Steinwegin kuolema ja niiden asiapaperien katoaminen, jotka vanhuksen piti hänelle luovuttaa, ei häntä suurestikaan huolestuttanut. Hän olisi tarpeen vaatiessa tullut toimeen ilman noita asiapapereita; ja Steinwegin hänelle lausumien muutamien sanojen johdolla hän pystyi arvaamalla ja synnynnäisellä nerollaan käsittämään mitä keisarin kirjeet sisälsivät, ja laatimaan sen taistelusuunnitelman, joka veisi voittoon. Mutta hän ajatteli Sherlock Holmesia, joka oli nyt tuolla taistelukentän keskuksessa ja joka etsiskeli ja löytäisi kirjeet, siten tuhoten niin kärsivällisesti pystytetyn rakennuksen.
Ja hän ajatteli 'sitä toista', näkymätöntä vihollista, joka hiippaili vankilan ympärillä, piileskeli vankilassa, kenties arvasi hänen salaisimmatkin suunnitelmansa jo ennen kuin ne oli haudottu hänen ajatustensa syvyydessä.
Elokuun 17.!… Elokuun 18.!… 19.!… Vielä kaksi päivää… pikemmin kaksi vuosisataa! Voi näitä loppumattomia minuutteja!…
Lupin, tavallisesti niin tyyni, niin täydellisesti oman itsensä herra, niin kekseliäs hankkimaan huviketta itselleen, oli kuumeinen, vuoroin ylvästelevä ja vuoroin alakuloinen, voimaton vihollista vastaan, epäillen kaikkea ja kaikkia, juro.
Elokuun 20.!…
Hän olisi halunnut toimia eikä voinut. Mitä tahansa hän teki, oli mahdotonta jouduttaa ratkaisun hetkeä. Tämä ratkaisu joko tapahtuisi tahi ei; mutta Lupin ei varmasti tietäisi ennen kuin viimeisen päivän viimeinen tunti olisi kulunut viimeiseen minuuttiin asti. Silloin ja vasta silloin hän tietäisi järjestelmänsä lopullisen raukeamisen:
"Raukeaa ehdottomasti", hoki hän itsekseen. "Menestys riippuu liian herkistä asianhaaroista ja voidaan saavuttaa ainoastaan liiaksi sielullisten menetelmien kautta… Ei ole epäilemistäkään siitä, että minä olen arvostellut aseitteni arvon ja kantoisuuden liian suureksi… Ja kuitenkin…"
Toivo palasi hänelle. Hän punnitsi mahdollisuuksiaan. Ne näyttivät hänestä äkkiä todellisilta ja pelottavilta. Tulos tapahtuisi kuten hän oli sen ennakolta nähnyt tapahtuvan ja juuri hänen odottamistansa syistä. Se oli välttämätön…
Niin, välttämätön. Paitsi jos Holmes todellakin keksisi kätköpaikan…
Ja taas hän ajatteli Holmesia; ja taas hänet valtasi musertava apeuden tunne. Viimeinen päivä…