"Oi, Sire!"
"No, siispä vainutkaa… etsiskelkää…"
Waldemar hyöri kaiken yötä tunnollisesti, se kun oli hänen keisarillisen isäntänsä määräys, mutta menestyksettä.
Lupin vietti yön elottomana. Lääkäri pysyi hänen vuoteensa vieressä ja kertoi aamulla keisarin lähetille, että hän yhä nukkui.
Kello yhdeksältä hän sentään ensi kertaa liikahti, kuin ponnistellen valveutuakseen.
Myöhemmällä hän sopersi:
"Paljonko kello on?"
"Kahtakymmentä viittä vailla kymmenen."
Hän ponnisteli jälleen, ja oli ilmeistä, että hänen koko olemuksensa rimpuili horroksen kahleista vapautuakseen.
Kello löi kymmenen.