"Syökää tuo!"

Toinen teki kammoksuvan eleen.

"Pötyä!" virkahti Sernine.

Ja paroonin ja hänen käskyläistensä ihmettelevien silmien edessä hän alkoi syödä leivoksen ensimäistä ja sitte toista puolikasta, rauhallisesti, tunnollisesti, niinkuin maistellaan herkkupalaa, josta ei annettaisi pienimmänkään hitusen joutua hukkaan.

* * * * *

He tapasivat toisensa jälleen.

Samana iltana kutsui ruhtinas Sernine parooni Altenheimin päivälliselle Cabaret Vateliin, seurueenansa muuan runoilija, muuan rahamies ja kaksi kaunista Théâtre Française näyttelijätärtä.

Seuraavana päivänä he söivät yhdessä puolipäivällistä Boisissa ja tapasivat toisensa illalla oopperassa.

He kohtasivat toisiansa joka päivä viikon ajan. Olisi voinut luulla, että he eivät viihtyneet ilman toinen toisensa seuraa, että heidät yhdisti luja ystävyys, joka perustui molemminpuoliseen luottamukseen, myötätuntoon ja arvostamiseen.

He viettivät aikansa hauskasti, joivat hyviä viinejä, polttelivat hienoja sikaareja ja nauraa hälisivät kuin hullut.