Sanomattakin on selvää, että kuvaamataiteet olivat tämän ajan heränneille vielä vieraammat. Ainoat kuvat, joita heidän kodeissaan näki, olivat uskonnollisia ja niiden valintaa ei kauneudenaisti useinkaan päässyt määräämään. Tällä alalla, jos millään, karttoivat heränneet arasti kaikkea, joka ei ollut likeisessä yhteydessä heidän "maailmaa" vastustavan uskonnollisen katsantotapansa kanssa. Itsestään seuraa, etteivät he näin ollen myöskään ollenkaan seuranneet kysymyksessä olevien taiteiden alkavaa elpymistä maassamme eivätkä tähän kuuluvista asioista keskenään milloinkaan puhuneet.

Mutta jos taide jäikin XIX vuosisadan heränneiltä syrjään, ja jos he, niinkuin olemme nähneet, eivät tieteenkään alalla saaneet suuria aikaan, niin oli heidän vaikutuksensa, puhumattakaan heidän työstään uskonnollisella ja kirkollisella alalla, monen muun kulttuurielämän ilmiöön sitä tuntuvampi. Etupäässä on tässä muistettava, miten suuri herännäisyyden osuus on suomalaisen kansallisuusaatteen voittoon. Olemme monesti huomauttaneet, kuinka paljon tämän voiton saavuttamiseksi painoi vaa'assa se, että herännäisyys kaatoi maahan ne raja-aidat, jotka vanhojen, epäkristillisten ennakkoluulojen tukemina erottivat eri kansanluokat toisistaan. Ei mikään liike maassamme ole ollut niin kansanvaltainen tämän sanan kauniimmassa merkityksessä kuin herännäisyys. Ja juuri sentähden, että tämän kansanvaltaisuuden juuret olivat Jumalan sanassa, sai suomalaisuuden aate niin vakavan ja intohimoista vapaan pohjan kansan syvissä riveissä. Kansa ei noussut kapinaan ruotsinkielistä yläluokkaa vastaan sorretun kielensä puolesta, ei vedonnut lihan käsivarteen, kun J. W. Snellmanin herätyshuuto sille ilmoitti, mitkä oikeudet tällä kielellä Suomessa tulisi olla, vaan se astui taisteluun totuuden ja oikeuden sisällisen, Jumalan sanaan perustuvan voiman elähyttämänä. Ilmeistä on, että herännäisyyden merkitys tässä suhteessa oli arvaamattoman suuri. Tuskin ainoakaan herännäisyysliikkeeseen kuuluvista lukuisista papeista vastusti suomalaisuutta, ani harvat olivat välinpitämättömät tämän aatteen voitosta, useimmat kannattivat sitä koko sydämestään. N. K. Malmberg teroitti usein Helsingistä y.m. tulleille säätyläisvierailleen, miten välttämätöntä olisi, että he oppisivat suomea, [Kert. A. O. Törnudd, maisteri K. K. Svahn y.m.] 1877 vuoden valtiopäivillä tehdessään anomuksen Oulun Suom. Yksityislyseon hyväksi, nimitti J. I. Bergh itseään "harmaantuneeksi sotavanhukseksi suomalaisuuden riveissä", [Pappissäädyn pöytäkirjat 1877 vuoden valtiopäivillä.] K. O. Durchman, A. V. Ingman, Jos. Grönberg y.m. työskentelivät sydämen lämmöllä tämän aatteen puolesta, K. K. von Essen teki 1863-64 vuoden valtiopäivillä anomuksen suomenkielen käyttämisestä opetuskielenä suomenkielisissä seuduissa olevissa kouluissa sekä virastoissa, [Pappissäädyn pöytäkirj. 1863-64 ja 1877 v. valtiopäivillä.] ja niistäkin liikkeeseen kuuluneista tai kuuluvista papeista, jotka huonosti osasivat suomea, esiintyi moni, Lauri Stenbäck, [Eliel Aspelin, Lars Stenbäck y.m.] Alfred Kihlman y.m., suomalaisuuden lämpimänä ystävänä ja tarmokkaana kannattajana. Muistettava on vihdoin varsinkin se, että heränneet papit sointuvalla kansankielellä pitämillään saarnoilla sekä suomentamalla paljon hartauskirjallisuutta kielellisessäkin suhteessa ovat tehneet tienraivaajan työtä ja etenkin sillä tavoin voimallisesti auttaneet suomalaisuuden asiaa eteenpäin.

