Altenheim takertui kiinni elämään tuimalla itsepintaisuudella, vimmatusti haluten puhua ja syyttää… Salaisuus, joka hänen teki mieli ilmaista, oli hänen kielensä kärjellä, eikä hän kyennyt tulkitsemaan sitä sanoilla, tiennyt miten tehdä se.
"No no", tivasi etsivän osaston apulaispäällikkö. "Hra Lenormand on toki kuitenkin kuollut?"
"Ei."
"Hän elää?"
"Niin."
"En ymmärrä… Katsokaa. Nämä vaatteet? Tämä hännystakki?…"
Altenheim käänsi silmänsä Sernineen. Weberin mieleen juolahti aatos.
"Ahaa, jo näen! Lupin varasti hra Lenormandin vaatteet ja aikoi käyttää niitä paetakseen…"
"Niin… niin…"
"Eipä hullumpaa", huudahti apulaispäällikkö. "Moinen kuje on ihan hänen laistansa. Tässä huoneessa olisimme tavanneet Lupinin hra Lenormandin asussa, kaiketikin kahleisiin kytkettynä. Se olisi ollut hänen pelastuksensa, mutta hänellä ei ollut aikaa. Niin on asia, eikö olekin?"