Paremmin kuin useimmissa muissa Savon seurakunnissa säilyi herännäisyys Suonenjoella. V. 1861 siirtyi sinne Pieksämäeltä V. J. Majander. Heränneen papin lämmöllä liittyi hän sikäläisten heränneitten luotettavaan ja kokeneeseen johtajaan Pentti Korhoseen, koettaen yhdessä hänen kanssaan sytyttää liekkiin liikkeen sammuvaa tulta. Bergh-veljet eivät enää päässeet käymään täällä rakkaassa kotipitäjässään, yhä yleisemmäksi käynyt epäusko levitti myrkkyään tännekin, ja heränneitten oma huolimattomuus avasi oven kaikenlaisille onnenonkijoille heidän omaan piiriinsä. Näistä on ennen (IV, 113) mainittu Paavo Jalkanen huomattavin. Turhaan koetettuaan saada Korhosta epäluulon alaiseksi Majanderin silmissä, alkoi hän vehkeillä molempia vastaan. Yhä rohkeammin esiintyi hän seuroissa puhujana, lumoten kansaa liehakoitsevan ystävällisellä käytöksellään ja hyvillä puhelahjoillaan. Seurauksena oli, että Korhonen muutti Majanderin kanssa pois, kun tämä, oltuaan välisaarnaajana Iisalmessa (1862-63), siirtyi Karttulaan, jonka seurakunnan kappalaiseksi hän viimemainittuna vuonna oli päässyt. Kasvamistaan kasvoi Jalkasen maine Suonenjoella, vaikka sekin hänestä tiedettiin, että hän runsaasti viljeli väkijuomia. Pintapuolista oli hänen puheensa ja pintapuolisuuteen eksyivät hänen sanankuulijansa. Tuskin olivat Majander ja Korhonen ehtineet asettua Karttulaan, missä heidän vaikutuksestaan uusi herätys syntyi, ennenkuin Suonenjoenkin heränneitä tuon tuostakin alkoi näkyä heidän seuroissaan. Mutta eivät nämä kuitenkaan rikkoneet yhteyttään Jalkasenkaan sanankuulijoitten kanssa, vaikka kummankin suunnan uskonnollisessa katsantotavassa oli tuntuva erotus. Häiriöitä ja eripuraisuutta tämmöiset olosuhteet kuitenkin väkisinkin synnyttivät Suonenjoen jo ennestään Paavo Ruotsalaisen ja Berghien aikuisten, vakavaan parannukseen ja valvovaan uskoon vaativien herätysten ajoista vieraantuneessa liikkeessä. [Kert. Ville Suhonen y.m. Suonenjoen vanhat heränneet; Paimenmuisto.]

Samana vuonna (1862) kuin Majander muutti pois Suonenjoelta, pääsi sinne kappalaiseksi herännäismielinen Juhana Warén. Hänen esiintymisensä ei ollut omiaan häiriötä asettamaan. Levottomuus päinvastoin vain lisääntyi niinä 20 vuotena, jolloin hän, ensin kappalaisena, sittemmin kirkkoherrana, oli pappina seurakunnassa. Ettei hän ollut herännäisyyden vastustaja, näkyy siitä, että hän kääntyi Bergh-veljesten puoleen kirjeillä, joissa hän valitti vaikeaa asemaansa ja kysyi heiltä neuvoa. Niinikään pyysi hän heitä pyytämällä saapumaan Suonenjoen uuden kirkon vihkijäisiin (1865). Kutsua eivät Berghit voineet noudattaa ja sitäpaitsi näkyvät he pitäneen kaiken sekaantumisen suonenjokelaisten ja heidän pappinsa välisiin suhteisiin turhana, he kun silminnähtävästi eivät luottaneet viimemainittuun. Asianlaitaa kuvaa seuraava J. I. Berghin, heränneen suonenjokelaisen Aapeli Rossin käynnin johdosta hänen luonaan Limingassa, J. F. Berghille kirjoittama kirje:

