"Hitto vieköön, kyllä sellaiselta näyttää, kun tullaan tarkoin lukittuun huoneeseen ja viedään pois sairas henkilö häntä vartioitsevan poliisin mitään kuulematta."
"Gourel on nukutettu huumaavalla aineella."
"Senhän luonnollisesti huomaan! Mutta jonkun on täytynyt antaa hänelle se unijuoma. Kuinka pääsi se joku sisälle? Kuinka pääsi hän ulos? Potilasta ei voida viedä seinien läpi… siitä olisi jälkiä, jotakin näkyvissä. Sitä minä sanon yliluonnolliseksi!"
Tuntia myöhemmin heräsi Gourel. Hän ei muistanut mitään selvästi. Kuitenkin muisti hän juoneensa vettä karahvista, joka oli ollut yöpöydällä lääkepullojen joukossa.
He hakivat karahvia ja hänen käyttämäänsä pikaria. Kumpaakaan ei löytynyt.
Sairaan vaatteetkin olivat kadonneet. Mutta seinään oli nuppineulalla kiinnitetty Arsène Lupinin käyntikortti ja kortin alle seuraava kirje, joka oli painettuna saman päivän iltalehtiin ja herätti peräti tavatonta huomiota:
Avoin kirje HRA LENORMANDille, etsivän osaston päällikölle.
Hyvä hra Lenormand:
Teidän täytyy alottaa uudestaan alusta asti. Selitän tarkotukseni muutamin sanoin, tapani mukaan.
Huhtikuun 16. p:nä eräs henkilö — huomatkaa sanovani: eräs henkilö — astui toverin keralla Kesselbachin huoneustoon ja sai häneltä kiristetyksi hänen pankkilokeronsa avaimen sekä salakirjaimet sen lukkoon. Seuraavana päivänä hra Kesselbach löydettiin kuoliaaksi puukotettuna; ja tätä ensimäistä murhaa seurasi kaksi muuta.