"Mutta…"
"Kahdentoista viimeisellä lyönnillä, Waldemar."
Keisari ei salannut tuskallista jännitystänsä. Tämä haaveellinen seikkailija, jota nimitettiin Arsène Lupiniksi ja jonka ihmetyttävästä elämäntarinasta hän oli paljon kuullut, tämä mies ahdisti hänen mieltänsä… ja vaikka olikin päättänyt tehdä lopun koko tästä epäiltävästä jutusta, ei hän voinut pidättyä odottamasta… ja toivomasta.
Kaksi minuuttia enää… yksi minuutti enää…
Sitte he lukivat sekunnit.
Lupin näytti nukkuvan.
"No niin, valmistautukaa", virkahti keisari kreiville.
Kreivi astui Lupinin luo ja laski kätensä hänen olalleen.
Lyövän taskukellon hopeaiset helähdykset alkoivat kajahdella… yksi, kaksi, kolme, neljä, viisi…
"Waldemar, veikkonen, vetäkäähän tuon vanhan kaappikellon painot ylös."