* * * * *

Heränneitten pappien julkiseen toimintaan kuuluu vielä ennen heistä antamiemme tietojen lisäksi heidän toimensa valtiopäivillä ja kirkolliskokouksissa. Yhden heistä, J. F. Berghin, tapaamme jo tammikuun-valiokunnan jäsenenä (1862). Samanlaiseen toimeen valittiin myöskin J. I. Bergh, joka kuitenkin oli estetty sitä vastaanottamasta. 1863-64 vuoden valtiopäivillä edustivat nämä Savon herännäisyyden merkkimiehet pappissäätyä, ja varsin huomattava oli heidän esiintymisensä sekä valiokunnissa että säädyn istunnoissa. Jos he joskus, niinkuin esim. pitkäksi venyneessä väittelyssä naimattoman naisen täysi-ikäisyys-ijästä, hänen naimaoikeudestaan y.m. tämän kanssa yhteydessä oleviin esityksiin nähden tuntuvatkin vanhoillisilta, sisältävät heidän lausuntonsa tässäkin paljon mietittävää. Näytteeksi lainaamme tähän muutamia otteita heidän kysymyksessä olevista puheistaan. J. I. Bergh lausui muunohessa: "Hämmästyttävä epätieteellisyys on tullut näkyviin nyt esitetyissä sekä kirjallisissa että suullisissa lausunnoissa, kun naisen yhdenarvoisuus miehen kanssa ja hänen ihmisarvonsa on sekoitettu käsitteeseen, jonka sisältönä on hänen yhteiskunnallinen täysi-ikäisyytensä. On todellakin mitä suurinta epätieteellisyyttä, kun luullaan voitavan sielutieteellisillä perusteilla päästä naisen yhdenarvoisuuteen miehen kanssa, vieläpä hänen asettamiseen tätä korkeammallekin, ja siten kielletään se tieteen, kristinuskon ja kokemuksen tunnustama totuus, että nainen on 'heikompi astia'." Säädyn tässä kysymyksessä tekemää päätöstä vastaan pani Bergh vastalauseen, jossa hän muunmuassa lausui: "Jotta ei kuitenkaan kukaan mielipiteeni johdosta naimattoman naisen suhteesta vanhempien loukkaamattomaan naittajaoikeuteen väärin käsittäisi sitä näkökantaa, jolta minä arvostelen naisen asemaa yleensä tässä maallisessa elämässä, tahdon edellistä lausuntoani selvittääkseni lisätä, että asetan naisen siveellisenä henkilönä samalle asteelle kuin miehen, arvellen täten antaneeni hänelle täyden arvonsa. Mutta pitää säännönmukaisena sitä, että nainen yhteiskunnassa olisi vapautettu siitä alistetusta asemasta, johon Herra Jumala on asettanut hänet ei vain Aatamille ja Eevalle lausumallaan, vaan heissä koko mies- ja naissukua koskevalla sanalla: 'miehesi puoleen pitää sinun halusi oleman ja hän on sinua vallitseva', sitä en mitenkään voi enkä luule sitä koskaan voivani, niin kauan kuin sanotut ohjesanat löytyvät 1 Moos. 3 luv. 16 v. Tämän mielipiteen mukaisesti vastustan jyrkästi kaikkia sellaisia uudenaikaisia emansipatsiooni-pyrintöjä, esittäkööt niitä sitten miehet tai naiset, jotka tarkoittavat naisen vapauttamista tuollaisesta miehestä riippuvasta asemasta, johon Jumalan ihmisille julistama sana ja hänen heille säätämänsä järjestys on hänet asettanut: sillä minä edellytän varmuudella, että kun nainen, joka kehittyy raamatun opista poikkeavissa emansipatsiooni-pyrinnöissä, on saavuttanut päämääränsä, näiden pyrkimystensä huipun, niin on hän naisen täydellinen irvikuva, s.o. nainen syvimmässä alennustilassaan." Vastalauseen säädyn tässä kysymyksessä tekemää päätöstä vastaan teki myöskin J. F. Bergh, johon yhtyivät Sakari Castrén sekä pari muuta säädyn jäsentä. Tässä vastalauseessa sanotaan muunmuassa: "Sitä säädöstä, ettei vanhempien suostumusta naimattoman tyttären avioliittoon vaadita kuin siinä tapauksessa, 'että hän oleskelee heidän kodissaan ja syö heidän leipäänsä' ei voi yhdistää siihen ehdottomaan kunnioitukseen isää ja äitiä kohtaan, minkä Jumalan lain 4:s käsky vaatii. Mutta se sotii myöskin Vanhan testamentin hurskasten esimerkkiä ja Uuden testamentin selvää oppia vastaan. Nämä ovat epäilemättä määränneet vanhan lainsäädäntömme määräykset tässä kohden. — — — Älköön sanottako, että ennenmainitut käskyt ja säädökset koskevat vain niitä aikoja, jolloin ihmisten katsantotapa ja silloiset olosuhteet tekivät ne välttämättömiksi. — — — — Uskomme kyllä, että filantropinen tunto ja inhimillinen ajatussuunta kaikkina aikoina tässäkin suhteessa ovat tahtoneet kulkea omaa tietänsä. Mutta apostoli Paavali ja vanhat lainsäätäjät — — — ovat kuunnelleet toista korkeampaa ääntä kuin inhimillisen tunnon ja yleisen mielipiteen ääntä."

