"Tämä on tohtori Berghin muistolaulu,
Jota tehdä tuli minull' suuri halu,
Ei että tämän kautt' tietyksi tulisin
Ja mainittava maailmassa olisin."
"Vaan sille vainajal' muistoksi tämä olkoon,
Ja Jumalalle kunniaksi tulkoon,
Jota tulis meidän aina ylistää
Ja hänen totuuttansa julki julistaa."
"Vaan kun vainaja, josta tämä laulu tehtiin,
Kristinopin syvään ytimeen on ehtin',
Että hänel' oli niistä selvä käsitys
Ja Pyhän hengen oma esitys."
"Että hän ei juttuja jaaritellut
Eikä järjen viisaut' opiksi esitellyt,
Vaan puhtaasti kylvi sanan siementä
Tahtomatta niilläkään sitä lisätä."
"Opin puhtaudest' ansaitsee hän kiittää,
Vaan se tunnustus mun tulee tähän liittää,
Että hän ansaitsee paljon enemmän
Kuin onkaan minussa miestä tekemään".
[Johan Hämäläisen Muistolaulu Tohtori Johan Fredrik Berghin opista ja elämästä. (Runon on minulle lainannut pastori T. Vilho Laine.)]
Yhä yleisemmin kunnioitettiin Berghiä varsinkin hänen elämänsä loppuaikoina myöskin johtavissa kirkollisissa piireissä. Maan hallitusmiehetkin antoivat hänelle tunnustuksensa. Todistuksena on muunohessa sekin, että hän v. 1864 sai jumaluusopin-tohtorin arvon. Paljon suuriarvoisempi on kuitenkin se tunnustus, minkä hän on saanut Savon heränneeltä kansalta, joka sukupolvesta toiseen siunaa hänen muistoaan.
Varsinkin Berghin kuoleman jälkeen alkaa herännäisyyden lamautuminen tulla näkyviin lähipitäjissäkin. Säämingissä elivät vielä sikäläisen liikkeen etevät johtajat Olli Mikonpoika Pesonen ja Matti Liukko, mutta heidänkin johtamiinsa joukkoihin vaikutti Berghin poismuutto lamauttavasti. Säämingin heränneillä ei enää ollut asiaa Rantasalmelle, yhteys heidän ja sikäläisten ystävien välillä kävi vieraammaksi, väsähtämistä alkoi näkyä yhä yleisemmin. Sitäpaitsi oli moni vainojen aikojen kärsimyksissä karaistusta ja uskonnollisessa elämässään vakaantuneesta kantajoukosta jo siirtynyt pois näyttämöltä, eikä uusia herätyksiä enää tapahtunut kuin hyvin harvoin. [Kert. sahanhoitaja G. Pesonen.] Säämingin merkkimiehistä kuoli Olli Juhonpoika Pesonen 1868, Olli Mikonpoika Pesonen 1870 ja Matti Liukko 1878. [Säämingin kirkonkirja.] Paljon siunausta olivat nämä kansanmiehet opillaan ja kristillisellä vaelluksellaan levittäneet kotiseudullaan ja, niinkuin jo ennen on mainittu, lähiseuduilla, varsinkin Kerimäellä. Jos täytyykin myöntää, että liike näillä seuduin J. F. Berghin ja näiden Säämingin heränneitten johtomiesten kuoleman jälkeen ennenpitkää katosi miltei näkymättömiin, jäi kuitenkin heidän vaikutuksestaan sikäläisen kansan uskonnolliselle elämälle pohja, jolle tulevaisuudessa syvällistä hengellistä elämää voidaan rakentaa. — Säämingin vanhoista, näiden seutujen ulkopuolellakin tunnetuista heränneistä, jotka elivät vielä vuosisadan jälkimmäisellä puoliskolla, on edellisten kera muistettava myöskin kanttori P. Venell. Heränneitten katsantotavalle uskollisena loppuun asti päätti hän päivänsä v. 1883. [Sukukirja.] Näiden seutujen heränneistä papeista mainittakoon A. Wahlberg (IV, 113), joka, oltuaan kappalaisena Pieksämäellä 1856-1866, viimemainittuna vuonna siirtyi samankaltaiseen virkaan Kerimäelle, missä hän kuoli v. 1868. [Sukukirja; kert. Hanna Cautón.]
Pieksämäellä oli vielä V. J. Majanderin (IV, 113) ja Wahlbergin poismuuton jälkeen seurakunnasta herännäisyyden jäännöksiä huomattavan paljon. Vielä vuosisadan lopussa löytyi siellä tähän suuntaan lukeutuvia henkilöitä, jos kohta yhteinen sananharjoitus siellä jo siihen aikaan melkein kokonaan oli lakannut. [Kert. Hanna Cautón.]
Paitsi seurakunnassa toimineita heränneitä pappeja, jotka, niinkuin olemme nähneet, jo aikaisemmin olivat muuttaneet pois paikkakunnalta, olivat herännäisliikkeen muutkin täällä vaikuttaneet merkkimiehet poistuneet näyttämöltä. Tuo aikoinaan hurmahenkistä levottomuutta täällä aikaansaanut, mutta sittemmin Paavo Ruotsalaisen oppilaaksi nöyrtynyt Pietari Riipinen (I, 331) kuoli jo 1861 ja seudun heränneitten epäilemättä etevin maallikkoedustaja Gabriel Markkanen (III, 221), jonka vaikutus muissakin herännäispiireissä oli huomattava, syksyllä 1863. Kauemmin eli täkäläisen Paavo Ruotsalaisen suunnan kolmas johtava henkilö Heikki Asikainen (III, 221), joka kuoli vasta 1875. Mitään elinvoimaisempaa liikettä ei Markkanenkaan ja vielä vähemmin hänen viimemainittu apumiehensä saanut Pieksämäellä syntymään. Herätysten aika oli täälläkin loppunut. Eikä päässyt täällä nousemaan renqvistiläinenkään suunta. Sen etevimmät edustajat Juhana Ukkonen (k. 1884) ja Klemens Liukkonen (III, 221) (k. 1881), eivät vanhoilla päivillään enää saaneet rukouksen henkeä seuralaisissaan sytytetyksi, ja heidän edustamansa liike kuoli ennenpitkää sukupuuttoon. [Pieksämäen kirkonkirja.]