutta meillä oli se luottamus Herraan, että, kun vain joku alkaa koskea asiaan — ja tätä pidimme Jumalan kutsumina sotilaina meidän tehtävänämme — niin kyllä hän ottaa sen hoitaakseen ja suojelee Suomen kirkkoa vielä jonkun ajan, kun vain ei puutu alituisia rukouksia ja lapsellista luottamusta. Jotta tekisimme tehtävämme, sovimme niin, että minä, jonka muutoinkin tuli sinua kiittää kirjeestä, kirjoittaisin sinulle ja jättäisin sinun harkittavaksesi ja päätettäväksesi, eikö sopisi, että me kaikki heränneet papit Siikajoen laaksosta ja lähiseuduilta kokoontuisimme joko sinun, Montinin tahi minun tykö tänä talvena loppiaisen jälkeen. Tähän tilaisuuteen kutsuttaisiin Rahm, S. Castrén, V. L. Helander, Engelberg, Pettersson, Holmström, Ottelin, Simelius, Hemming y.m. Saisimme sitten sopia niistä perusteista, joiden mukaan vastarintamme näitä vaarallisia uutuuksia vastaan olisi järjestettävä, meidän kesken jakaa kirjojen tarkastamiset y.m., myöhemmin pidettävässä kokouksessa sitten yhdistääksemme kaikki ja kääntyäksemme yhteisesti allekirjoittamallamme protestilla Majesteetin puoleen. Näin yksinkertaisuudessamme tuumimme. Mieti nyt asiaa ja anna minun tietää, mitä siitä ajattelet. Minusta tuntuu, ettemme millään ehdolla saa heittäytyä välinpitämättömyyteen emmekä nukkua pois aikaamme. Eikö tuo olisi Jumalan kiusaamista? Odotan siis vastaustasi."
Monessa suhteessa valaiseva ja ajan oloja kuvaava on tämä kirje. Siitä näkyy muunmuassa, miten ehdottoman päättäväisesti kirjoittaja itse ja hänen mainitsemansa ystävät asettuivat pietismin kannalle, pitäen kiinni siitä, että he olivat "heränneitä pappeja" ja semmoisina velvolliset yksissä voimin ja erikseen muista esiintymään Jumalan valtakunnan sotilaina. Tässäkin kohden eroaa heidän kantansa, niinkuin monesti ennen olemme huomauttaneet, siitä katsantotavasta, jonka johtamina uuden suunnan miehet puhuivat ja toimivat. Miten kiitettävä olisi tuo heidän välinen veljellinen rakkautensa, heidän uskollisuutensa herännäisyyden traditsiooneille ja heidän kiivaileva innostuksensa yhä edelleen taistella tämän liikkeen aatteiden puolesta, jollei puolueellinen ahdasmielisyys, vanhoillisuus ja suvaitsemattomuus pimittäisi heidän katsettaan ja estäisi heitä näkemästä, mitä uudistuksia Suomen kirkko nyttemmin niin kipeästi kaipasi!
Wichmannin ehdottama kokous pidettiin tammikuussa 1860 Österbladhin pappilassa Piippolassa. Paitsi muutamia maallikkoja oli tilaisuuteen kutsuttu kaikki tämän puolen heränneet papit. Sotkamosta saapui K. R. Petterson, Kiuruvedeltä J. J. Rahm, Pyhäjärveltä S. Castrén, Haapajärveltä, jonka seurakunnan kirkkoherraksi hän samana vuonna oli päässyt, A. N. Holmström, Oulaisista J. Hemming, Kiimingistä F. F. Lönnrot, Rantsilasta M. R. Montin, Pulkkilasta K. J. Engelberg. Sitä paitsi nähtiin tässä tilaisuudessa E. A. Wichmann, V. L. Helander, joka siihen aikaan oli koulunopettajana Oulussa, J. G. Lagus y.m. Kutsutuista maallikoistakin oli muutamia saapunut, niiden joukossa kauppias A. Laurell Oulusta.
Luultavaa on, että nämä Ingmanin Uuden testamentin kiivaat vastustajat jossain määrin olivat korjanneet mielipiteitään käännöksen virheellisyydestä, koska heidän moitteensa nyttemmin pääasiallisesti koski sitä, että Ingmanin kirjaa myytiin kirkon kirjana, vaikkei sitä oltu asianomaisella tavalla tarkastettu eikä kirkko ollut sitä hyväksynyt. Varsinkin tästä asiasta päättivät he valittaa Kuopion tuomiokapituliin. Miten jyrkälle kannalle tämäkin kokous vielä asettui, näkyy siitä, että päätettiin valittaa senaattiin, elleivät kirkon viranomaiset ryhtyisi tehokkaisiin toimenpiteisiin Ingmanin käännöksen leviämisen estämiseksi. Muutoin on huomattava, että arkkipiispa Bergenheim oli antanut Pipliaseuralle luvan painattaa Ingmanin käännöksen, hankkimatta sille sitä ennen asianomaista tarkastusta. Ingman itsekin oli hyvin tyytymätön tähän menettelyyn, pitäen sitä "laittomana". Epäröivällä kannalla näyttävät ainakin alussa Kuopion tuomiokapitulin jäsenetkin olleen. "Pohjanmaan heränneitten pappien mielet ovat kuohuksissa Ingmanin raamatuntarkastuksen johdosta", kirjoitti J. I. Bergh veljelleen, "he ovat pyytäneet minun lausuntoani siitä, mitä asiassa tulisi tehdä. Olen todellakin neuvoton."