Kuinka vakuutetut Bergh-veljekset sekä Sakari Castrén olivat siitä, että Jumalan sana ehdottomasti vaati heiltä tämmöistä esiintymistä tässä kysymyksessä, näkyy seuraavista J. F. Berghin kysymyksessä olevan väittelyn johdosta pappissäädyn istunnossa Otto Clevelle kirjoittamista sanoista: "Yhä selvemmäksi käypi, ettei säätyveljiemme enemmistö paljoakaan kysy, mitä Jumala tahtoo. Meidän (hänen, J. I. Berghin ja Castrénin) täytyy tuon tuostakin lyödä rintoihimme."

Pietismin vakavan jyrkkä kanta syntiin nähden tulee mitä selvimmin näkyviin monissa Bergh-veljesten, Sakari Castrénin ja K. F. Stenbäckin lausunnoissa. Paitsi heitä olivat herännäisyyden koulua käyneistä miehistä myöskin K. K. von Essen ja Jos. Grönberg näillä ensimmäisillä valtiopäivillä, mutta he esiintyivät verraten harvoin ja varsinkin ensinmainittu useimmiten taloudellisissa kysymyksissä, eivätkä niin jyrkästi pietistisessä hengessä kuin heidän yllämainitut säätyveljensä.

On mielenkiintoista nähdä, millä johdonmukaisuudella heränneet papit näillä valtiopäivilläkin kirkkolakiehdotukseen nähden puolustivat sitä kantaa, jolle liikkeen edustajat alusta alkaen olivat asettuneet. Tämä tulee näkyviin esim. heidän lausunnoissaan kirkkorangaistukseen nähden tehtyjen ehdotusten johdosta. Lempeä J. F. Bergh esim. asettuu miltei Vanhan testamentin kannalle, kun on kysymys lapsenmurhasta säädetyn rangaistuksen lieventämisestä. Miten hän käsitti velvollisuutensa tähän kysymykseen nähden, näkyy seuraavista hänen Otto Clevelle kirjoittamistaan sanoista: "Jumalaa rukoillen olen päättänyt huutaa niin äänekkäästi kuin suinkin raamatunvastaista esitystä vastaan. Tämä tapahtui viimein, kun oli kysymys lapsenmurhasta, jonka rikoksen luonnetta kuvaamaan oli käytetty vain filantropisia järkisyitä kokonaan syrjäyttämällä raamatun sanat. Ääneni ei ole tullut kuulluksi, mutta olen kuitenkin arvellut, että minun tuli puhua ainakin tunnustuksen tähden."