"Keskusteluista Aapeli Rossin kanssa, joka on järkevä mies, sain yhä enemmän varmuutta siihen, mitä jo ennakolta tiesin ja uskoin, että Warénilta todellakin puuttuu tahtia, niinkuin sinäkin näyt huomanneen. Sitäpaitsi on hän epäluuloinen ja pyytää kiitosta hengellisyydestään, ahkeruudestaan ja lahjoistaan. Olen uskonut, että todellisia vikoja löytyy ja on löytynyt myöskin vanhojen heränneitten puolella, mutta Aapelilta sain tietää, että he todellakin ovat tehneet ainakin hyviä yrityksiä saadakseen aikaan sopua ja myönteliäisyyttä. Mutta ei auta mikään, sillä W. kuuntelee juoruja. Hän on alituisesti kiusannut minua pitkillä kirjeillä samasta asiasta. Viimeinen kirjeeni hänelle (paljon ennen Rossin käyntiä täällä) oli ankaran vakava, ja sentähden lienee hän kääntynyt sinun puoleesi. Olisi erinomainen asia, jos jaksaisit ja ehtisit käydä Suonenjoki-raukkaa katsomassa, — ei niinkään paljon Warénin tähden, jonka luulen auttamattomaksi, hän kun suullisessa keskustelussa myöntää paljon, vihdoin kaikkikin, mutta pian jälleen yksinään ollessaan vetäytyy 'janhukselleen' [paksuun kuoreensa.] — vaan heränneitten tähden, jotka ovat kovin kiusattuja ja syvästi surevat eripuraisuutta. W. taistelee heitä vastaan saarnatuolista, ei hyväntahtoisesti heitä nuhdellen, vaan katkeralla innolla, joka ilmaisee nurjamielisyyttä heränneitä vastaan seurakunnan edessä". [J. I. Berghin kirje J. F. Berghille 13/2 66; Paimenmuisto.]

Jos tämä kirje osoittaakin hieman puolueellisuutta Suonenjoen vanhoihin heränneisiin nähden, näkyy siitä samalla muuttumatonta rakkautta herännäisyyteen ja sen edustajiin kansan syvissä riveissä. Tuo ilmeisesti liiaksi ankara arvostelu Warénista johtuu nähtävästi siitä, ettei tämä ymmärtänyt Suonenjoen heränneitä ja siten antoi aihetta väärinkäsityksiin myöskin heidän puoleltaan. Ja joka tapauksessa on asiaa arvosteltaessa otettava huomioon se vikoileva mieli, eripuraisuus ja huikentelevaisuus, jonka Jalkasen esiintyminen oli saanut aikaan Suonenjoen heränneissä. Warénin asema ei todellakaan ollut helppo.

Kauan ei saanut Majander toimia Karttulassa. Jo v. 1867 kutsui elon Herra tämän ahkeran ja innostuneen työntekijän pois. Kaksi vuotta aikaisemmin (1865) oli Pentti Korhonen päässyt lepoon. Huomattava oli se herätys, minkä nämä herännäisyyden uskolliset ja elävähenkiset vartijat saivat aikaan Karttulassa, mutta ennenpitkää alkoivat senkin näkyvät jäljet, mikäli on kysymys liikkeestä semmoisenaan, kadota. Jalkasen pintapuolisesta ja eksyttävästä johdosta huolimatta säilyi herännäisyys sitävastoin Suonenjoella. Vielä vuosisadan lopussa oli se huomattava ja elinvoimainen. Jalkanen kuoli vasta 1895. [Kert. V. Suhonen y.m.; Paimenmuisto; Suonenjoen kirkonkirja.]

Kuopion herännäisyydessä tapahtui tuntuva muutos, kun J. I. Bergh v. 1861 muutti Liminkaan. Niinkuin olemme nähneet (IV, 93), oli kyllä se osa sikäläisistä heränneistä, joka oli mieltynyt Jonas Laguksen katsantotapaan, jo sitä ennen vieraantunut hänestä, mutta hänellä oli kuitenkin vielä paljon ystäviäkin täällä Savon herännäisyyden vanhassa keskuspaikassa, ja nämä kaipasivat häntä paljon. Sitäpaitsi on huomattava, että herännäisyys Berghin poismuuton kautta menetti paraan tukensa Kuopion tuomiokapitulissa. Piispa Frosterusta (k. 1884) ei kyllä mitenkään voi sanoa liikkeen sortajaksi, mutta erillään heränneistä hän aina pysyi eikä milloinkaan ryhtynyt suoranaisesti heidän etujaan valvomaan, ja mitä tuomiorovasti A. G. Borgiin tulee, niin tiedämme, että hänen uskonnollinen kantansa vielä vähemmän sopi yhteen heränneitten katsantotavan kanssa. Näin ollen jäi Berghin poismuuton kautta Kuopiosta sikäläiseen tuomiokapituliinkin aukko, joka varsinkin virkamääräyksiin nähden ei ollut eduksi maan pohjoisen osan herännäisyydelle.

Oltuaan seitsemän vuotta pappina Karstulassa (IV, 93), palasi Albert Ingman v. 1860 Kuopioon, jonka maaseurakunnan kappalaiseksi hänet oli nimitetty. Huonosti oli hän viihtynyt ensinmainitussa seurakunnassa, mutta paljon oli hän siellä kokenut ja sisällisen ihmisensä puolesta edistynyt. Kuopioon palatessaan oli hän kyllä sama vakava, maailmaan ja sen tapoihin nähden jyrkkä pietista kuin hänen ensi kertaa täällä pappina toimiessaan, mutta hänen esiintymisensä oli lempeämpää ja hänen saarnansa evankelisempaa kuin ennen. Hänen työpäivänsä myrskyt olivat asettuneet ja illan rauha joutunut. Vaikka Ingman lähinnä kuului Jonas Laguksen edustamaan suuntaan, lähestyivät häntä luottamuksella myöskin paikkakunnan muut heränneet. Sekä J. I. Berghin että J. F. Berghin kanssa oli hän hyvässä sovussa. Ingman kuoli toukokuussa 1866. [Paimenmuisto; K. A. Malmbergin, A. Granitin y.m. kertomukset; J. F. Berghin kirjekokoelma.]

