"Tahi joudun siihen itse", ajatteli hän nauraen.
Hän oli hyvin hilpeällä tuulella, aivan irtautuneena huolista; eikä mikään taistelu ollut hänestä näyttänyt niin lupaavalta.
Linnasta toi kamaripalvelija sähkösanoman, jonka Doudeville oli hänen käskystään hänelle lähettänyt; sen oli postinkantaja vast'ikään tuonut linnaan. Hän avasi sen ja pisti taskuunsa.
Hiukan ennen kello kahtatoista hän tapasi eräässä lehtokujassa Pierre
Leducin ja sanoi huolettomasti:
"Haeskelin teitä… on vakavia asioita… Teidän tulee vastata minulle vilpittömästi. Oletteko linnassa oleskellessanne koskaan nähnyt siellä ketään miestä, paitsi minun lähettämiäni kahta saksalaista?"
"En."
"Ajatelkaa tarkoin. En tarkota ketään satunnaista kävijää. Tarkotan jotakuta piilottelijaa, josta olette kenties saanut vihiä tahi jonka olemassaoloa saattaisitte tavalla tahi toiselle aavistella?"
"En… Oletteko te jotain sellaista havainnut?…"
"Olen. Joku kätkeikse täällä… joku hiippailee lähittyvillämme… Missä? Ja kuka se on? Ja mikä on hänellä tarkotuksena? Minä en tiedä… mutta minä otan siitä selon. Minulla on epäluuloni. Pitäkää te puolestanne silmänne auki ja vartioitkaa. Ja ennen kaikkea, ei sanaakaan rouva Kesselbachille… On turha säikyttää häntä…"
Hän poistui.