Saman Jumalan vanhurskautta puolustavan katsantotavan vaatimina lausuivat Bergh-veljekset sekä Castrén, niinkuin muutkin herännäisyyssuunnan miehet, protestin sitä mielipidettä vastaan, joka vastusti vetoamista järjestysvaltaan lepopäivän rauhan ylläpitämiseksi. Huomattava on niinikään heränneeltä taholta nostettu vaatimus, että papit vapautettaisiin heidän hartioilleen lasketuista kaikenkaltaisista yhteiskunnallisista toimista, jotka estivät heitä käyttämästä aikaansa yksinomaan sielunpaimenen painaviin tehtäviin. Tähän kysymykseen kiinnittivät esim. K. F. Stenbäck ja Sakari Castrén huomattavilla lausunnoilla säädyn huomiota. Heränneitten sielunpaimenina olivat he tottuneet siihen käsitykseen, että papin viralliset tehtävät ovat vain pieni osa hänen työstään sielunpaimenena.

Varsinkin yhdessä kysymyksessä esiintyi J. F. Bergh tulevaisuuden miehenä. Tarkoitamme hänen lausuntoaan hallituksen esityksen johdosta viinan valmistuksesta. Muut heränneet papitkin asettuivat vielä hieman välittävälle kannalle, jos kohta he lämpimästi puhuivatkin viinan kirouksesta. J. F. Bergh meni pitemmälle kuin kukaan muu, vaatien ehdotonta viinanvalmistuskieltoa. Hän ei turhaan ollut läheltä seurannut ja mieleensä kätkenyt maamme ensimmäisen varsinaisen raittiusmiehen, H. Renqvistin väsymätöntä taistelua "viinan kauhistusta vastaan". Berghin lausunnon pääkohdat olivat seuraavat:

"Se vakaumus, että viinan n.s. kohtuullinen nauttiminen on ainakin tarpeetonta ja hyödytöntä, pääsee yhä yleisemmin vallitsevaksi mielipiteeksi maamme rahvaassakin. Olivathan esi-isämme voimallista ja rotevaa kansaa, ennenkuin heillä oli viinaa. Ja ne nykyajan työmiehet, jotka eivät viljele viinaa, eivät suinkaan sentähden ole työhön kykenemättömämpiä, vähemmän kestäviä ja vähemmän karaistuja, sairaampia ja heikompia, kuin viinan käyttäjät. — — — Tarvitseeko minun monin sanoin puhua viinan väärinkäyttämisen onnettomista seurauksista; siitä ruumiinvoimien heikontumisesta, siitä sielun veltostumisesta ja henkisestä alennuksesta, siitä köyhyydestä, niistä onnettomista avioliitoista, siitä laiminlyödystä lasten kasvatuksesta, niistä taudeista ja ennenaikaisista kuolemantapauksista, niistä mielenhäiriöistä, itsemurhista, lisääntyneistä rikoksista ja siitä syystä täyteen ahdatuista vankiloista, minkä laajalti tavattava viinan väärinkäyttäminen meidänkin maassamme on saanut aikaan? Toivoisin, että kaikki, jotka osaavat lukea, tutustuisivat pieneen, Ruotsissa joku aika sitten ilmestyneeseen kirjaan otsakkeella 'Viinan himosta ja viinan juomisesta Ruotsissa', jonka on kirjoittanut — — — Magnus Huss."