"Te siis, tohtori, arvelette kuoleman sattuneen noin kaksitoista tuntia takaperin — ehkä enemmänkin!… Se oli tosiaan minunkin käsitykseni… Olemme aivan samaa mieltä… Ja murha-ase?"
"Hyvin ohutteräinen veitsi, hra tutkintatuomari", vastasi lääkäri.
"Katsokaa, terä on pyyhitty vainajan omalla nenäliinalla…"
"Aivan niin… aivan niin. Siinä näkee jäljen… Ja nyt käykäämme kuulustelemaan hra Kesselbachin sihteeriä ja palvelijaa. Epäilemättä heidän kyselynsä antaa jotakin lisävalaistusta asiaan."
Chapman oli Edwardsin kanssa siirretty omaan huoneeseensa, työhuoneesta vasemmalle. Hän oli jo toipunut seikkailustaan. Hän kuvaili yksityiskohtaisesti edellisen päivän tapahtumat, hra Kesselbachin rauhattomuuden, everstin odotetun käynnin ja lopuksi sen hyökkäyksen, jonka uhreiksi he olivat joutuneet.
"Ahaa!" huudahti hra Formerie. "Jutussa on siis rikostoveri! Ja te kuulitte hänen nimensä… Marco, sanotte?… Tämä on hyvin tärkeätä. Kun olemme saaneet käsiimme rikostoverin, niin olemme päässeet melko askeleen eteenpäin…"
"Niin; mutta me emme ole häntä saaneet", uskalsi hra Lenormand muistuttaa.
"Sen saamme nähdä… Asia kerrallaan… Ja sitte, hra Chapman, tämä
Marco poistui heti kun hra Gourel oli soittanut ovikelloa?"
"Niin; me kuulimme hänen menevän."
"Ja ettekö hänen mentyänsä kuulleet mitään muuta?"
"Kyllä… silloin tällöin, mutta epäselvästi… Ovi oli suljettu."