Näiden seutujen heränneistä papeista on edellisten kera muistettava myöskin J. V. Johnsson, joka, toimittuaan jumaluusopin lehtorina Kuopion alkeisopistossa vuosina 1868-76, pääsi Juvan kirkkoherraksi. Että häntä pidettiin oppineena ja kykenevänä miehenä, näkyy niistä monista luottamustoimista, jotka hänelle uskottiin. Hänet näet valittiin (1871) raamatun suomennoskomitean jäseneksi sekä pappissäädyn edustajaksi 1867 ja 1872 vuosien valtiopäivillä, ja varsinkin todistaa se seikka, että hänet v. 1884 asetettiin ensimmäiselle vaalisijalle Porvoon hiippakunnan piispanvirkaan, miten suuressa arvossa hänen virkaveljensä häntä pitivät. Tähän virkaan hänet myöskin nimitettiin, mutta hän kuoli samana vuonna (1884), ennenkuin hän oli ehtinyt siihen astua. [Hornborg, Matrikel; Paimenmuisto.]

Miltei ainoana Kuopion Paavo Ruotsalaisen aikuisista heränneistä eli vielä XIX vuosisadan lopussa lääninrahastonhoitaja K. A. Malmberg (IV, 92-93). Niinkuin olemme nähneet, oli tämä vilpitön ja kiivas herännäisyyden ystävä sydämensä koko lämmöllä jo nuorena ruvennut Paavo Ruotsalaisen opetuslapseksi. Yhtä innokkaasti kuin hän tämän herännäisyyden oppi-isän eläessä oli häntä kannattanut, yhtä ehdottoman varmasti puolusti hän häntä elämänsä loppuun asti, kovasti kiivastuen, jos kukaan uskalsi viitatakaan hänen vikoihinsa. Ja yhtä ehdottomalla kunnioituksella ja ihailulla oli hän liittynyt Jonas Lagukseen. Vuosien kuluessa ja samassa määrässä kuin Kuopion herännäisyys alkoi vähetä, kävi tämä ihailu yhä yksipuolisemmaksi ja puolueellisemmaksi. Vikoillen J. I. Berghiä, jonka kanssa sopu kuitenkin ulkonaisesti säilyi loppuun asti, ja ennen kaikkea niskaslaisuuden ja uuden suunnan edustamia oppeja, ei tahtonut hän kuulla puhuttavankaan muusta herännäisyydestä kuin siitä, jonka johtajana Lagus elämänsä loppupuolella oli ollut. Miten vierasta tämä toistupalainen katsantotapa Savon heränneille ylimalkaan olikin, edusti Malmberg sen jyrkintä muotoa siinäkin kohden, että hän piti Laguksen suuntaa ja siihen kuuluneita sekä vielä elossa olevia henkilöitä ainoina, jotka olivat päässeet käsittämään sitä salaista viisautta, minkä Jumala oli uskonut Paavo Ruotsalaiselle. Mitään uudistusta herännäisyysliikkeelle hän toistupalaisten tavoin ei myöskään pitänyt mahdollisena. Herätysten aika oli ollut ja mennyt! Mutta se lämpö, jolla hän vielä vanhoillakin päivillään puhui menneitten aikojen vaiheista, sekä hänen valistunut käsityksensä ristin tien salaisuuksista todistivat, miten syvästi herännäisyys oli vaikuttanut häneen. Suurta kunnioitusta nautti Malmberg kotiseudullaan loppuun asti, joka näkyy siitäkin, että hänet valittiin maallikkoedustajaksi vielä 1893 vuoden kirkolliskokoukseen, vaikka hän siihen aikaan oli 76 vuoden ikäinen. — Malmberg kuoli v. 1901. [Kuopion kirkonkirja.]

Muita huomattavia herännäisyyden edustajia ei Kuopiossa J. I. Berghin poismuuton ja Albert Ingmanin kuoleman jälkeen ollut. Mutta vaikka sikäläinen liike näiden aikojen jälkeen laimenemistaan laimeni, löytyi vielä vuosisadan lopussa sekä Kuopion kaupungissa että siihen kuuluvassa maaseurakunnassakin monta, joiden koko uskonnollinen katsantotapa oli vanhojen heränneitten katsantotapaa. Senmielisiä pappejakin on Berghin ja Ingmanin aikojen jälkeenkin siellä ollut.