Hänen kasvojensa ilme oli heltymätön. Gérard oli säikähdyksissään ja vaipui vuoteelleen, nyyhkien:
"Minä haluan elää!"
"Haluatteko sitä vakaasti, puuttumattomasti?"
"Haluan! Tuhatkertaisesti haluan! Yrittämäni kamaluuden jälkeen hirvittää minua kuolema. Mitä tahansa… mitä tahansa mieluummin kuin kuolema!… Mitä tahansa… Mitä tahansa… kipua… nälkää… sairautta… kidutusta, häpeätä suurintakin… rikostakin, jos on tarvis… vaan ei kuolemaa!"
Hän värisi tuskassaan ja kuumeessaan kuin olisi suuri vihollinen vielä vaanimassa hänen ympärillään ja kuin olisi hän tuntenut itsensä voimattomaksi sen kourista pelastumaan. Ruhtinas ponnisti kaksin verroin ja haasteli kimmoisella äänellä, pidellen häntä allansa kuin otusta:
"En pyydä teiltä mitään mahdotonta, en mitään väärää… Jos siinä on mitään, niin vastuu on minun… Ei; ei mitään rikosta… enintään hiukan kipua… Vertanne täytyy hiukan vuotaa. Mutta mitä merkitsee se kuoleman kauhuun verraten?"
"Kipu on minulle yhdentekevää."
"Siispä tässä ja nyt!" huusi Sernine. "Tässä ja nyt! Kymmenen sekuntia kipua, ja siinä kaikki… Kymmenen sekuntia… niin toinen elämä on teidän…"
Hän oli temmannut nuorta miestä uumilta ja pakottanut hänet istuutumaan tuolille; nyt hän piteli hänen vasenta kättänsä pöydällä, kaikki viisi sormea harillaan. Hän vetäisi nopeasti taskustaan veitsen, painoi sen terää pikkusormea vasten, ensimäisen ja toisen niveleen välillä, ja käski:
"Iskekää! Iskekää oma lyöntinne! Yksi nyrkin isku, ja siinä kaikki!"