Savon ja Karjalan herännäisyyden vaiheita v. 1860 jälkeen.
Tiedustellessamme Savon ja Karjalan herännäisyyden vaiheita XIX vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla, kääntyy huomiomme itsestään ymmärrettävistä syistä niihin miehiin, joiden kautta Jumala ylläpiti tätä liikettä niinäkin vaikeina aikoina, jolloin sen nuoruuden into ja miehuudenajan voima olivat antaneet sijaa vanhuuden väsyneille päiville, ja syksyn myrskyt uhkasivat hävittää kaikki. Ensimmäisenä näistä miehistä astuu silloin eteemme Juhana Fredrik Bergh. Hänkin on jo vanhentunut, hänen ruumiinvoimansa ovat riutuneet ja monet raskaat murheet levittävät usein syksyn pimeää hänen mieleensä, mutta hänen henkensä valvoo, ja odottaessaan Herransa tuloa tekee hän loppuun asti yhtä ahkerasti sitä heränneen paimenen työtä, jolle hän jo nuorena on elämänsä vihkinyt.
Olemme huomauttaneet Berghin työstä valtiopäivillä sekä nähneet, miten huolellisesti hän koetti perehtyä eduskunnan käsiteltävinä oleviin kysymyksiin. Mutta näidenkin toimien aikana seurasi hän tarkasti seurakuntansa asioita, ahkerasti kirjoittaen kirjeitä ja toimittaen muulla tavoin ohjeita ja neuvoja sanankuulijoilleen. Varsinkin muisti hän niitä, joille hän oli uskonut johtajantehtäviä heidän keskuudessaan. Huomattavin näistä oli hänen vävynsä O. H. Cleve (III, 499), joka vuosina 1859-64 toimi ylimääräisenä pappina Rantasalmella. Ja kotona ollessaan oli Bergh yhtä ahkera ja huolellinen paimentyössään, kuin miehuutensa paraina päivinä. Mutta surulla täytyi hänen kokea, että hengellinen velttous vuosi vuodelta sai yhä enemmän sijaa seurakunnassa, jos kohta siinä vielä eloakin näkyi. Bergh oli järjestyksen mies. Siltäkin kannalta katsoen loukkasi häntä kovin esim. se, että paljon ihmisiä jumalanpalveluksen aikana kokoontui juttelemaan seurakuntataloon sekä yksityisten kirkon läheisyydessä oleviin asuntoihin. Muutamassa kirjeessä [J. F. Berghin kirje O. II. Clevelle 15/11 64.] valittaa hän sitä, ettei hän virkamiehiltä, joiden puoleen hän tuon huonon tavan poistamiseksi oli kääntynyt, ollut saanut mitään apua. "Kummallista", lausuu hän tämän johdosta, "ettei valtio tahdo käsittää, että kirkko on siveellisyyden perustus ja että siveellisyys on valtion perustus".
Joulukuussa 1863 määrättiin O. H. Cleve jumaluusopin lehtoriksi Jyväskylän alkeisopistoon. Hänen poismuuttonsa Rantasalmelta sai aikaan huomattavan aukon seurakunnan hengellisissä oloissa ja tuntui raskaalta varsinkin sen vanhasta kirkkoherrasta. Paitsi sitä, että näet Bergh oli erittäin mieltynyt tähän vakavamieliseen ja hartaasti uskonnolliseen mieheen, viihtyi hän siitäkin syystä hänen seurassaan, että Cleve oli opinnoille altis sekä tarkasti, niinkuin hänen appensakin, seurasi aikansa hengellisen elämän virtauksia ja muita niiden kanssa yhteydessä olevia yleisinhimillisiä kysymyksiä. Niinpä esim. hänen jumaluusopinlehtorinvirkoja varten kirjoittamansa väitöskirja "Försök att historiskt belysa läran om prestaembetet" (Koe historiallisesti valaista oppia papin virasta), joka painettiin 1863, tuotti Berghille paljo iloa, samoinkuin hänen tälle ajan polttavissa kysymyksissä julkilausumansa mielipiteet. Usein kirjoittivat he toisilleen. Varsinkin Cleve pyysi kaikissa tärkeissä kysymyksissä neuvoa vanhalta, valistuneelta apeitaan. Eikä tämä kieltäytynyt vastaamasta. Mielenkiintoista on lukea näitä Berghin Clevelle kirjoittamia kirjeitä. Ne ilmaisevat paitsi tuota syvällisen hellää, hänelle niin