"Eipä hullumpaa", virkkoi ääni hänen takanaan. "Mme. Aimable Tastu olisi saattanut kirjottaa tuon, tahi mrs. Felicia Hemans. Mutta emmehän voikaan kaikki olla Byroneja tai Lamartineja!"
"Te!… Te!…" sopersi nuori mies nolostuneena.
"Niin, runoilija, minä itse, Arsène Lupin, se olen tullut tapaamaan rakasta ystävääni Pierre Leducia."
Pierre Leduc alkoi vapista kuin horkan pudistelemana. Hän kysyi matalalla äänellä:
"Onko hetki tullut?"
"On, rakas Pierre Leduc, hetki on tullut teidän jättää tahi oikeammin keskeyttää se veltto runoilijan elämä, jota olette kuukausimäärin viettänyt Geneviève Ernemontin ja rouva Kesselbachin jalkojen juuressa. Nyt on teidän ryhtyminen suorittamaan osaa, jonka minä olen teille varannut eräässä näytelmässä… oi, oivallisessa näytelmässä, sen vakuutan, kauttaaltaan hyvin sommitellussa taiteen kaikkien sääntöjen mukaan, syrjäseikkailuineen, koomillisine lisineen ja hammastenkiristyksineen! Olemme päässeet viidenteen näytökseen; suuri loppukohtaus on edessä; ja te, Pierre Leduc, olette näytelmän sankari. Siinä on teille kyllälti mainetta!"
Nuori mies nousi istuimeltaan:
"Ja entä jos kieltäydyn?"
"Tyhmyri!"
"Niin, entä jos kieltäydyn? Mikä minua lopultakaan pakottaa alistumaan teidän tahtoonne? Mikä pakottaa minua ottamaan suorittaakseni osan, jota en tunne, mutta jota jo ennakolta inhoan ja häpeän?"