"Roimasti, pojat!… Kaikki yhdessä, muistakaa!… Varovasti!…
Yksi, kaksi… hei, jo liikkuu…"
Heidän takanansa kädet taskuissaan seisten Lupin seurasi heidän hommaansa hartaasti ja samalla taituruutensa kaikella ylpeydellä riemuitsi tästä merkillisestä vaikutusvaltansa näytteestä, joka todisti, mikä uskomaton teho hänellä oli toisiin ihmisiin. Kuinka saattoivat nuo konnat hetkeksikään uskoa noin mahdotonta juttua ja niin kerrassaan joutua päästänsä pyörälle, että jättivät kaikki taistelun edut hänelle?
Hän otti taskuistaan kaksi jyhkeätä ja pelottavaa revolveria, valitsi tyynesti kaksi ensimäistä miestä, jotka saattoi kaataa, ja kaksi seuraavaa, joiden vuoro sitten olisi, ja tähtäsi kylmästi kuin ampumaradan maalitauluja tavotellen.
Kaksi laukausta yht'aikaa, ja taaskin kaksi…
Huikeita tuskan ulvaisuja… Neljä miestä kuukertui peräkkäin maahan kuin keilat.
"Neljä pois seitsemästä, jäännös kolme", sanoi Lupin. "Jatkanko?"
Hänen kätensä pysyivät ojennettuina, Välikauppiaaseen ja tämän kahteen kumppaniin suunnattuina.
"Sika!" murisi Välikauppias, hapuillen asetta.
"Kädet ylös!" huikkasi Lupin, "tai ammun!… Kas noin… Nyt ottakaa te kaksi pois häneltä lelut… muutoin…!"
Pelosta vapisten tarttuivat nuo kaksi roistoa johtajaansa ja pakottivat hänet alistumaan.