ominaista uskonnollisuutta, joka aina on kirjeiden pohjasävelenä, tarkkaa huomiokykyä ja avonaista silmää mitä erilaisimpia ilmiöitä käsittämään. Monesti näkyy niissä, samoinkuin Berghin muissakin kirjeissä, myöskin erinomaisen tarkkaa kaukonäköisyyttä ja aina mitä uskollisinta myötätuntoisuutta kansan olojen parantamiselle, niin hengellisten kuin aineellisten puutteiden poistamiselle. Hän tahtoo kehittää ja sivistyttää kansaa, mutta samalla kiinnittää sitä niihin toimiin ja töihin, joista sen toimeentulo ennenkin on riippunut. Huomattava on tähänkin nähden hänen vasta mainitsemamme O. H. Clevelle kirjoittamansa kirje. [15/11 64.] Viimemainittu, joka vasta oli muuttanut Jyväskylään, oli kirjoittanut Berghille siellä perustetusta kasvatusopillisesta seurasta, joka ohjelmaansa näkyy ottaneen myöskin maalaiskansan johtamisen kirjallisiin harrastuksiin. Tämän johdosta kirjoitti Bergh: "Tuottakoot kokouksenne hyötyä myöskin hengelliselle elämälle! Minä tulen yhä enemmän vakuutetuksi siitä, että n.s. sivistys ilman tosi jumalanpelkoa ei ensinkään hyödytä. Se tuottaa vain vahinkoa ja turmelusta, sen näkee täälläkin. Se on esteenä myöskin taloudelliselle edistymiselle. Ne, jotka siitä ovat päässeet osallisiksi, karttavat ja häpeevät työtä ja pitävät laiskuutta hyveenä, kun vain voivat saada säätyläisten vaatteet yllensä. Pedagoogiselle yhdistykselle tulee huomauttaa tätä. Irstaimmat Helsingissä ovat juuri ne, jotka ovat saaneet tämmöisen kasvatuksen. Siltä alkaa näyttää myöskin täällä maalla. Ainoastaan heränneet palvelijat tyytyvät toimittamaan tavallista talonpojan työtä, riihenpuintia ja karjanhoitoa."
Maassamme näinä aikoina heränneeseen harrastukseen kansan sivistyksen korottamiseksi, joka harrastus pari vuotta myöhemmin synnytti kansakoululaitoksemme, otti Bergh innokkaasti osaa. Jo nuorena pappina oli hän, niinkuin ennen (I, 152) olemme maininneet, vankilansaarnaajana Kuopiossa tullut siihen vakaumukseen, että useimpain rikosten syynä olivat kerjuu ja puute. Tämä vakaumus johdatti hänet ensin (I, 340) pyhäkoulujen perustamiseen sekä monenkaltaisiin toimiin kansan taloudellisen tilan parantamiseksi. Vielä vanhoilla päivillään työskenteli hän innokkaasti tuon nuoruutensa lempiaatteen toteuttamiseksi. Niinpä hän esim. joulukuussa 1864 piti pitäjänkokouksen Rantasalmella koulun perustamiseksi tämän pitäjän Haapaniemen kylään. Yritys kohtasi tietysti vastarintaakin. Toiset yhtyivät muutaman vaikutusvaltaisen isännän lausuntoon: "Valistusta on meillä kyllin, lisää ei tarvita", mutta enemmistö kannatti Berghiä. Millaiseksi tämä oli suunnitellut koulua, näkyy seuraavasta hänen kirjeessään O. H. Clevelle löytyvästä selostuksesta: "Tarkoitus olisi tähän kansakouluun yhdistää lastenkoti. Varat saadaan maanviljelyksestä. Ainoastaan semmoisia oppilaita otetaan kouluun, jotka käytännöllisestikin tahtovat oppia kaikki, mikä kuuluu maanviljelykseen. Ne, jotka ovat läpikäyneet koulun, pääsevät opettajiksi kylissään ja saavat palkakseen vanhat koulumestarikapat. Haapaniemen koulusta tulisi siis jonkunlainen seminaari. Paitsi kristinuskoa, kirjoittamista, laskentoa ja maanviljelystä (pääasiallisesti käytännöllistä) otetaan ohjelmaan, jos aika myöntää, muitakin aineita". [J. F. Berghin kirje O. H. Clevelle 9/1 65.] — Köyhän ajan sekä Berghin pian tapahtuneen kuoleman tähden jäi hanke sikseen, mutta sekin puolestaan todistaa paljon tämän valppaan miehen harrastuksista kristillisen kansansivistyksen hyväksi.