Tuomiokapituli käsitteli kysymystä helmikuun 22 p:nä 1860. Päätös kuuluu: "Koska hiippakunnan kahden [Tuomiokapitulin arkistossa ei löydy näiden kahden rovastikunnan kontrahtikokousten pöytäkirjoja. Paitsi Raahen (Kalajoki-Raahe) rovastikuntaa, tarkoitetaan luultavasti Kuopion tuomiorovastikuntaa, sillä näiden kahden rovastikunnan pöytäkirjat ovat olleet tuomiokapitulin jäsenten luettavina.] rovastikunnan papisto pitämissään kontrahtikokouksissa sekä keskuudessaan että tuomiokapitulissa on nostanut kysymyksen, että olisi välttämätöntä perusteellisesti tarkastaa varapastori, maisteri A. V. Ingmanin Turun pipliaseuran toimesta toimittaman suomalaisen raamatunkäännöksen korjausta ja tämän korjatun raamatunpainoksen esipuhekin myös näyttää viittaavan siihen, että tämä painos toistaiseksi on tarkoitettu vain ehdotukseksi, päätti tuomiokapituli mainitulta pipliaseuralta pyytää tietoa siitä, oliko seura ryhtynyt mihinkään muuhun toimenpiteeseen tämän raamattupainoksen tarkastamiseksi kuin antamalla yllämainitussa esipuheessa yleisölle oikeuden lähettää pipliaseuralle muistutuksia käännöstä vastaan."
Vielä tehokkaampi lienee muutama piispa Frosteruksen yksityinen kirje arkkipiispa Bergenheimille ollut. Hän näet huomautti, miten laittomasti tämä oli menetellyt antamalla luvan levittää Ingmanin käännöstä sekä ilmoitti, että asia vedettäisiin senaattiin, ellei sitä muulla tavoin saataisi korjatuksi. Tämä vaikutti. Keski-Pohjanmaan heränneet papit saavuttivat tarkoituksensa. Ingmanin käännökseen kiinnitettiin paperilippu, johon oli painettu sana "koetus-raamattu".
Vakuutettuina siitä, että he olivat tehneet Jumalan valtakunnalle suuren palveluksen, iloitsivat Ingmanin vastustajat voitostaan. Viimemainittuun sitävastoin oli asia kipeästi koskenut. Puhuessaan Österbladhin ja hänen ystäviensä kiivaista hyökkäyksistä kirjoittaa hän A. Wegeliukselle: "Olen näinä aikoina kokenut suurta sisällistä levottomuutta ja surua. Kaikki tuntuu minusta niin raskaalta ja vastenmieliseltä. Voi, jos surussa ja surun kautta Kristus olisi minulle kaikki kaikessa."
Missä hengessä Ingman oli ryhtynyt korjaamaan suomenkielisen raamatun virheellistä kieltä sekä kuinka vähän mielivaltaisesti hän oli tahtonut työskennellä tässä hänelle jo v. 1854 uskotussa tehtävässä, näkyy seuraavasta hänen s.v. Alfr. Kihlmanille, joka siihen aikaan oli arkkipiispa Bergenheimin apulaisena Turussa, kirjoittamastaan kauniista kirjeestä: "Pyydän, että sinä viet herra arkkipiispalle hurskaan toivoni, että hän — jos mahdollista on — kiertokirjeellä vielä kehoittaisi arkkihiippakunnan papistoa, yhdessä lausuntonsa kanssa ortografisesta uudistuksesta, myöskin lausumaan mielensä kielen korjauksesta. Tämä pyyntöni saattaa kyllä korkeasta esimiehestä näyttää liian rohkealta, jopa, niinkuin sanotaan tungettelevaiselta, itsekin häpeän tätä kirjoittaessani; mutta suotakoon se kuitenkin anteeksi — se on sittenkin johtunut mitä lämpimimmästä pieteetistä, rakkaudesta Suomen komeaan ja arvokkaaseen kieleen, jonka tahtoisin tavata myöskin kaikkein pyhimmässä kirjassamme — suomalaisessa Raamatussa. Minä tunnen mitä syvästi juurtuneita ennakkoluuloja näitäkin uudistuksia vastaan on tavattavissa sangen kunnioitettavissa virkaveljissä, minä tiedän, että he leimaavat kerettiläisyydeksi kirjaimenkin muuttamisen nykyisessä raamatussa, mutta heidän ajattelemattomien anateemojensa pitäisi herjetä lukuisien virkaveljien viisaitten ja perusteellisten lausuntojen edessä, jotka näistä isänmaallisista kysymyksistä annetaan tarkastuskomitealle."
