"Työhön!" hän huudahti. "Tahdon kaivaa tämän patsaan taitse kolme tai neljä metriä pitkän käytävän, joka yhtyy tunneliin oven tuolla puolen ja päästää meidät vapauteen."
"Mutta se vaatii tuntikausia, hra päällikkö; ja sillävälin vesi nousee."
"Näyttäkää minulle valoa, Gourel."
"Kahdenkymmenen minuutin tai enintään puolen tunnin kuluttua se saapuu jalkoihimme."
Lenormand sai pian kaivetuksi siksi ison komeron, että siihen mahtui mies.
"Nyt on minun vuoroni, hra päällikkö", sanoi Gourel.
Vesi ulottui heille nyt nilkkoihin asti. Olisiko heillä aikaa lopettaa alottamansa työ?
Kahden tunnin kuluttua oli työstä ehkä kolme neljännestä tehtynä, mutta vettä oli jo polviin asti. Tunnin kuluttua se saavuttaisi aukon, jota he kaivoivat.
Gourelin täytyi herjetä työstä, nälän näännyttämänä. Hän ei enää liikahtanutkaan, vapisten tuskasta, tuntiessaan jäätävän veden verkalleen nielevän hänet.
Lenormand taasen uurasti uupumattomalla innolla. Hänen kätensä olivat veriset. Häntä huimasi ravinnon puute. Ilman riittämättömyys ahdisti hänen hengitystänsä; ja tuon tuostakin muistuttivat Gourelin huokaukset hänelle sitä kamalaa vaaraa, joka häntä aukon pohjalla uhkasi.