"Mikä häntä vaivaa?" ihmetteli keisari. "Eihän hän toki kuollut ole?"
Hän otti lampun ja kumartui hänen ylitseen:
"Kuinka hän on kalpea! Kasvot kuin vahasta muovatut!… Katsokaahan,
Waldemar… Tunnustelkaa hänen sydäntään… Hän elää, eikö niin?"
"Kyllä, Sire", vastasi kreivi tuokion kuluttua, "sydän tykkii aivan säännöllisesti."
"Mikä sitten on vikana? Minä en käsitä… Mitä tämä on?"
"Menenkö noutamaan lääkärin?"
"Juoskaa…"
Lääkäri tapasi Lupinin samassa tilassa, tunnottomana ja hievahtamattomana. Hän toimitutti nukkujan vuoteeseen, tutki häntä tarkoin ja kysyi mitä hänellä oli ollut syötävänä.
"Epäilettekö myrkytystapausta, tohtori?"
"En, Sire, mitään myrkytyksen oireita ei ole. Mutta minä ajattelen… mitä on tuolla tarjottimella ja tuossa kupissa?"