Ainakin tähän Ingmanin kysymyksessä olevaan työhön nähden arvostelivat Keski-Pohjanmaan heränneet papit häntä aivan väärin. Viimemainittujen kantaa kuvaa muun ohessa Oulun Viikko-Sanomissa N:o 4, 5, 6 ja 7 ollut kirjoitussarja otsakkeella "Itkulasta". Johdatuksessa sanotaan: "Itkulan kylässä on kaikellaisten rasitusten tähden asukkailla ulkonaisesti hyvin kurja ja surkia elämä. Kuitenkin on Kaikkivaltias antanut heillekin yhden välikappaleen, jolla itseänsä virvoittaisivat ja lohduttaisivat, joka välikappale on hänen oma sanansa. Ei arvaakaan kukaan, missä arvossa he tätä pitävät: se on heidän ainoa ja paras tavaransa, johon he myös tyytyvät hyvin; ja, niinkauan kuin saattavat toivoa saavansa tätä turmeltumatoinna säilyttää ja nauttia, ovat he hyvällä mielin. Mutta kun vain näkyy joku vähäinenkään vaara tätä tavarata uhkaavan, niin silloin vasta Itkulassa kuuluu valitus ja itku ja vaikea parkuminen. — — Kirjoitussarjan muistutuksista mainittakoon muutamia esimerkkejä: Room. 12: 3 on sanat teidän seassanne muutettu sanaksi joukossanne. Sopi tuota Roomalaisia kutsua joukoksi, koska Muuttaja puhuu apostoleinkin joukosta, joka mieleemme tuottaa mustalaisten joukkoa ja muitten. Oliko sana seassa joka paikassa, johon sen sijaan on pantu joukko, niin väärää suomea? Eivätkö usein suomalaiset sano: suurin, pienin j.n.e. seassamme? Värs. 7:ssä on sana virka muutettu palvelusvirka seurakunnassa. Mimmoinen virka se on, joka erittäin kutsutaan palvelusviraksi: eikö kaikki virkamiehet ole asetettu virassansa palvelemaan? Ja mikä virka palvelusvirka seurakunnassa on? Piispanko virka? Ei, ei, sanoo Muuttaja, sillä ymmärretään sitä virkaa, jota kutsutaan diakonia. Aivan oikein; mutta siitähän seuraa, että Piispan virka, koska ei ole palvelusvirka seurakunnassa, on virka, jota pitää palveltaman ulkona seurakuntaa: niinkö lienee! Paraniko nyt tämäkin paikka, eli vastaako se uusi kolme kyynärää pitkä sana alkukielen sanaa paremmin, kuin se näppärä sana virka, koska se uusikin sana ei saata osoittaa jotakuta erityistä virkaa, kuin virkaa yhteisesti." — Paikallaan on varsinkin seuraava huomautus: "Mark. 9: 38, jonka oikea käännös on se entinen ja kielsimme häntä, ettei hän seuraa meitä, on Muuttaja kääntänyt näin surkiasti: ja kielsimme häntä seuraamasta meitä." Tämän johdosta lausuu kirjoittaja: "Mitä kummaa se oli, jos tänkaltaisia kohtia löydettyämme aloimme epäilemään muistakin muutoksista ylipään!"
Näiden Oulun Viikko-Sanomain "lähetettyjen" kirjoitusten kirjoittaja oli V. E. Helander, joka siihen aikaan oli koulunopettajana Oulussa. Jos kohta hän monesti iskeekin kirveensä kiveen, osoittavat hänen muistutuksensa, että hän oli tarkkaan tutkinut Ingmanin raamatunkäännöstä, jota paitsi hän, niinkuin yllämainitut esimerkit osoittavat, toisinaan osasi oikeaankin. Oikeutettu oli varsinkin seuraava huomautus: "Rupesimme ajattelemaan, missä arvossa tämä uusi kirja, jota nyt viriästi levitetään, on pidettävä; jos se tulis uuden ojennuksen mallina eli esityksenä, niin ei olis meillä ollut mitään surun syytä. Mutta ensi lehdestä näimme, että se levitetään ihan laillisena, vieläpä kohta ainoana seurakuntamme raamattuna. Ja uskomme sen kelvollisuudesta saamme perustaa sen, meille tuntemattoman, herra Ingmanin todistuksen päälle, että se on hänen ojentama ja Pipliaseuran kustantama; ehkemme tiedä, kuka on raamattumme h. Ingmanin vallan alle antanut eli lupaa Pipliaseuralle kustantamaan pränttiin vaikka kenenkä ojentaman käännöksen niillä varoilla, jotka seuralle on annettu laillisen raamatun levittämiseksi."