Raskaita olivat Berghin viimeiset vuodet. Poikiensa tähden oli hän vanhoilla päivillään joutunut taloudelliseen ahdinkoon, joka tuotti hänelle paljon huolta. Muitakin nöyryytyksiä täytyi hänen heidän tähtensä kokea. Kovasti painoi hänen hellää mieltään myöskin tähän aikaan monta vuotta perätysten sattunut kato ja siitä seuraava köyhyys ja tautisuus. Ylen raskaaksi kasvoi silloisissa oloissa hänen työtaakkansakin, varsinkin kun hänen terveytensä vuosi vuodelta kävi yhä huonommaksi. Muunohessa vaivasi häntä kova kolotustauti, joka etenkin öisin tuotti hänelle "sietämättömiä tuskia". Epäuskon kasvava valta, herännäisyyden taantuminen monessa paikoin, kirkkolakia y.m. kirkollisia ja isänmaallisia kysymyksiä koskeva erimielisyys eivät myöskään olleet omiaan virkistämään Berghin mieltä ja helpottamaan hänen raskaan työpäivänsä iltahetkiä. Mutta Herran kädestä ottaa hän kaikki, mitä hänen osakseen tulee, ei vastenmielisesti, vaan kiittäen ja ylistäen. On kehoittavaa nähdä, miten huolet ja vastoinkäymiset ahdistavat häntä yhä likemmäs Jumalaa. Kansan köyhyyttä ja omia taloudellisia huoliaan ajatellen kirjoittaa hän: "Olen koettanut oppia ja opettaa muille neljättä rukousta sen yhteydessä muiden rukousten kanssa. Herra opettakoon meitä uskomaan ja tunnustamaan". [J. F. Berghin kirje O. H. Clevelle 22/5 65.] Ja kun hän jo oli niin sairas, ettei enää kyennyt lähtemään virkatoimiin pitäjälle, iloitsi hän siitä, että hän "oli päässyt tilaisuuteen enemmän kuin ennen viljellä sanaa ja rukousta". "Täten", niin hän kirjoittaa, "on Jesus yhä enemmän kirkastunut minulle ja tullut minulle yhä kalliimmaksi". Tässä yhteydessä puhuu Bergh siitäkin, että hän tutkimalla tunnustuskirjoja raamatun lukemisen yhteydessä on "saanut enemmän valoa kestävissä ulkonaisissa riidoissa". Kuinka perusteellinen Bergh oli, näkyy siitäkin, että hän pyytää Cleveä hankkimaan hänelle paremman alkukielisen tunnustuskirjojen painoksen, hänen omansa kun oli huono eikä noudattanut samaa järjestystä, kuin suomenkielinen käännös.
Berghin tauti pakotti hänet vihdoin pyytämään virkavapautta. Ainoastaan muutamia kuukausia hän sitä tarvitsi. Mutta vielä pari viikkoa ennen kuolemaansa kirjoitti hän, vaikka hänen tuskansa usein olivat hyvin kovat, Clevelle: "Jumala on ihmeellisesti auttanut minua sekä sielun että ruumiin puolesta. Hänelle olkoon kiitos ja ylistys". [J. F. Berghin kirje O. H. Clevelle 25/5 66; J. F. Berghin kirje O. H. Clevelle 3/9 66.]
Mikkelin päivänä jumalanpalveluksen alkaessa, syyskuun 30 p:nä 1866 kutsui Herra Juhana Fredrik Berghin lepoonsa. Kun hänen apulaisensa aamulla lähti kirkkoon, jätti hän hänelle hyvästi lausuen: "Vie tervehdykseni seurakunnalle. Sano heille: niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainoan Poikansa, jotta kuka ikinä häneen uskoo, se ei hukkuisi, vaan saisi ijankaikkisen elämän". "Sanonko minä", kysyi apulainen, "että te nyt omalle kohdallenne sen niin tunnette?" "Älä siitä puhu", kuului kuolevan vastaus, "vaan sano heille nuo Herran sanat". — Melkein heti apulaisen lähdettyä, sammui hiljaa tuon uskollisen Herran palvelijan maallinen elämä.
Berghin tuttavat ovat kertoneet, että hänen katseensa, kun hän astui suureen seuraan, ensin aina ilmaisi ihmettelyä, joka, jos hän seurassa huomasi ystäviä, suli onnelliseen hymyilyyn. "Autuaallista ihmettelyä ilmaisivat hänen kalpeat kasvonsa, kun minä kirkosta tultuani astuin hänen kuolinvuoteensa ääreen", on yllämainittu apulainen kertonut. [Kert. kirkkoherra P. Malinen.]
Kuinka rakas Berghin muisto vielä kauan hänen kuolemansakin jälkeen oli Rantasalmella, samoinkuin poikkeuksetta Savon heränneen kansan keskuudessa, näkyy muunohessa muutamasta torppari Juhana Hämäläisen hänestä v. 1879 sepittämästä runosta. Sen muodollinen puoli on hyvinkin puutteellinen, mutta sisällys, joka kuvaa Berghin elämänvaiheita, hänen opettajatointaan ja oppiaan, osoittaa, miten selvän käsityksen viimemainitun sanankuulijat olivat häneltä saaneet ei vain hengellisen elämän salaisuuksista, vaan muistakin asioista. Runoa, joka käsittää 980 säettä, ei ole painettu. Lainaamme sen loppuosasta tähän muutamia säkeitä: